The wedding bride ~Osa 5~

"Lento New York cityyn lähtee kolmen minnuutin kuluttua portilta 10. Kaikki matkustajat paikalle välittömästi!" Kuulutettiin lentokentällä.

Tunteeni olivat hyvin haikeat ja ennen kaikkea sekavat.

"Näkemiin rakas." Louis sanoi ja suuteli minua otsalle. "Muista että mä rakastan sua aina ja tuun takasin pian!"

"Hyvää matkaa sulhaseni. Tuu ehjänä takasin! Mäki rakastan sua!" Huusin Louisin perään, kun hän oli lähti. Hän hymyili minulle takaisin, joten tiesin hänen kuulleen.

Katsoin Louisin loittonevaa selkää, kun hän käveli nopeasi kohti porttia, jolta lento pian lähtisi. Onneksi sentään hänellä oli tukena muut One directionin pojat kiertueella ollessa... Mutta enemmän olin itseasiassa huolissani itsestäni, kuin Louisista, niin itsekkäältä kuin se saattaakin kuulostaa.

Nyt ei sitten auttanut muu, kuin yrittää selvitä tulevista kuukausista: Ilman Louisia. Kun Wilhelmina tuli hakemaan minua takaisin asunnolleni, en ollut yhtään juttu tuulella. Onneksi Wilhelmina kuitenkin ymmärsi sen ja halasi minua.

"Kaikki järjestyy Val. Me Emilyn kanssa autetaan sua." Wilhelmina sanoi lohduttavasti.

"Mä tiedän. Mitä mä tekisinkään ilman teitä!" Sanoin. Äänestäni kuulikin palan, joka oli noussut kurkkuuni.

Autoon päästyäni aloin itkeä. Kerroin kaikki tuntemukseni Wilhelminalle, tiesin, että voin luottaa häneen.

"Voi kulta pieni! Älä itke! Louis tulee kyllä takasin!" Wilhelmina sanoi erittäin äidilliseltä kuulostavalla äänellä.

Tiesin kyllä, että Wilhelmina oli oikeassa, mutta se ei muuttanut tosiasiaa, että sulhaseni olisi pian toisessa maanosassa, itseasiassa toisella puolella maapalloa. Toivoin vain, että Louisilla olisi aikaa pitää yhteyttä, kaikilta harjoituksiltaan.

Muutaman päivän päästä on jo keikka Madison Square Gardenissa, joka televisioidaan. Olin niin ylpeä Louisista ja muista pojista, että he pääsivät esiintymään sinne näin pian jo uudestaan.

Kun saavuimme kotipihaani hyvästelin Wilhelminan.

"Voimia." Hän sanoi.

Arvostin todella Wilhelminan apua, mutta nyt minun piti saada olla hetki yksin. Loppu päivän aikana en kyennyt tekemään muuta, kuin maata sohvalla ja katsoa vanhoja videoita minusta ja Louisista. Ne saivat mieleeni paljon hyviä hetkiä ja auttoivat minua tajuamaan, ettei Louis oli mitenkään loppulisesti poissa.

Kaikesta huolimatta oloni oli vieläkin kamala. En haluisi elää hetkeäkään ilman Louisia. Ne kaikki vanhat videot ja kuvat saivat minut muistamaan vanhat ajat, jolloin mistään hää stressistä ollut tietoakaan. Silloin pidimme vain hauskaa, ilman velvoitteita. Uskon kuitenkin vahvasti, että häiden jälkeen kaikki on sellaista taas. Huomenna minun on kuitenkin koottava itseni ja jaksettava jatkaa häiden suunnittelua.