Oli seukki päivä koulussa, ja kaiken liäks matikan tunti oli just alkanu. Mulla ei ollu enää kauan aikaa miettiä: kohta pitäs toimia. Onneks Sarah oli mun tukena, ja oli vahvasti sitä mieltä, et tää onnistus: Ite olin kuitenki aivan hermorauniona. Koitin ajatella sellasia asoita kute: "Ei se oo maailmanloppu, jos Zayn ei tykkääkkään musta takasin: maailmassa riittää kyllä miehiä!"
En kuitenkaan tienny, kuinka hyvin mä saisin itteni psyykattua itteni tässä ajassa, et uskaltaisin. Mä kuitenki olin varma, et tulisin katumaan sitä koko mun loppu elämän, jos mä päästän Zaynin vaan menemään, ilman ees yrittämättä: niin ei saanu käyä. Joskus toivon, et oisin yhtä rohkea, ja varma itestäni ku Sarah: ei se hermostu ikinä tällasissa tilanteissa.
Kello tikitti aivan liian nopeesti etteenpäin ja kohta tunti olis jo ohi. Katoin Zayniä vainvihkaa ja mun sydän alko hakkaamaan entistä lujempaa: kaiken lisäks tuskan hiki alko virrata. Miten mä saatoinkaan pelätä näin paljon? Koitin ajatella yhtä viisautta, jonka olin joskus kuullu: "Joskus vaan pitää laittaa ittensä likoon, eikä välittää loppu tuloksesta." Se oli kieltämättä totta.
Kello soi ja kaikki alko pakata tavaroita, samalla kuunnellen läksyt. Mulla oli niin jännittyny olo, et musta tuntu, et voisin oksentaa. Mun oli vaan nyt rohkeasti lähestyttävä Zayniä, ja sanottava jotaki järkevää. Mä pääsiin ihmisten läpi sen luokse hetken kuluttua. Nyt oli mun hetki. "Sano jotaki!" komensin itteäni.
"Hei Zayn!" tervehin ekana. "Mä vaan tässä mietin..."
"Niin Amy. Kysy pois vaan!" Zayn vastas ilosesti.
Nyt mun oli oli paljon rennompi. Zayn ei ollukkaan yhtään niin etänen, ku olin kuvitellu.
"Niin siis mietin, että miten oot viihtyny täällä meidän koulussa? Ja kaupungissa?" mä sain kysytyksi. En keksiny parempaakaan siinä tilanteessa.
"Tosi hyvin itte asiassa!" Zayn vastas lämpimästi ja hymyillen. "Ihmiset on ollu tosi mukavia ja oon oppinu tuntemaan paikatki."
"No, se on hyvä kuulla." mä sanoin ja sain jopa väännettyä pienen hymyn Zaynille.
"Oliks sä muuten eilen jätski kioskilla? Musta tuntuu, et näin sut." Zayn kysy.
Se oli siis huomannu mut: en siis ollukkaan näkymätön sille.
"Joo, oli. Sarah kanssa." mä vastasin, vähän ehkä punastellen.
"Onko täällä muitaki kivoja paikkoja?" Zayn kysy kiinnostuneena.
"On tietenki! Yks ranta on ainaki aivan ihana näin lämpimään aikaan." mä vastasin. Ranta oli eka kiva paikka, joka tuli mieleen.
"Aa. Mä haluisin nähä sen joskus." Zayn sano. "Voikko sä viiä mut joskus sinne?"
Mä yllätyin täysin Zaynyn kysymyksestä.
"Tottakai!" mä vastasin, mut en kuitenkaan liian innokkaasti. "Voiaan mennä sinne joskus kesällä, jos vaan haluut."
"Joo, tottakai haluun. On kiva tutustua uusiin tyyppeihin ja paikkoihin." Zayn sano.
Mä punsastuin täysin. Kello soi jo väli tunnin loppumisen merkiks.
"Nähellään vielä Amy!" Zayn huikkas mun perään.
Oliko tää unta? Zayn oli ollu niin hyvin vastaanottava, et tässä ei oikeesti ollu mitään pelättävää. Kaiken lisäks me mentäs vielä rannalle. Tää oli liian hyvää ollakseen totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti