Nyt oli kulunu vuorokausi siitä, ku kerroin Liamille. Mitään ei kuulu: ennen ku äsken. Se käski mun tulla sen asunnolle, jotta se voi kertoa oman mielipiteensä tähän. Mä en osannu yhtään oottaa, mitä se tulis sanomaan. Mun oli kuitenki kerättävä rohkeuteni ja lähettävä käymään keskustelu, joka tulis joka tapauksessa muuttaan mun elämän.
Vasta Liamille kertomisen jälkeen olin oikeesti vasta alkanu kunnolla aattelemaan, että mun sisällä kasvo uus elämä, josta mä olisin vastuussa. Mä ja Liam tultas pian päättämään sen elämästä: ruvetaanko me sille vanhemmiksi, annetaanko aboptoitavaksi, vai teenkö mä abortin? Ainoa keino saaha päätös oli just nyt uskaltaa tosta ovesta sisään ja mun lapsen isän luokse.
Mua hermostutti ehkä jopa melkein enemmän, ku eilen. Tunsin mun koko kropan tärisevän, ku sanoin soitettua ovikelloa.
"Tuu vaan sisään! Mä oon olohuoneessa!" Liam huusi.
Mä kävelin tosi hitaasti ja tärisevin jaloin kohti olohuonetta. Koitin hengittää syvään: tällanen sterssi oi todellakaan oo hyväksi mulle, eikä vauvalle. Kuitenki aivan liian äkkiä mä olin jo olohuoneessa ja näin Liamin CD- soittimen luona. Mitä se nyt aiko?!
Liam oli laittanu päälle instrumentaali version biisistä, joka oli mulle hyvin tuttu: Paul Anka:n You are having my baby. Liam laulo sitä niin hyvin ja tunteella, että mua alko itkettää, mutta kyyneleet ei ollu pahasta: ne oli ilosta. Laulamalla sen Liam osotti, että rakastaa mua ja tätä lasta, joka kasvaa mun sisällä.
Ku biisi oli loppunu, Liam sano: "Mä halusin laulaa tän sulle, koska se oli paras tapa mulle ilmasta, mitä mä tästä aattelen."
"Liam: Kiitos!" Sanoin ja hyppäsin Liamin kaulaan. Kummatki alettiin olla niin liikuttuneita, eikä sen kummempia sanoja tarvittu.
Me istuttiin Liamin kanssa hetki sohvalla, ihan rauhassa, toisiimme käpertyneenä. Jonki ajan kuluttua Liam rikko hiljasuuen ja ehkä ihan hyvä niin.
"Penny. Musta tuntuu, ettei meidän tarvii mennä sinne keskusteluun enää." Liam sanoi. "Mun mielestä me pystytään pitään tää lapsi."
"Mä oon täysin samaa mieltä nyt." Sanoin. "Se keskustelu ei sais meitä muuttaan mieltä. Tää on meiän lapsi, jolle me ruvetaan vanhemmiksi ja sillä siisti."
"Musta tulee isä." Liam sanoi ja mä tiesin sen äänestä, että se sano sen ylpeänä.
Mä olin niin onnellinen, että tässä kävi parhain päin: me kummatki lopulta haluttiin pitää tää lapsi. Mun suunnitelmiin ei kyllä kuulunu tulla äidiks 18- vuotiaana, mut nyt mä oon ilonen, että saan tän lapsen, ja vielä Liamin sille isäksi. Ei lapsen kasvattamisesta tulis helppoa, mutta sen jälkeen, mitä mä tajusin tänään, mikään ei vois tulla estämään metä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti