Aika kulu entistäkin nopeammin. Nyt laskettuunaikaan oli enää ykstoista päivää. Perjaatteessa vauva vois syntyä melkein minä päivänä vaan: huomenna, yli huomenna, viikon päästä... Melkein kaikki oli kuitenki jo valmiina, jotenka hätää ei ollu. Pikku neiti kasvaa kuitenki koko ajan, ja on selvästi potkuista päätellen tuleva jalkapalloilija.
Mua kutkuttaa ajatus siitä, että kohta mä pääsisin näkemään mun tyttären oikeasti, en ainoastaan vaan tuntemaan sen. En voinu olla miettimättä sellasia asiota, kuten onko sillä Liamin, onko se ylipäätänsä saanu yhtään Liamin hyvistä piirteistä, vai onko sille sattunu kaikki mun huonot geenit. Kaikesta huolimatta tää lapsi on täydellinen: Liamin ja mun rakkauden hedelmä.
Liamista näki jo, kuinka se hermoilee: Aina se auttaa mut ylös sohvalta, eikä anna mun nostaa yhtään mitään. Mä tiedän kuitenki, että kaikki tää hermostunu odotus loppuu pian, ja alkaa lapsi perheen arki. Tässä meiän tapauksessa isä on yks viides osa maailman suosituinta poika bändiä, ja äiti on kotiäiti. Pop tähden ammatissa tunneta isyyslomia.
Kaikki kuitenki tulee menemään hyvin: mä tunnen sen. Kaiken tän pohdinnan keskellä mä en huomannu ajan kulua, ja tajusin, että mun piti mennä kauppaan ostamaan ruokaa iltaa varten. Liam tulee sillon käymään ja mä haluan yllättää sen. Se ei kuitenkaan antas mun "rehkiä" ja tehä ruokaa, joten siks tän pitää olla yllätys.
Illalla....
Ovikello soi. Mä olin just saanu kaiken valmiiksi. Olin jopa käyny aikasemmin ostamassa äityismekon, joka päällä mä näytin hyvältä, vaikka sen ite sanonki. Olin koko aiemman raskausajan kulkenu ties missä kuteissa, joten tää oli hyvää vaihtelua: sai mut näyttämään vähemmän mursulta.
Mä menin avaamaan oven ja Liam oli heti ojentamassa suklaarasiaa. Se ties, että nyt mulla oli hirveä suklaanhimo raskauden takia.
"Hei rakas! Tää on sulle. Sun suosikkia, jos oikein muistan?" Liam sanoi.
"Tietenki! Miten sä vielä muistit?!" hihkuin. "Peremmälle ole hyvä."
Menimme keittiöön.
"Oho! Sähän oot laittanu pöydän koreaksi! Täällä tuoksuu ihanalta!" Liam huudahti. "Ja sä näytät niin kaunillta."
"No, älähän nyt! Mä näytän tän mahan kanssa edelleen elefantilta." Sanoin.
"Älä höpötä!" Liam sanoi. "Se, että sä kannat mun lasta on osa sitä, mikä tekee susta nyt kauniin. Sä suorastaan hehkut."
Mä punastuin, ja hetken kuluttua Liam kumartu suutelemaan mua. Se suudelma tuntu paremmalta, ku koskaan ennen.
"Alataanko syömään?" Kysyin naurahtaen.
"Tottakai. Mulla on hirvee nälkä!" Liam vastasi.
Ehdimme syödä hetken, ennen ku mulle tuli outo olo. Mitä tää on?! Hetken kuluttua mä tajusin sen: supistukset oli alkanu.
"Liam?" Mä sanoin kysyvästi.
"Mitä nyt Penny?! Onko joku huonosti?!" Liam kysyi huolestuneesti.
"Mun supistukset alko. Meiän pitää alkaa ottamaan aikaa." Mä sanoin.
Liamin ilme oli osittain kauhistunu, mutta myös ilon hetket pysty näkemään. Kaiken tän jälkeen koko tilanne varmasti rauhottus. Supististen väli tiheni koko ajan: h-hetki lähesty. Ehkä jo tänä iltana mulla ois tytär. Mua ei pelota se ajatus: onhan mulla ollu yheksän kuukautta aikaa prosessoia asiaa.
"Tää väli on tarpeeks tiheä, meidän pitää lähteä sairaalaan!" Liam sanoi hermostuneesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti