Pari seuraavaa päivää kuluivat puhtaasti hääsuunnittelussa. Ehdin käydä valitsemassa kukat ja buukkaamassa pitopalvelun, ensin syötyäni maistiaisia ähkyyn asti. Bändistä ei luonnollisesti tarvinnut huolehtia. Olihan sulhaseni yksi viides osa maailman suosituimmasta poikabändistä. Väillä ikävä tottakai iski, mutta olin jo oppinut selviämään siitä parhaani mukaan.
Tänä iltana olin pyytänyt Wilhelminan ja Emilyn katsomaan kanssani poikien keikkaa TV:stä. Louisin näkeminen helpottaisi oloani. Ainakin uskoin niin. Olin odottamassa tyttöjä popcorn kulhon kanssa. Minua kieltämättä kuitenkin hermostutti. Olihan tämä iso ilta Louisille ja oli harmi, etten voinut olla katsomossa paikanpäällä.
Laitoin TV:n päälle ja lähetys alkoi. Ensimmäiseksi näytettiin tietenkin jonottavia faneja Madison Square Gardenin ulkopuolella. Muutamaa haastateltiin ja heidän innostuksensa näkyi jo kilometrien päähän. Tiesin myös, että Louis ja muut pojat rakastivat fanejaan ja kiittävät heitä menstyksestään.
Sen jälkeen siirryttiin jo rakennuksen sisälle ja näytettiin, kuinka pojat saapuivat lavalle: Louis etunenässä. Sydämmeni pakahtui hänet nähdessäni. Ensimmäinen biisi oli nopea, jotta yleisö pääsisi fiilikseen mukaan. Sen jälkeen pojat kiittivät paikalla olioita kannustuksesta. Vaikka he sanovat sen joka kerta, se on aina totta.
Sitten Louis sanoi:"Mä haluun omistaa tän seuraavan biisin mun kauniille morsiammelle Valerielle!"
"Val, mä rakastan sua! Muista se aina!" Hän jatkoi. Louis aikoi laulaa Valerien.
Mitä?! Mut oli mainittu kansainvälisessä TV:ssä! Olin ihan shokissa ja samalla kuitenkin liikuttunut.
"Voi Valerie. Voiks romanttisempaa enää olla?!" Wilhelmina sanoi innoissaan.
Louis tosiaan teki sen: Omisti Valerien mulle.
"Tää on niin ihanaa!" Emily sanoi, melkein tippa linssissä.
Katsoimme koko keikan loppuun, mutta ajatukseni olivat jumittuneet tuohon biisiin. Olin niin onnellinen. Se oli toiseksi romanttisinta, mitä Louis oli koskaan tehnyt mulle. Kosinta oli tottakai romanttisinta. Louis kosi minua siinä baarissa, jossa olimme alunperin tavanneet: tasan vuosi sen jälkeen. En unohda sitä iltaa koskaan.
Menin tietkoneelleni Wilhelminan ja Emilyn lähdettyä. Jo hetken kuluttua ihan odottamattomasti Louis soitti skypessä.
"Hei kulta! Mitä tykkäsit keikasta?" Louis sanoi. Oli ihana kuulla hänen äänensä.
"Hei kulta! Mahtavahan se oli, kuten aina." Vastasin.
"Mulla on kiire mutta kuule: Kiertue loppuuki jo vähän aiksemmin. Ei vielä kuitenkaan tietoa, et kuinka paljon." Louis sanoi.
Olin hämmästynyt.
"Sehän on mahtavaa!" Vastasin ja hymyilin.
"Nii on!" Louis sanoi innostuneesti. "Mut nyt mun pitää mennä. Hyvää yötä kulta!" Louis sanoi ja lähetti lentosuukon.
"Hyvää yötä Boo bearini!" Vastasin ja lähetin lentosuukon takaisin.
Parempia uutisia en olisi voinut saada. Nyt vain pitäisi selvitä jonkin aikaa yksin, mutta vähemmän, kuin olin vielä eilen luullut. Ja se tuntui helpottavalta. Oloni keveni heti ja en voinut muuta, kuin hymyillä itsekseni. Vaikka Louis ei vonutkaan sanoa tarkkaa aikaa, se ei haitannut. Se vain antoi hänelle mahdollisuuden yllättää minut tapansa mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti