Oli kaunis kesvät päivä, aurinko paisto ikkunasta luokka huoneeseen. Oli suhteellisen tavallinen päivä täällä meidän kolussa. Kaikki oli niin ku aina ennenki paitsi, että meidän luokan uus poika Zayn näytti entistäki vastustamattomammalta, jos se oli ees mahollista. Koko tän ajan mua on haluttanu tutustua siihen, mutta en oo uskaltanu tehä vielä mitään.
Mä oon siis Amy. Kaikin puolin aika tavallinen tyttö, en mitenkään ihmeellinen. Oikeestaan pidän itteäni aika usein rumana, ainoa joka muuttaa tilanteen hetkellisesti on ne aamut, jollon jaksan panostaa. Kuitenki en oo yks niistä tytöistä, jotka näyttää aina hyvältä: mun yleisin asu on jotaki rentoa, jonka lookin viimeistelee mun, yleensä nutturalle laitetut punaset hiukset.
Tän pointtina on siis, ettei Zaynin kaltaset mystiset söpöläiset vois koskaan olla kiinninnostuneita viettämään aikaa mun laisen kanssa, ees kaverina. Kuitenki mä olin valmis yrittämään: en kestä ajatus, etten koskaan tulis ujouteni takia tuntemaan sitä. Olin kaiken lisäks kyllä nähny, kuinka paljon ihmisiä Zaynin ympärillä oli: se poika oli ku puoleensa vetävä magneetti.
Ainoa ongelma oli, että mä en yhtään tienny, miten sitä tulis lähestyä. Pelkkä tavallinen "Hei Zayn!" vois olla aika tyhmä ja voisin helposti kuulostaa yli- innokkaalta ilman tarkotustaki. En oo koskaan ollu mikään mies asia ekspertti: kaikki edelliset vastaavat yritykset on menny täysin puihin, täysin ilman tulosta. Mulla ei ollu muuta vaihtoehtoa, ku puhua Sarahin, mun parhaan ystävän kanssa.
Tunti loppu: mä katoin Zaynin perään huomaamattomasti. "Kumpa me vaan tunnettas" aattelin. Kaikesta huolimatta Zayn vaikutti jotenki lämpimältä: sellaselta, joka ei torjuis mua heti. Mun oli siis kokeiltava: mutta ei ihan vielä. Etsin Sarahin väkijoukosta.
"Hei! Mitä uutta kuuluu matikan ihmeelliseen maailmaan?" Sarah kysyi.
"Mitäs siellä. Mielummin mä olisin näin kauniilla ilmalla ulkona." Sanoin.
"Haluisiks sä sitte lähteä jäätelölle illalla? Voitas käydä ehkä rannassaki istuskelemassa." Sarah kysyi.
"Tietenki! Voidaan samalla puhua kaikesta, ja vaihtaa kuulumisia vähän paremmin." Mä vastasin.
"Se on sitte sovittu! Nähään jätski kioskilla puol kuuelta?" Sarah sanoi.
"Joo. Tuu pöyrällä!" huusin Sarahin perään, kun kellot jo soi päivän viimiselle tunnille.
Täydellistä: nyt mä voisin kertoa Sarahille, ja ehkä pyytää neuvoaki. Toivottavasti vaan kukaan ei tuu keskeyttämään, ja mä saan tilaisuuen Mitä tuli miehiin, Sarah oli mua parempi neuvomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti