Love and rumours ~Osa 4~

Kulu aikaa siitä, ku oltiin puhuttu Zaynin kanssa. Mun päässä pyöri edelleenki sen sanat. En kuitenkaan tienny, että muistiko se etes ennää meiän keskustelua, tai lupausta lähteä mun kanssa rannalla kesällä. En voinu olla kuvittelematta sitä, että oltas käsi kädessä siellä... Ei, en mä saanu tollasia aatella! Toinen pyytää vaan näyttään paikkoja, ja mä jo kuvittelen heti tollasta!

Mä en kuitenkaan voinu mitään: Zayn oli vastustamaton, niin se vaan oli. En varmastikkaan ollu ainoo tyttö, joka oli iskeny silmänsä siihen. Mitä jos sillä oli tyttö ystävä?! En halunnu uskoa niin, mut jos nyt realiesti ajatellaan, nii se oli hyvin mahollista: oliha Zayn niin salaperäsen hurmaava, et olishan se ny ihme, jos se olis sinkku.

Vaikka se oliski vapaa ni tuskin se musta vois olla kuitenkaan kiinnostunu, joten mä en sais aatella sitä näin paljon, ja kuvitella, et tästä tulis jotaki. Ehkä meitä ei oltu tarkotettu muuta, ku vaan kavereiksi: jos asia oli niin, ni mun oli vaan hyväksyttävä se. En kuitenkaan ollu todellakaan vielä luovuttamassa: olihan koko kuuma kesä vielä edessä.

Ehkä Zayn oikeesti haluu tutustua muhun, vaikka se oiski ihan vaan kaverina: vaan aika näyttää. Mun oli puhuttava vielä sille, ennen ku kesä loma alkas: en haluu jättää tätä tilannetta koko kesäks vaan roikkumaan. Kesällä me voitas vielä olla yhessä ilman, et kaikki tyypit ois tuijottamassa, ja aattelis: "Amy ja Zayn uuu!"

Koulun loppumiseen oli kuitenki vielä viikko aikaa, joten mulla oli aikaa miettiä mun seukkia liikettä kunnolla: mulla ei ollu varaa hätiköintiin. Kaikkea tätä aatellessa mä makasin mun sängyllä, katse katossa. Niin mä aina tein, ku mun piti miettiä jotaki tärkeää. Aurinko paisto ikkunasta suoraa sisälle ja se houkutteli menemään ulos.

Mä päätin lopettaa asioitten vatvomisen ja lähin kävelemään meidän katua pitkin. Mä näin naapurin lasten leikkivän pihalla ja tervehin niitä. Toinen naapuri, joka oli kastelemassa kukkia oli vanha mukava mummo. Mä tervehin tottakai hymyillen sitäki. Parin talon päästä mä näin jotaki yllättävää, nimittäin Zaynin.

"Mitä se täälläpäin teki?!" Mä ihmettelin mielessäni. Olikohan se jonku sen kaverin luona. Mä näin toisen pojan tulevan ulos talosta. Niimpä tietenki: meidän luokan Brian asu siinä talossa. Olin jo melkeen unohtanu, joska ei olla oltu paljoakaan tekemisissä. Pienenä me kyllä lekittiin niitten hiekkalaatikolla yhtenään. Mut Brian ei ollu nyt se kumpaa mä katoin.

"Hei Amy!" Brian tervehti.

"Hei Brian!" mä vastasin. "Ja Zayn."

"Mitä sä teet täällä?" Zayn kysy multa.

"No, mä asun täällä." mä vastasin.

"Ai, te asutteki Brianin kanssa näin lähekkäin." Zayn sano hämmästyneesti.

"Joo, me ollaan lapsuuden tuttuja." Brian selitti.

Sitte oli pieni, suhteellisen kiusallinen hiljasuus.

"Oliks sä matkalla jonnekki?" Brian kysy multa.

"Enpä erityisesti. Lenkillä vaan." mä vastasin.

"No, ei me sitte pidätellä sua tän enempää." Zayn sano hymyillen.

Mä olin jo hyvästelemässä ja kääntymässä jatkamaan matkaa, kunnes Zayn jatko: "Hei, ethän unohan, et lupasit näyttää mulle paikkoja sitte myöhemmin!"

"En tietenkää! Millon sulla sitte olis aikaa?" mä kysyin.

"Hmmm... Olisko jo eka kesäloma päivä hyvä? Sillon pitäs olla kaunis ilmaki." Zayn ehotti.

"Joo, tottakai." mä vastasin. "Mä lähen matkalle vasta sitä seuraavana päivänä, jotenka se on just hyvä.

"Mahtavaa! Kiitti vielä, et suostuit, mä arvostan todella tätä." Zayn sano ilosena.

"Ei ongelmaa, älä turhaa kiittele." mä sanoin ja lähin juoksemaan kauemmas.

Nyt se oli sitte varma: mä olin tosiaan menossa sille rannalle pojan kanssa, enkä kenen tahansa, vaan Zaynin kanssa. En malttanu oottaa, mut ekana pitäs selvitä viimisistä koulupäivistä kunnialla.