A duet ~Osa 6~

"Miten sä sai levy-yhtiön suostumaan tähän?" mä kysyin Liamilta yllättyneesti.

"Ne vaan ajatteli, että se vois tuoda meille hyvää julkisuutta, jos ihmiset kuulee, että mä autan uutta supertähteä saamaan jalan oven väliin." Liam sano hymyillen.

"Tuskin nyt vielä kannattaa puhua mistään supertähdestä..." mä sanoin punastellen.

"Ei vielä mutta pian. Sitä paitsi Whitneyn biisin rokkaaminen ei onnistu ihan kaikilta, mutta sä vedit sen täydellisesti." Liam sano.

"No, se on ollu jostain syystä yks mun lempi kappaleista aina ja siitä on tullu ajan kuluessa mun bravuusi. Mä pidän voimakkaista biiseistä." mä sanoin.

"Mä jotenki arvasin sen ja siks meidän duetosta tulee myöski voimakas. Unohtamatta kuitenkaan tietynlaista söpöilyä, joka varmasti uppoaa yleisöön." Liam sano.

"Aivan kuten läpiakojen menestyneillä duolla." mä sanoin.

"Aivan kuten läpiaikojen menestyneillä duolla." Liam sano hymyillen.

Mä en tienny yhtään että mistä Liam oli saanu päähänsä ehdottaa duetto, mutta se oli kuitenki parasta, mitä mä saatoin kaiken tapahtuneen lisäks kuvitella.

"Ja mitä muut 1D pojat tästä ajattelee?" mä kysyin vielä.

"Neki piti tätä loisto ajatuksena. Ne tietää, että duetot myy hyvin ja kenties, jos niiden tyttöystävät on puolikskaan niin lahjakkaita ku sä, ni ne varmasti harkitsee samaa omallakohdallaanki joku päivä." Liam sano.

Tyttöystävä: se oli sana, joka erottu kaikkien muiden joukosta.

"Tyttöystävä?" mä sanoin.

Liam oli hetken hiljaa ja näytti vähän nolostuneelta.

"Niin. Ei me tosiaan olla mitään vielä suoraa sanottu, mutta nää viime päivät on ollu mahtavia viettää sun kanssa ja mä haluaisin olla ihan virallisesti sun poikaystävä. Tietenki vaan, jos susta tuntuu samoin..." Liam sano hermostuneesti.

"Liam, kyllä musta tuntuu." mä sanoin ottaen Liamia kädestä kiinni.

Mä näin Liakin punastuvan aavistuksen. Se täyty olla yks sulosimmista asioista, jonka mä olin koskaan nähny.

"Mitkä oliskaan paremmat ensitreffit ku lyriikoiden suunnitellu palaveri?" mä sanoin kiusoitellen.

"Kun on kysymys meistä ni parempaa ei taida löytyä." Liam sano leikkisästi.

Me suudeltiin entistäkin intohimoisemmin. Oltiinhan me nyt sentään ihan virallisesti pari, ja vielä tekemässä biisiä yhdessä.

"Mä vien sut kyllä ihan oikeillekki treffeille pian, mutta tää saa toimia lämmittelynä." Liam sano hymyillen.

"Sun oiski parempi herraseni." mä sanoin kiusoitellen.

Me ei haluttu vielä ohdata kylmää arkea, vaikka se tarkottiki mun ihka ensimmäisen biisin tekoa. Me vaan istuttiin sylikkäin yhdessä sony musicin neuvottelu huoneista. Mä en olis halunnu lähteä siitä koskaan: Liamin lähellä oli niin lämmin olla.

"Täällä ne tähdet ovat!" sanoi mies, joka tuli yllättäen ovesta.

Me säikähdettiin ja tajuttiin, että meidän kuherteluhetki oli ohi.

"Hei! Olen Robert ja Liam palkkasi minut auttamaan teitä dueton tekemisessä." mies esitteli itsensä.

Robert näytti tietyllä tavalla hyvin asialliselta mustassa puvussa, mutta tilanteen edessä hänestä paljastui yllättävästi huumorillisuutta.

"Kyllä vain. Mä oon Liam ja tässä on Rebecca." Liam esitteli meidät.

"Hauska tavata! Joten, mitä ideoita teillä on?" Robert kysy istuen sohvalle.

"Me halutaan biisistä voimakas, mutta sopivasti täytyy myös söpöillä." Liam selitti.

Robert kuunteli tarkasti ja selvästi yritti saada aikaan mielessään kaikille sopivaa lopputulosta.

"Tärkeintä on, että siitä tulee meidän näköinen. Myyntiluvut on vaan sivuseikka." Liam sano.

"Ymmärsinkö oikein, että taekoituksena on päästä myös starttaamaan Rebecan ura?" Robert kysy.

"Kyllä." mä vastasin.

"Siinä tapauksessa tää on erityisen tärkeää tehdä täydelliseksi." Robert sano.

Mä tiesin kyllä ettei mokaamiseen ollut tässä tilanteessa varaa. Jos mä epäonnistun niin mä voin sanoa hyvästit musa bisnekselle.

"Musta tuntuu, että mulla on nyt se, mitä te haette." Robert sano hymyillen ja anto molemmille biisin sanat.

Niissä sanoissa oli merkitys. Se kerto siitä, kuinka lopulta mahdottomasta voi tulla mahdollista. Vaikka kuinka uskoo olevansa yksin ja hukassa voi löytää rakkauden. Se biisi kuvas täydellisesti meitä. Me katottiin Liamin kanssa toisiamme ja oli ilmiselvääm että me oltiin samaa mieltä.

"Tää on täydellinen." Liam sano.

"Sittenhän me voidaan aloittaa pianoharjoitukset jo huomenna." Robert sano tyytyväisenä.

Mä olin niin innoissani. Mä tiesin, että Liam tulis tukemaan mua, joten mulla ei ollu syytä hermoilla. Sitä paitsi nyt ku mä olin saanu varmuuden siitä, että mulla todella oli lahjoja tälle alalla niin mikään ei enää vois pysäyttää mua.

A duet ~Osa 5~

Seuraavana päivänä mä menin tavallisesti töihin ja näin heti toimistoon tullessani, että Liam odotti mua.

"Huomenta kaunokainen." Liam sano hymyillen.

"Huomenta. No, mikä on päivän suunnitelma?" mä kysyin.

"Mitäpä jos mä näytän sen sulle. Mennään." Liam sano salaperäsesti ja otti mua kädestä kiinni.

Liamilla oli selvästi jotaki mielessä ja mä pidin tästä yllätyksellisyydestä.

"Tadaa!" Liam sano ja avas oven.

Mä olin täysin sanaton. Me oltiin tultu tän valtavan rakennuksen katolle, jossa oli puutarha.

"Puutarha? Tällasessa paikassa?" mä ihmettelin.

"Joo. Me muusikot ollaan näet taiteilijoita ja kaivataan toisinaan rauhaa, jota varten tää on just tarkotettukki." Liam selitti.

"Miten mä en oo sitte vielä kuullu tästä?" mä kysyin.

"Koska tänne ei päästetä ketä vaan. Tää on ylksityistila, joka on tarkotettu vain luottamuksen arvosille." Liam sano.

"Meihin siis luotetaan?" mä sanoin kiusoittelevasti.

"Näköjään." Liam sano naurahtaen.

Me lähettiin kierrokselle tähän ihmeelliseen paikkaan, jonka sijoitus ei ollu mikään tavallisin. Tätä ei ihan joka päivä saanukkaan nähä.

"Täällä on niin kaunista." mä sanoin.

"Älä muuta sano. Tänne mä tuun levytysjaksojen aikana rentoutumaan ja miettimään muun muassa lyriikoita. Usko tai älä, mutta ajatus osiin little thingssistä sai alkunsa täällä." Liam kerto.

"Vau. Tuntuu niin oudolta, että vasta joitain päiviä sitten mä olin vaan ihan tavallinen tyttö, joka rakasti musiikkia ja erityisesti teidän jokaista biisiä ja nyt mä oon täällä sun kanssa. Sanonpa vaan Vau!" mä sanoin.

"C'mon. Mä en usko, että sä oot koskaan ollu oikeesti tavallinen. Mä tiesin heti sut tavatessani, että susta uhkuu lahjakkuutta. Se on osa syy siihen, miks mä halusin jäädä sun kanssa kahden." Liam sano.

Mä punastuin. En ollu ikinä pitäny itteäni mitenkään erityisen lahjakkaana, vaikka olihan mulla toki musikaaliset geenit.

"Musta vaan tuntuu niin etuoikeutetulta saada tavata teidät ja oikeesti oikeesti tutustua teihin." mä sanoin.

"Ja nyt sä varmasti huomaat, että me ollaan ihan tavallisia poikia poptähteydestä huolimatta." Liam sano.

"Se oli kyllä yks asia mikä yllätti mut." mä sanoin.

"Mitä sä sitten ootit? Limusiineja ja shamppanjaa?" Liam kysy kiusoitellen.

"En ehkä ihan." mä vastasin naurahtaen.

"Muuten, nyt kun kukaan ei tuu keskeyttämään meitä ni sä voit laulaa mulle." Liam sano.

"Okei sitten." mä sanoin itsevarmasti.

Nyt mä luotin Liamiin ja halusin sen kuulevan mun laulua ja sanovan mielipiteensä. Oli ihana kuulla oman äänen soivan. Mä valitsin klassisen Withney Houstonin I've got nothingin. Mua hermostutti kuitenki hieman, mutta toivottavasti se ei näkyny.

"Se oli fantastista! Mä kyllä tiesin, että sä osaat laulaa!" Liam ylisti.

"Kiitos." mä sanoin vaatimattomasti.

Hetken aikaa me vaan nautittiin toistemme seurasta ja kasvitarhan tuomasta tunnelmasta. Meillä ei ollu toistaiseksi vielä kiire mihinkään. Kukkien tuoksu täytti tilan ja kaikki oli niin värikästä ja mieli pääsi lepäämään.

"Miten olis piknik?" Liam kysy ku me oltiin päästy paikalle, jonne Liam oli selvästi tuonu lakanan ja korin valmiiksi.

"Mulla oliki jo nälkä." mä sanoin naurahtaen.

Me istuttiin lakanelle lähekkäin toisiamme ja syötiin lounas, joka tuntu maistuvan paremmalta ku koskaan ennen.

"Ja mitä piknik olis ilman jälkkäriä." Liam sano salaperäisesti.

"Ei yhtään mitään." mä sanoin naurahtaen.

Liam veti korista viimeiseksi suklaakuorrutteisia mansikoita.

"Mistä sä tiesit, että tää on mun lempi herkku?" mä kysyin.

"Mä kai vaan oon hyvä arvaamaa." Liam vastasin hymyillen.

Me syötiin mansikat hitaasti ja nautiskellen. Liam oli varmasti käyttäny niiden löytämiseen paljon vaivaa.

"Tää on ollu mahtavaa, mutta eikö meidän pitäs tehdä oikeita töitäki tänään?" mä kysyin naurahtaen.

"Itseasiassa tavallaan siihen liittyen mun pitiki puhua sun kanssa. Mulla on nimittäin sulle ehdotus." Liam sano salaperäsesti.

"Anna tulla vaan." mä sanoin innokkaasti.

"Miltä susta tuntus levyttää duetto." Liam sano.

"Duetto? Lenen kanssa?" mä ihmettelin.

"Mun kanssa." Liam sano hymyillen.

Duetto Liamin kanssa? Mun uran ensimmäinen biisi tulis olemaan duetto itse Liam Paynen kanssa.

"Siinä tapauksesa ehdottomasti." mä vastasin.

Me suudeltiin Liamin kanssa täysin spontaanisti. Se oli pitkä, flirttaileva ja tuntu taivaalliselta.

"Ryhdytään hommiin sitten." Liam sano hymyillen.

"Tuskin malta oottaa." mä vastasin.

A duet ~Osa 4~

Me päästiin studiossa heti tositoimiin. Mä en saanu tietenkään koskea mihinkään, koska olin vaan harjottelija, mutta silti mä pystyin tuntemaan musiikin voiman olevan läsnä. Täällä kaikki taika siis tapahtu. Tässä samaisessa studiossa oli varmasti levytetty monia albumeja, joita mä olin kuunnella puhki asti.

Oli ilmiömäistä nähdä itse one directionin toimivan yhdessä luoden biisejä, joita vielä miljoonat tytöt tulis kuuntelemaan. Mä oli myös yks niistä tytöistä, mutta mulla oli etuoikeus kokea jotain, mihin monilla ei ollu mahollisuutta. Mä olin jopa saanu vaikuttaa kaikkeen tähän ja se oli suurin kunnia, joka mulle oli koskaan suotu.

Biisi kuulosti paremmalta ku mä olin voinu edes kuvitella. Pojista näki sen, että neki oli tyytyväisiä lopputulokseen. Lisäks Patty kehu mua useaan otteeseen hyvästä korvasta musiikin suhteen.

"Haluaks sä kunnian nauhottaa muutaman viimisen kappeleen?" Patty kysy.

"Tottakai." mä vastasin.

Mua ei tarvinnu kehottaa kahdesti. Hetken kuluttua mä istuin jo tuolissa kuulokkeet korvissa ohjaamassa poikien viimeisiä ottoja. Tuntu niin ku mut olis luotu tähän ja mä olin just oikeassa paikassa. Ehkä mun oma taival musa-alalla alkaski tästä hetkestä, toimimisesta jo olemassa olevien artistien tiimityön tekemisestä.

Viimein biisi saatiin valmiiksi ja me kuunneltiin se kertaalleen. Kaikki keskitty täydellisesti vain ja ainoastaan mussikin viemään tunnelmaan: studiossa oli syntyny jotain suurta, jotain ennennäkemätöntä.

"Mitä mieltä te ootte?" mä kysyin.

"Musta tuntuu, että tää taitaa olla paras biisi, joka me ollaan koskaan tehty!" Louis sano.

Muut pojat oli selvästikki samaa mieltä.

"Musa markkinat tuntien tuo laulu myy varmasti." Patty sano.

"Oisko nyt aika mennä nostamaan malja onnistuneelle levytykselle?" Zayn kysy.

"Ehottomasti!" Harry sano ja kaikki oli samaa mieltä.

Me päätettiin lähteä lähimpään yökerhoon juhlimaan. Kelllään ei ollu kiire mihinkään ja ilta oli vasta nuori. Kaikki sai tilattua drinkit ja oli aika nostaa malja.

"Maljapuhe!" Liam sano ja sai kaikkien huomion.

"Ensinnäkin tuntuu ihan uskomattomalta, että me ollaan päästy jo näin pitkälle poikien kanssa, että meillä on tekeillä jo komlmas levy. Teidän kanssa on ollu ilo tehdä töitä kaikki nää vuodet, eikä teidän seurassa ikinä kyllästy. Toiseksi mä haluaisin pitemmittäpuheitta kohottaa maljan parhaalle biisille ikinä ja erityisesti tulevalle ilmiömäiselle Rebecalle. Sä tuut pääsemään vielä pitkälle." Liam sano.

"Parhaalle biisille ikinä!" me saanottiin yhteenääneen, kilistettiin laseja ja otettiin hörpyt.

Drinkkien jälkeen kaikki lähti tanssilattialle.

"Tanssitaanko?" Liam kysy multa.

Mä en voinu uskoa, että mun idoli eka kehuu mua ilmiömäiseksi maljapuheessa ja sen lisäks vielä pyytää mua tanssimaan. Mitä muuta tyttö voi toivoa?

"Kernaasti." mä vastasin.

Ekat biisit oli nopeita ja tanssittavia. Hyvä fiilis virtas mun läpi ja mä tanssin sydämeni kyllyydestä. Välillä Liam teki hassuja liikkeitä saadakseen mut nauramaan ja kaikilla, jotka tanssi meidän ympärillä näytti olevan sen ansiosta hauskaa. Liam oli selvästi illan viihdyttäjä ja oli ilo olla sen seurassa.

Mä näin myös lähistöllä olevien tyttöjen kattovan meitä ja varmasti ne ihmetteli, että kuka mä olin ja mitä mä tein Liamin kanssa. Se ei häirinny meitä ollenkaan vaan tunnelma oli katossa koko ajan. Ennen valomerkkiä oli viimeisten hitaiden aika. Liam veti mut lähemmäs ja me alettiin liikkua musiikin tahtiin.

"Onko sulla ollu mukavaa?" Liam kysy hymyillen.

"Tarviiko sitä etes kysyä." mä vastasin. "Oli uskomatonta saada olla mukana ihan oikeessa levytys prosessissa ja saada jopa äänittää ihan oikeesti myyntiin tulevaa levyä." mä vaahtosin.

"Mä muistan vielä mun oman ensimmäisen levytyksen. Nyt siihen on jopa ehtiny tottua." Liam sano.

"Mä toivon vaan, että joku päivä mäki olisin siinä vaiheessa, että levyttäminen on ihan arkipäivää." mä sanoin.

"Sä tuut olemaan: mä tiedän sen." Liam sano ja suuteli mun otsaa.

Liam oli niin kultanen. Oli ilo oppia tuntemaan se näin.

"Ja mä tuun auttamaan sua." Liam sano hieman salaperäsesti.

"Miten?" mua kiinnosti.

"Muut pojista aikoo lähteä käymään kotipuolessaan huomenna, mutta mulla on muita suunnitelmia. Mä aion jäädä tänne, ottaa hotellin muutamaksi yöksi ja auttaa sua sony musicissä, demon levyttämisessä ja kaikessa mahollisessa." Liam kerto.

"Aioks sä tosissaan tehä niin? Mun takia?" mä kysyin.

"Tottakai. Sitä paitsi mä haluun tutustua suhun paremmin ja saada selville, että mistä sä oot oikein tehty." Liam sano hymyillen.

Mä hymyilin takasin, me tehtiin viimeinen taivutus valssin tapaan ja oli jo aika lähteä kotiin. Tää päivä ja varsinki ilta oli ollu jotaki unohtumatonta.

A duet ~Osa 3~

"Harjottelija sony musicissa. Sulla on pakko olla jotain suhteita tänne, vai kuinka?" Liam sano.

"Itseasiassa mun isä oli musa- alalla sillon ku se vielä eli." mä sanoin.

Mä en tienny miks mä kerroin Liamille mun isästä, mutta en voinu olla ajattelematta sitä, kun joku kysy, että oliko mulla yhteyksiä alalle. En ollu vielä itekkään prosessoinu kunnolla sen kuolemaa, saatikka ollu puhunu siitä perheen ulkopuolisille. Liam näki mun herkistyvän ja se tuli mun viereen lohduttaakseen mua.

"Mä tiedän, että se oli varmasti vaikeaa." Liam sano halas mua.

Liam oli niin ihana ja oli valmis heti lohduttamaan, vaikka me vasta tavattiin.

"Mä en anna sen kuitenkaan enää vaikuttaa mun elämään niin suuresti. Mä oon ymäärtäny, että ihmisiä kuolee ja mun on vaan jatkettava elämää eteenpäin, vaikka kysymys oliki sentään mun omasta isästä..." mä sanoin.

"Anteeks että mä toin asian esille. Mua vaan kiinnosti kuulla, että miten tänne valitaan harjottelijat nykypäivänä." Liam sano. Viimisen lauseen hymyillen.

Mun aiempi tunnekuohu oli laimentunu ja Liam oli saanu sen hymyllä mut paremmalle tuulelle.

"Ei se mitään. Mä oon jo tottunu siihen, että multa kysytään yhteyksistä musa-alaan ja mulle tulee aina mieleen isä." mä sanoin.

Ku mä olin saanu rauhotettua ittteni mun nolon avautumisen jälkeen niin me voitiin jatkaa puhumista.

"Oliko sun isä hyväki muusikko?" Liam kysy.

"Se oli paras, ainaki mun mielestä. Isä oli mun idoli. Mä kuuntelin aina sen biisejä samalla ku ootin sen palaavan pitkän levytyspäivän jälkeen kotiin." mä sanoin.

Liam kuunteli kiinnostuneena ku me puhuin isästä.

"Isä oli kai suurin syy miks mä kiinnostuin musiikista ja halusin oppia, että miten sen tekoprosessi toimii kuhan vaan kasvoin vanhemmaksi." mä selitin.

Sitten mä annoin Liamille vuoron mun suhteellisen pitkän monologin jälkeen, jota Liam ihme ja kumma jakso kuunnella.

"Mä aina mietin, että jos mä saan joskus lapsia ni mä haluan opettaa neki rakastamaan musiikkia. Se on tehny munki elämän paremmaksi ja mä haluan jakaa sen iloa muillekki. Se on osa syy miks mä osallistuin x-factoriin ja oon nyt tässä." Liam sano.

"Musta toi on kaunis ajatus. Kaikkien tulis saada kokea musiikin voima ja nauttia siitä." mä sanoin.

Me oltiin Liamin kanssa yllättävän samanlaisia: herkkiä ja kumpiki rakasti musiikkia.

"Onko sun isän lahjat periytyny sulle?" Liam kysy kiusoitellen.

"No, ainaki mä pidän laulamisesta ja tottakai rakastan musiikia, mutta en mä tiiä, että riittääkö se vielä mihinkään tällä alalla..." mä alotin.

"Et sä tiedäkkään, jos et kokeile. Mun on vaan rohkeasti lähetettävä demoja musiikkiyhtiöille ja jos sulla on todella lahjoja tähän ni varmasti joku kiinnostuu." Liam sano rohkasevasti.

"Niin se kai on, mutta silti mun on vielä saatava harjotusta." mä sanoin.

"Laula mulle." Liam sano.

"La-laulan. Sulle?" mä sanoin hermostuneesti.

"Niin. Nyt ku täällä ei oo muita: laula mulle." Liam sano.

Samalla hetkellä muut pojat tuli jo takasin kentältä.

"Me niin pyyhittiin teillä nurmikkoa!" Harry sano kävellessään muiden kanssa ovesta.

"Mutta te huijasitte! Mä vaadin revanssia!" sano Niall.

"Ens kerralla se nähdään, että kuka sitten voittaa Styles." Zayn sano, veti Harryn pään kainaloonsa ja pörrötti sen hiuksia leikkisästi.

"Jos se ei ollu jo selvää teille niin mä ja Harry voitettiin. ja vielä 6-0" Louis sano meille ylpeänä.

Kun muut pojat istu sohvalle jalkapallo kamppeineen Patty tuli sisään.

"Pojat! Vaihtakaa vaatteet pian, meillä on jo kiire, jos me aiotaan saada tänään vielä jotain aikaseksi." Patty sano tiukasti.

"Kyllä rouva!" sanoivat kaikki yhteenääneen ja syöksyivät pukuhuoneeseen.

"Mä en oo koskaan nähny Pattyä nuin tiukkana. En edes sillon ku me sotkettiin koko paikka ruokasodassa." Liam sano naurahtaen.

"Jotenki mä uskon, että se on jotain mitä te tekisitte." mä sanoin naurahtaen.

Pian muut pojat oli valnmiita ja Patty tuli hakemaan meidät studioon.

"Onko tää sun eka kerta ku pääset kunnolla studioon?" Louis kysy multa.

"Joo, jos mun oma rakentamaa kotistudiota ei lasketa. Ja kokosinhan mä ne laitteetki aikasemmin." mä sanoin.

"Sitten sä tuut jokatapauksessa kokemaan jotain ainutkertasta." Louis sano salaperäsesti.

Mä olin varma, että se siitä tulis unohtumaton kokemus. Kukaan musa- alasta haaveileva ei unohda ekaa kertaansa studiossa. Mun kohalla se tulis vielä tapahtumaan ihan oikeassa one directionin levyn äänityksessä. Se oli todella toteen käyny unelma.

A duet ~Osa 2~

Mun teki mieli kiljua, mutta mä tiesin, että jos mä tekisin niin mun harkottelu vois olla ohi hyvinki pian. Se ei kuitenkaan lieventäny mun innostusta tavata pojat, joitten musiikista mä olin pitäny jo ties kuinka kauan. Mä en olis ikinä uskonu, että mä pääsisin ikinä lähellekkään niitä. Tää tuntu epätodelliselta.

"Patty! Hauska tavata taas pitkästä aikaa!" sano Harry, joka oli ekana tervehtimässä meitä.

Sitten muut pojat tervehtivät Pattyä, kunnes loivat katseensa muhun. Musta tuntu ihan ku olisin halvaantunu ku Zaynin suklaasilmät tuijottivat mua kiireestä kantapäähän.

"Ja sä toit seuraaki." sano Niall hymyillen.

Patty veti mut taustalta vierelleen.

"Kyllä. Tässä on meidän uusi lupaava harjoittelijamme Rebecca." Patty esitteli mut pirteästi.

"Hei Rebecca!" Liam tervehti ensimmäiseksi.

Mä tervehdin lopulta kaikki viittä poikaa hieman hermostuneena, mutta ei mua voinu siitä kyllä syyttä: olihan kyseessä sentään one direction, maailman suosituin poikabändi ja mun ehdoton lempibändi. Erityisesti mulla oli aina ollu heikko kohta Liamiin, joka oli just äsken halannu mua.

"Nyt kun kaikki tuntevat toisensa niin on aika mennä itse asiaan." Patty sano hetken kuluttua.

"Tottakai. Eihän levy itsestään äänity." vitsaili Louis.

"Mutta ennen studiota meidän on vielä päätettävä lopullisesti, että kuka laulaa minkäkin soolon." Patty sano.

Jes! Mulla oli varmasti tähän asiaan paljon sanottavaa, koska mä tunsin poikien edellisen tuotannon kuin omat taskuni. Mä kyllä osaisin sanoa, että mitkä sanat ja mikä sävellaji sopis kullekkin pojista.

"Tässä ovat sanat, joita me ollaan mietitty aiemmin." Zayn sano ja ojensi mulle ylimääräisen kopion.

Heti ku mä olin saanu ne luettua läpi mä osasin jo kuvitella sieluni silmin, että miltä biisi tulis kuulostaamaan. Mulla oli mielessä monta ideaa, mutta mä mun piti muistaa olla ammattimainen, eikä käydä dominoimaan liikaa. Mä päätin olla hiljaa, kunnes mulle annettais puheenvuoro.

"Niin Rebecca, onko sulla tietoa siitä, millasta musiikkia pojat on tehny aiemmin?" Patty kysy.

"Joo." mä sanoin.

Pelkkä joo oli vähättelyä. Mä tiesin varsin hyvin, että millassta musiikkia pojat teki.

"Hyvä. Sitten sun mielipide tuleekin hyödylliseksi." Patty sano.

Mulla siis oli sananvaltaa. Tästä tulis paras biisi ikinä. Patty kerto omasta näkökulmastaan biisiin, jonka mä ajattelin kaipaavan suurta päivitystä nykyaikaan, mutta tietenki mun oli oltava kuuluainen, enkä sanonu mitään. Mä kuuntelin, kunnes Patty oli lopettanu.

"Nyt on sun vuoro Rebecca." Patty sano hymyillen.

Okei, mut mun oli kerättävä rohkeutta ja kerrottava kaikki ideat, joita mulla oli mielessä. Mä en aikonu hukata tilaisuutta päästä vaikuttamaan one directionin biisin tekoon.

"Mä ajattelin, että tällä kertaa Louis ja Niall vois saada enemmän sooloja tällä kertaa, jotta kaikkien äänet pääsee kunnolla esille..." mä alotin arasti.

"Sopii kyllä mulle!" Louis sano heti.

Se poika kyllä ties miten keventää tunnelmaa. Tunnelma keveni ja mun oli helpompi esitellä mun visio loppuun. Kaikki kuunteli mua tarkasti ja näytti olevan kiinnostuneita siitä, mitä mulla oli sanottavana.

"Kuulostaa hyvältä." Liam sano ja muut nyökkäili.

"Niin munki mielestä. Sä tiedät selvästi paremmin, että miten kannattaa toimia, vaikka mä oonki tehny töitä näitten poikien kanssa jo aika kauan." Patty sano.

"Ehkä se vaan johtuu iästä." mä sanoin punastellen.

"Turha sun on olla vaatimaton! Tästähän tulee hitti! Eikö vaan pojat?" Patty sano.

"Ehottomasti." Zayn sano.

Mun ideasti siis pidettiin enemmän ku Patttyn, vaikka se ollu alalla jo kauan? Tää päivähän vaan parani paranemistaan.

"Mitä me tässä istutaan enää?! Mennään tekemään levy!" Patty sano.

Kaikki oli elvästi innoissaan ja valmiita viettämään pitkän illan studiossa.

"Mä vaan käyn laittamassa kaiken valmiiks niin päästään pian jo hommiin. Rebecca, pidä pojille sillä välin seuraa, elleivät he halua lähteä käymään pikaisesti jossakin. Mä en viivy kauan." Patty sano.

Nyt mä jäin sitte yksin viiden supertähden kanssa. Piti vaan toivoa, että tunnelma pysyy yllä. Mä en halunnu nolata itteäni niiden edessä: erityisesti Liamin.

"Mä en halua olla täykeä ja lähteä, mutta tässä ihan lähellä on jalkapallo kenttä ja mua haluttais lähteä potkimaan, jos sopii?" Harry sano.

"Joo, ei mun takia tarvii tänne jäädä." mä sanoin.

Todellisuudessa mä toivoin, etten mä kuitenkaan jäis tänne ihan yksin. Mä halusin oppia tuntemaan nää pojat ihan henkilökohtasesti nyt ku me kerta työskenneltiin yhdessä tän levyn kanssa.

"Ketkä haluaa lähteä mukaan?" Harry kysy.

"Te muut voitte mennä. Mä voin jäädä pitämään Rebecalle seuraa." Liam sano kattoen mua.

"Hyvä on. Pelataan kaks kahta vastaan." Harry sano.

"Eka perillä saa valita joukkueet!" Louis huus ja koko poikajoukko lähti juoksemaan ovesta ulos.

Oven mentyä kiinni muiden perässä mä ja Liam jäätiin istumaan toisiamme vastapäätä. Mua hermostutti, mutta mun oli jotenki onnistuttava olemaan tylsistyttämättä Liamia jonki aikaa.

"Se on sitten vaan me kans, ha?" Liam sano.

"Siltä näyttää." mä vastasin hymyillen.

Liam hymyili mulle takasin ja tunnelma keveni heti. Ehkä mä voisin sittekki keskustella hetken ihan rennosti mun idolin kanssa. Niin hassulta ku se saattoki kuulostaa.

A duet ~Osa 1~

Mä en voinu uskoa, et mä olin tässä: seisomassa yhden maan parhaista musayhtiöstä, Sony musicin pihassa. Kuin ihmeen kaupalla mä olin saanu kaikkien hakijoiden joukosta harjottelupaikan tänne. Mä aion näyttää kaikille, että ne oli tehny oikean päätöksen. Musta tulis mailman ahkerin apulainen ja mä muistasin pysyä ammattimaisena.

Se oli tärkeää, koska mä tulisin tapaamaan mahollisesti paljon kuuluisuuksia ja mun oli pysyttävä tyynenä. Suurin syy kuitenki mun innostuneisuuteen oli se, että nyt mulla oli mahollisuus päästä alkuun mun omissa haaveissa tulla levyttäväksi artistiksi. Mä oon aina rakastanu musiikkia ja sen tekeminen ammatiks oli mun suurin unelma.

Mä menin sisään suurista liukuovista aulaan, jossa mun oli tarkotus ilmottautua. Mä kävelin tiskille, jonka takana oli suhteellisen pirteän näköinen nainen.

"Sä taidat olla se harjoittelija." nainen sano.

Mä nyökkäsin arasti.

"Mä oon Patty ja mä toimin sun virallisena valvojana ja opastajana." nainen selitti.

"Hauska tavata! Mä oon Rebecca." mä sanoin vähän varmemmin ja kättelin Pattyä.

"Seuraa minua." Patty sano.

Patty esitteli mulle paikkoja ja opasti mut mun omaan työhuoneeseen, joka oli upeampi ku osasin odottaakkaan. Mä olin niin innoissani tästä ja olin valmis mun ensimmäiseen työtehtävään.

"Onko kaikki selvillä?" Patty varmisti.

"On. Mä kyllä uskon pärjääväni tästä eteenpäin." mä vastasin.

"Hyvä on. Kerro sitten vaan jos tarvitset apua, tai tekeminen alkaa loppua." Patty sano ja lähti.

Mä istuin upouuteen toimistotuoliini ja aloin käydä läpi papereita, jotka Patty oli jättäny mulle tarkasstettavaksi. Mun kuitenki pitäs päästä myöhemmin ihan oikeisiis tehtäviin, joilla olis oikeasti jotain tekemistä musiikintekemisen kanssa. Sitä ennen mulla oli kuitenki paperitöitä, mikä oli ihan ok.

Toimistötöitä tehdessä mä en voinu muuta ku eksyä ajatuksissa ja haaveilla jälleen siitä, että tän harjottelun aikana mä voisin jopa saada nauhottaa oman demon... Sitä ennen mulla oli kuitenki paljon tehtävää ja mun oli osotettava, että mulle vois antaa studion hetkeks käyttöön ja ottaa sen vuokran vaikka mun palkasta.

Samalla mä myös mietin kaikkia niitä laulajia, jotka oli käyny tässä samassa rakannuksessa neuvvottelemassa uusista albumeista, musa videoista ja kaikesta muusta. Täällä monen tähden ura oli lähteny nousuun. Joku päivä mä halusin olla yks niistä. Nyt oli kuitenki toistaseks vielä aika keskittyä papereihin ennen studioon pääsyä.

Suhteellisen pian mä olin jo valmis ja mä näin Pattyn tulevan just sopivaan aikaan.

"Hei! Mä sain just kaiken valmiiksi." mä kerroin hymyillen.

"Se on hyvä. Nyt mulla olis sulle toinen, ehkä vähän jännittävämpi tehtävä." Patty sano.

Mä meinasin haljeta innosta. Ehkä mun annettaski tehä enemmän ku mä luulinkaan. Ehkä mä saisin jo tavata jonku?Okei, ei vielä innostuta. Patty vei mut ympäri pitkiä käytäviä yhteen studioista.

"Osaaks sä koota äänitysjärjestelmän?" Patty kysy.

"Joo." mä vastasin.

Tottakai mä osasin. Olin harjotellu sitä sitä varten, että jos mulla ois joskus varaa rakentaa pienimuotonen studio kotiin.

"Hyvä. Sitten sä saat koota sen tänne, koska meille on tulossa myöhemmin hyvin tärkeitä vieraita levyttämään." Patty sano innoissaan.

Tärkeitä vieraita? Ja mä olisin vastuussa siitä, että niitten levytys onnistuu?

"Ja Rebecca. Jos sä et mokaa tätä niin sä pääset mukaan prosessiin." Patty sano.

Mä päsisin mukaan ihan oikeean levytysprosessiin? Ja mä olin pelkkä harjottelija.

"Ihan oikeasti?" mun oli varmistettava.

"Joo, joo. Jos sä aherrat näiden kanssa ja vielä innostut ni oot sä sen ansainnu." Patty sano ja jätti mut paiskimaan töitä.

Nää laitteet oli paljon arvokkaammat, mitä mä olin tottunu kokoamaan, mutta mun oli onnistuttava, koska mä en halunnu mokata nahollisuutta päästä tekemään töitä oikeiden artistien kanssa. Mulle oli ihan sama keitä ne vieraat oli, mutta mä halusin olla mukana levyttämässä. Todennäkösesti mä en sais etes koskea mihinkään, mutta pelkkä seuraaminen olis jo mahtavaa.

Miks just mulle suotas kunnia päästä tapaamaan joku? Enhän mä ollu mitenkään ihmeellinen. Tai sitten mua vaan testataan, että miten mä toimin sellasessa tilaisuudessa. Mulla meni jokatapauksessa melkein koko loppupäivä niiden laitteiden kokoamisessa. Ku mä olin valmis mä pyysin Patty tarkistamaan, että ne toimii.

"Nää toimii täydellisesti. Sä oot oikea aarre Rebecca!" Patty sano.

"Kiitos!" mä sanoin vaatimattomasti.

"Ootko sä nyt valmis tapaamaan meidän vieraat?" Patty kysy.

Mä nyökkäsin innoissani, mutta toisaalta mua myös hermostutti. Me käveltiin taas niillä sokkeloisilla käytävillä ja päädyttiin yhden neuvotteluhuoneista oven eteen.

"Tää on ennen näkemätön kunnia päästä harjoittelijana tällaiseen tilaisuuteen, mutta mä halusin suoda sulle sen, joten olethan ammattimainen?" Patty sano.

"Tottakai." mä vastasin.

Patty avas oven avaimella. Mä en voinu uskoa mun silmiä ku mä näin, ketkä siellä istu: one directionin pojat. Ihan ilmielävänä. Mun sydän pysähty.

Something you don't know ~Osa 10~

Oli vihdoinki se ilta, josta mä olin jo pitkään haaveillu: päättäjäistanssit. Ensimmäistä kertaa elämässä mä näytin omasta mielestäni kauniilta mun vaaleanpunaisessa mekossa, joka oli vartavasten teetetty. Kaikki oli täydellistä. Mä hymyilin omalle peilikuvalleni ja kuulin auton tööttäystä pihalta.

Mä menin ikkunaan ja tottakai Luke oli alhaalla ruusukimpun kera.

"Tulehan! Ethän sä halua antaa sun kavaljeerin odottaa?" Luke sano kiusotellen.

"En tietenkään! Mä tuun alas ihan kohta. Otan vaan laukun." mä sanoin.

Tästä illasta tuli varmasti ikimuistonen: mä ja Luke vihdoinki menossa yhdessä päättäjäistansseihin. Mä lisäsin huulipunaa, nappasin laukun sängyltä ja olin valmis menemään portaita alakertaan, jossa mä tiesin Luken jo odottavan mua.

"Maggie! Sä näytät niin kauniilta!" äiti vetisteli heti ensimmäiseksi.

Mä kiitin hymyillen ja kävelin Luken viereen.

"Kukkia kaunottarelle." Luke sano ja ojensi sen aikasemmin nähdyn ruusukimpun.

"Ne tuoksuu ihanalle." mä sanoin ja me hymyiltiin toisillemme Luken kanssa.

Äiti kävi viemässä ruusut maljakkoon ja tuli vielä hyvästelemään meidät. Luke herrasmiehenä nosti mulle takin selkään ja me lähdettiin. Pihalla mua odotti limusiini, jonka vuokraamista varten Luke oli varmasti käyttänyt pienen omaisuuden.

"Miten sulla oli varaa tähän?!" mä kysyin ihmetellen.

"Säästöistä. Mä halusin tehdä tästä illasta kaikin tavoin täydellisen." Luke sano ja otti mua kädestä kiinni.

Me suudeltiin pitkään ja saatiiin sillä limusiinin kuskiki hyvällä tuulelle. Kaikki tuntu olevan ihan ku suoraan sadusta: mä tunsin olevani prinsessa. Me oltiin hyvissä ajoin perillä koululla, eivätkä kaikki olleet saapuneet vielä, mutta heti aluks mä huomasin kyllä Harryn ja Jessican.

"Hei Maggie! ja Luke." Jessica tervehti ensimmäiseksi.

Me tervehdittiin takasin ja ilmapiiri oli kaikesta huolimatta parempi, mitä mä pelkäsin. Luken ja Harryn välillä oli kuitenki selvästi jännitettä. Harry vaikutti myös yllättävän iloselta Jessican kanssa. Mä en kuitenkaan aikonu pettää mun lupausta, joten mä tulisin vielä tanssimaan Harryn kanssa.

"Nauttikaa illasta!" mä sanoin lyhyen ja tietyllä tavalla odotetustikkin jännittyneen keskustelun jälkeen.

Me mentiin sisälle ja päätettiin alottaa ilta boolilla, ennen ku seuraava biisi alkais soida. Me kilistettiin päättäijäistanssi illalle ja mentiin lopulta tanssimaan. Biisi oli kaunis ja tuntu hyvältä tanssia Luken kanssa. Sitähän mä olin jo kauan ootanu. Muutamat ensimmäiset biisit meni loistavasti, mutta sitten mun keskittyminen meni muualle.

Mä näin Harryn ja Jessican meidän lähellä ja vaikka Harry näyttiki tyytyväiseltä mä en voinu olla lopulta tuntematta syyllisyyttä siitä, että mä olin hylänny sen. Luken kanssa kaikki palset ei ollukkaan loksahtanu paikalleen, niin ku mä olin luullu. Mun olo muuttu hetkessä paljon huonommaksi.

"Mikä hätänä kulta?" Luke kysy. Seki oli selvästi huomannu mun tunteiden muuttumisen.

"Ei mikään. Kaikki on hyvin. Tanssitaan vaan" mä vastasin esittäen pirteää.

Mun oli keksittävä syy päästä puhumaan Harrylle. Mun oli sanottava Lukelle, että mä meen käymään haukkaamassa happea. Laulun loputtua mä tein niin. Mä näytin Harrylle huomaamatonta merkkiä seurata mua ja se tajus sen heti. Mä en ollu vielä täysin varma, että mitä mä sanosin, mutta mun oli sanottava jotain.

"Mikä sulla on hätänä?" Harry kysy, nähtyään mun herkistyvän.

"En mä tiiä. Kaikki vaan ei tunnukkaan oikeelta." mä sanoin.

"Etkö sä haluakkaan olla Luken kanssa? Sitähän varten me tää suunnitelma alotettiin. Sillä mä kyllä ymmärrän, että sä oot voinu muuttaa sun mieltä sen suhteen." Harry sano.

"Ei se oo sitä. Mä en tiedä, mistä tää johtuu." mä sanoin.

"Kaikelle ei löydy aina sanoja." Harry sano.

Harry istu mun viereen portaille. Hetken me vaan istuttiin ja tuijotettiin pimenevää iltaa.

"Kuule, mun on tunnustettava sulle jotain, mitä mä en voi enää pitää mun sisällä..." Harry sano.

Mistä nyt oli kysymys? Mitä Harry halus tunnustaa?

"Maggie, mä taidan rakastaa sua. Ja sen takia musta tuntu pahalta nähä sut Luken kanssa. Mä tiedän, että sä et tunne samoin, mutta mun oli vaan saatava tää ulos. Maggie, mä rakastan sua." Harry sano, ottaen mua kädestä kiinni ja katsoen mua suoraa silmiin.

Harry oli siis ollu rakastunu muhun koko tän projektin ajan, enkä mä ollu tajunnu sitä. Mä olin täys idiootti. Kaikista suurun idiootti mä olin sen takia, että multa meni näin kauan tajuta se, että mäki rakastin sitä. Harry oli kävelemässä pois, kunnes mä aukasin suuni.

"Harry se on molemminpuolista. Mäki rakastan sua." mä sanoin, nousten seisomaan.

Harry käänty ja me suudeltiin. Se suudelma oli täysin erilainen ku ne aiemmat. Tää oli aito eikä esitystä ketään varten.

"Mennään takasin sisälle. Mähän lupasin sulle tanssin." mä sanoin hymyillen.

Harry hymyili mulle takasin ja me käveltiin käsikädessä takasin sisälle. Kaikki oli hyvin, kunnes Luke tuli meidän luo. Se tulis pilaamaan kaiken.

"Sä voit Styles. Sä saat Maggien. Mulle löytyy kyllä toinenki." Luke sano kiusoittelevaan sävyyn.

Mä ootin Luke haastavan riitaa, mutta se osaski käyttäytyä aikuismaisemmin. Mä tanssin viimisen tanssin Harryn kanssa. Se vei mua ympäri tanssilattiaa ja musta tuntu ihan siltä mä liitäisin. Se ilta todella oli täydellinen, ei vaan tavalla, jolla mä luulin.

Something you don't know ~Osa 9~

Mä menin sille paikalle, jonne mä kyllä osasin tien vaikka silmät kiinni. Luke oli oottamassa mua, istuen puun alla niin ku aina ennenki. Mä kävelin lähemmäs, kunnes Luke alko puhumaan.

"Mä todella toivoinki, että sä oikeasti tulisit. Eikö Styles yrittäny estää sua?" Luke kysy.

Mä arvasin, että se tulis ennemmin tai myöhemmin mainitsemaan Harryn.

"Harryllä ei oo mitään tekemistä tän kanssa. Nyt on kysymys musta ja susta: meistä." mä vastasin.

Hetken aikaa Luke katto muhun ja ymmärs varsin hyvin, mitä mä tarkotin. Se saatto haluta sotkea Harryn tähän, mutta mä en antanu sen tapahtua. Mä istuin Luken viereen puun alle.

"Meidän on nyt keskityttävä meihin. Nyt on aika unohtaa Harry ja se, mikä sen sun horos nimi ikänä onkaan..." mä alotin.

"Sä voit lopettaa siitä puhumisen, koska mä tiedän sunki huomanneen, että me ollaan erottu." Luke ärähti.

"Okei, tarkotus oliki olla puhumatta niistä, vaan puhua sen sijaan meistä." mä sanoin ja otin Luken kädestä kiinni.

"Sä oot oikeessa. Syyllistämisellä me ei päästä mihinkään." Luke vastas.

Täähän suju hyvin. Nyt ku oltiin päästy yli välttämättömästä kiistelystä, oli aika todella puhua.

"Muistaks sä ekan kerran, ku me tultiin tänne?" Luke kysy.

"Tottakai, miten mä voisin ikinä unohtaa sen päivän." mä vastasin.

Se oli kaunis kesäpäivä meidän seurustelu ajan alkupuolella. Me oltiin ostettu jäätelöt kioskilta ja tultiin tänne syömään ne. Me oltiin niin onnellisia ja korviamyöten rakastuneita.

"Kaikki oli jotenki paljon helpompaa sillon. Miks sitte kaiken pitäs olla niin vaikeaa nyt?" Luke sano.

"Ei sen tarviikkaan olla vaikeaa, jos me ei tehdä siitä vaikeaa." mä sanoin.

"Sä oot niin oikeassa Maggie." Luke sano.

Hetken tuntu niin ku aia olis pysähtyny kun me vaan istuttiin toisiimme nojaten sentutun puun alla. Tuntu siltä niin ku me ei koskaan oltas erottukkaan.

"Joten, mitä tää tarkottaa meidän kannalta?" mä uskalsin lopulta kysyä, katsoen Lukea suoraa silmiin.

Luke katto mua takasin, eikä hetken kyenny vastaamaan mun kysymykseen, jonka vaatauksella todellaki oli merkitystä.

"Jos rehellisiä ollaan ni mä kaipaan todella meidän aika yhesä ja mua on harmittanu koko tän ajan se, miten kaikki päätty..." Luke alotti.

Täydellistä!

"Mags, mä kaipaan sua ja mä toivon, että me voitas alottaa alusta ja löytää tapa luottaa toisiimme uudestaan." Luke sano.

"Mä toivon niin kans." mä sanoin vähän herkistyen.

"Oisko päättäjäistanssit hyvä tapa alottaa?" Luke kysy hymyillen ja veti liput taskusta.

Mä en osannu sanoa mitään asiaan vielä. Mun unelma oli aina ollu mennä sinne Luken kanssa ja nyt mulla oli siihen tilaisuus.

"Mä tiedän, että sun piti mennä Stylesin kanssa, mutta mä aattelin kysyä silti, jos vaikka..." Lke sano.

"Älä sä siitä murehdi. Harry kyllä ymmärtää ja löytää varmasti jonku muun, jonka kanssa mennä." mä vastasin lopulta mutkattomasti.

Luken kasvoille levis hymy. Se oli kauneinta, mitä mä muistan nähneeni.

"Mahtavaa! Mä haen sut kaheksalta." Luke sano.

Me katottiin toisiamme hetken ja eämä tuntu hymyilevän mulle ensimmäistä kertaa pitkään aikaa.

"Kuule, me voidaan puhua järjestelyistä myöhemmin, mutta mun onmentävä kotia. Äiti on tehny ruokaa, enkä mä saa olla myöhässä..." mä selitin tekosyyksi, jotta mä pääsisin kertomaan kaikesta Harrylle.

Tuntu pahalta lähteä jo nyt, mutta mä en voinu antaa Harrynkään oottaa.

"Se on okei. Meillä on kyllä aikaa puhua myöhemmnki." Luke sano nousten ylös maasta.

Luke veti mut itseään vasten ja me suudeltiinkiihkeästi. Hetken mä vaan nautin siitä tunteesta, jonka se sai aikaan, mutta sanallsten hyvästien jälkeen mun oli lähdettävä. Koko matkan Harryn luokse mun hymy yletti korviin asti. Parempaa mä en ois voinu toivoakkaan. Nyt mun oli vaan kerrottava Harylle hyvät uutiset.

Pian mä olin jo perillä ja painoin ovikelloa. Harry tuli avaamaan oven.

"Hei! No, mistäs noin leveä hymy? Kaikki meni ilmeisesti hyvin." Harry sano.

"Paremmin ku hyvin. Mä kerron kaiken." mä sanoin, edelleenki hymyillen ku hullu.

Mä kerroin Harrylle kaiken juurtajaksaen. Mä olin onnennikukkoloilla, mutta Harry ei näyttäny yhtä iloselta.

"Kuulostaa mahtavalta. Sä siis sait mitä halusit." Harry sano.

"Niin sain, mutta sä et vaikuta iloselta mun puolesta." mä sanoin.

"Usko mua. Mä oon kyllä." Harry sano,vihdoinki hymyillen.

Ehkä Harry ol sittekki vaan huono ilmasemaan tunteitaan.

"Maggie, mä on onnellinen, jos säki oot." Harry sano ja otti mua kädestä kiinn.

"Mutta en päättäjäistanssit? Kenen kanssa sä aiot mennä sinne?" mä kysyin.

"Mä meen vaikka Jessican kanssa. Ne oon vaan yhet tanssit: mä kyllä pärjään." Harry sano.

Mä tiesin kyllä arryn pärjäävän, mutta tuntu pahalta hylätä se mun oman edun takia.

"Mee vaan Jessican kanssa. Se varmasti riemastuu." mä sanoin naurahtaen.

Harry naurahti kans. Lopulta me pistettiin meidän päät yhteen ja mä tiesin kaiken olevan hyvin. Nyt mä pystyinmenemään hvill mielin päätäjäistansseihin Luken kanssa. Kun kaikki oli saatu sovittua mä päätin mennä kotin miettimään kaikkea tänä iltana tapahtunutta.

"Säästäthän mulle yhen tanssin?" Harry kysy leikksästi.

"Varmasti Styles." mä sanoin ja tönäsin leikkisästi Harryä.

Sen jälkeen mä menin ovesta ulos ja lähin kotiin. Lopujen lopuks mä olin ehottomasti onnellinen ja odotin innolla päättäjäistansseja. Me tultas olemaan hyvännäkönen pari Luken kansaja varmasti Jessica ja Harry tulis keräämään katseita, vaikka ne oliki vaan kavereita. Mulla oli paljon valmisteltavaa vielä, jotta siitä tulis täydellistä.

Jotain uutta oli taas alkamassa.

Something you don't know ~Osa 8~

Maggien ajatuksia...

Aikaa kulu ja suunnitelma oli edenny mun mielestä varsinki hyvin. Luke ei ilmeisesti ollu enää sen tytön kanssa, tai ainakaan mä en ollu nähny niitä enää toistensa seurassa pitkään aikaan. Oli enää vaan ajan kysymys, että millon mä ja Luke oltas taas pari niin ku kuuluki. Pieni juonittelu oli ehottomasti sen arvosta.

Kuitenkaan mä en voinu olla miettimättä tän kaiken varjopuolta, eli mun ja Harryn ystävyyden uhattuna olemista. Mä toivon, että Harry sanos nyt viimeistään, jos siitä tuntuu, että tää vaikuttaa meihin. Vaikka mä olinki päättäväisesti haluamassa Liukea takasin ni mulle oli sen ohella myös todella tärkeää säilyttää mun ja Harryn välit muuttumattomana.

Mä olin, kuten arvata saattaa viettäny viime aikoina paljon aikaa Harryn kanssa ja välillä mulle tulee tunne, että tän jälkeen normaaliin palaaminen voi olla hankalampaa, ku me luulaankaan. Välillä musta myös tuntuu pahalta käyttää Harryä välineenä tässä kaikessa, mutta mä olin valmis tekemään mitävaan, jotta mä voisin olla taas Luken käsivarsilla.

Tottakai Harry oli mun hyvä ystävä, josta mä välitin, mutta meidän hetkisrä huolimatta Luke oli se, jonka mä halusin: jota mä tarvitsin. Mä onneks pystyin luottamaan siihen, että Harry ties sen myös. Mä toivoin Harrynki löytävän tytön, jonka kanssa se vois olla yhtä onnellinen, ku mä tulen olemaan Luken kanssa tällä kertaa.

Mä toivoin kaikkea hyvää Harrylle ja mä tiesin senki vielä löytävän onnen, mutta aina ku mä ajattelin Lukea niin kaikki muistot meistä alko tulvia mun mieleen: ensi suudelma, ensi treffit, se kuinka onnellisia me oltiin ennen ku kaikki loppu... Jos mä saisin vielä mahollisuuden sen kanssa mä en tulis enää mokaamaan sitä.

Mä havahduin mun puhelimen tärinään: mulle oli tullu uus viesti, Lukelta.

"Kuuntele Mags, mä tiedän, että sulla on vielä mun numero tallessa kaikesta huolimatta, joten sä tiedät kuka oon, joten voitasko me tavata? -L"

Luke teki just sen, minkä mä halusinki sen tekevän.

"Miten olis siellä meidän vanhalla paikalla? -M" mä vastasin virnuillen itsekseni.

"Käy mainiosti. Tavataan siellä tunnin päästä. -L" Luke vastas.

Tätä mä olin oottanu koko tän faikkaamisen ajan. Mun oli parasta laittaa päälle jotain nättiä ja tehä vaikutus Lukeen: toistamiseen. Mulla ei tosin ollu paljon aikaa, mutta meidän vanha vakiopaikka oli lähellä. Se oli puun alla puiston syrjäisemmässä osassa, joten siellä ei koskaan ollu muita ku vaan me.

Harryn ajatuksia...

Mä tiesin, että menin vapaaehtosesti mukaan Maggien projektiin, mutta mä en ois ikinä arvannu, että mitä siitä tulis seuraamaan: mä en ikinä uskonu rakastuvani Maggieen. Mä en tiedä miten se on mahollista, mutta kai jossain matkanvarrella mulle alko kehittyä tunteita Maggietä kohtaan ja näin sen ihan uudessa valossa.

Joka päivä mä ootin innolla Maggien tapaamista ja sitä, että mä sain sanoa sitä kullaksi, vaikka se oliki vaan näytelmää muita varten. Mä ootin myös aina uutta juonta, joka me voitas yhdessä toteuttaa ja iloita yhdessä jälkeenpäin, ku kukaan ei nähny. Se oli meidän oma pikku teatteri, jota mä olin valis pitämään yllä ollakseni Maggien kanssa.

Mä tiedän, ettei Maggie tunne samoin, mutta mä en silti voi mun tunteille mitään. Maggie tulee varmasti olemaan onnellinen Luken kanssa, joten jos se on onnellinen, ni mä oon onnellinen. Vaikka se kuulostaaki kliseiseltä ni jos rakastaa jotain se on päästettävä vapaaksi. Se ei olis missäännimessä helppoa, mutta mun oli annettava Maggien olla Luken kanssa.

Mun kännykkään tuli viesti Maggieltä: "Luke haluaa tavata mut ja mä oon matkalla sinne. Meidän suunnitelma toimi lopulta! Mä tuun käymään teillä sen jälkeen ja kerron lopputuloksen. Kiitos vielä kaikesta! -M"

Mun sydän pysähty hetkeksi. Musta tuntu pahalta omasta puolestani, mutta onnelliselta Maggien puolesta. Tuntuu niin ku koko maailma olis kääntyny yhdessä hetkessä täysin ylösalaisin.

Mun olis ollu kunnia viedä Maggie päättäjäistansseihin, mutta näyttää siltä, että mun oli luovutettava mun daami Lukelle ja katsottava vierestä niiden tanssia. Ehkä niin oli parasta, jotta mä pääsen irtautumaan Maggiestä. Oli mukava esittää Maggien poikaystävää sen aikaa ku sitä kesti, mutta tänä iltana oli aika laskea esirikku ja kumartaa.

Something you don't know ~Osa 7~

Päivän ekat tunnit meni ku siivillä ja mun oli jo aika tavata Harry ruokailussa. Mä pääsin lähtemään sinne ennen Harryä, joten menin istumaan tavalliseen tapaan Jessican kanssa. Me kerettiin puhua läpi kaikki tavalliset tyttöjen jutut. Harry tuliski myöhemmin ja sitten oli show time.

Mä näin Harryn jonottavan ruokaa ja olin jo valmiina toimintaan. Näyttelijä lahjoja mulla ei ikinä aiemmin ollu, mutta nyt draamakurssi tulis tarpeeseen.

"Päivää neidit." Harry tervehti, istuen meidän pöytään.

Me tervehdittii Harryä takasin. Mä tietenki äänensävyllä, josta ei jääny kellekkään epäselväksi, että Harry oli mun. Tai todellisuudessa leikisti mun, mutta sitä kukaan ei tienny, eikä saanukkaan tietää. Mä näin Jessican katseesta, että se halus kuollakseen tietää, että minkälaista kohtausta me suunnitetiin.

Harry kerto sen vitsejä, joille ei voinu olla nauramatta ja kysy tietenki erittäin poikaystävämäiseen tapaan, että miten mun aamu oli sujunu. Ei ollu epäilystäkään, etteikö tää meidän pikku näytelmä ollu jo tehny taikansa ja saanu kaiken huomion meihin. Harryä parempaa mä en ois voinu toivoa auttamaan mua tässä.

Me vitsailtiin ja puhuttiin kaikesta kuitenki osittain samalla tavalla, ku ihan vaan ystävinäki. Se toi mulle lohtua siitä, että ehkä tän kaiken jälkeen olis tapa, jolla me voitas palata takasin entiseen. Mä tunsin Harrystä, että mitä ikinä tapahtuskaan, se ei muuta meitä miksikään. Sen mä todella halusin tietää.

Harry oli täydellinen näyttelijä ja se sai varmasti koko koulun uskomaan tähän: mulla ei ollu hätää. Me oltiin saatu syötyä ja mä näin Harryn ilmeestä, että oli meidän tän päiväsen suunnitelman ekan osan vuoro.

"Me vaan tilanteen mukana." Harry kuiskas mulle.

Mä nyökkäsin ja valmistauduin. Nyt mun oli annettava kaikki peliin. Kaikki mitä mä oon ikinä oppinu näyttelemisestä tuli tässä ja nyt testiin. Mä tiesin, että mä voisin luottaa Jessican komppaavan tilannetta täysillä, mikä tois tähän vielä lisää uskottavuutta. Siinä mulla oli toinen, tosin hiljainen apuri.

Harry nous seisomaan. "Ja kamera käy!" mä hoin mun mielessä.

"Anteeks! Saisinko mä kaikkien huomion hetkeks tänne kiitos!" Harry huus, saaden koko ruokalan hiljaiseksi.

Harry katto mua ja polvistu, ottaen mua kädestä kiinni. Mä kuulin muiden hurraavan.

"Maggie, mä tiedän, että me ollaan tunnettu jo kauan ja, että meillä on selvästi yhteys..." Harry sano.

Mua alko hermostuttaa, mutta kai se kuulu asiaan.

"Joten mä tuliks sä mun kanssa päättäjäistansseihin?" Harry kysy multa.

Muut selvästi ootti mun vastausta. Nille tää oli varmasti maailman romanttisin päätäjäistanssi kutsu, mutta mulle tää oli vaan osa isompaa kuvaa.

"Harry..." mä alotin luoden tunnelmaa, kuten aina leffoissaki tehdään.

Mä tiesin kaikkien pidättelevän henkeään, joten oli kai aika päästää ne pois tuskistaan.

"Se olis ihanaa." mä vastasin.

Me halattiin Harryn kanssa ja lopulta suudeltiin. Mä tiesin Harryn nyt tekevän sen, jotta saadaan show'lle täydellinen lopetus.

"Tulihan se sieltä." mä kuiskasin Harrylle kiusoitellen.

Harry hymyili mulle takasin. Ympäriltä kuulu hurrausta, käsien taputusta ja "aws"- huokauksia. Paremmin me ei oltas voitu onnistua. Mun hermostuneisuuski sopi hyvin, vaikka se johtuki eri asiasta, mitä muut varmasti luuli. Mä näin Luken kauempana ja myös se vihasen ilmeen. Mä taidanki olla sitte parempi vaihtoehto ku se lumppu, vai mitä?

Lopulta häly hälveni ja me mentiin viemään astiat pois: tietty käsikädessä. Seuraava tunti alko kuitenki suhteellisen pian, joten me ei voitu vielä puhua Harryn kanssa kunnolla. Seuraavalla tunnilla koulun keskusradiosta kuultiin uusimmat jutut ja mä oon varma, että meidän temppu ei jää siellä huomiotta.

Luokka huoneessa kaikki istu hiljaa ja kuunteli.

"Tervetuloa kuuntelemaan koulumme uusimmista muutoksista!" ylipirteä kuuluttaja alotti.

Ensin kerrottiin kaikista oikeasti merkittävistä asioista, kuten koulun urheilu klubeista, uudesta limu automaatista ja kahvilan tarjottavien hinnoista. Ennen nää uutiset käsitteli vaan kaikkea sen tapasta, mutta jostain syystä jotku sai ajettua läpi tän "koulussa puhutaan" osion. Nyt se tuli mullekki hyödyksi.

Viime vuonna mun nimi oli mainittu osiossa viime vuonna montaki kertaa, mutta ei hyvässä mielessä. Paitsi mä muostan kuitenki ikusesti sen, ku mun ja Luken yhdessä olosta kerrottiin ekan kerran...

"Nyt sitte oppilaiden omaan osioon!" kuului kaijuttimesta.

Mä havahduin mun muistoista ja kuuntelin tarkasti. Mun oli yritettävä hillitä mun virnettä, joka olis paljastanu mut heti.

"Tänään koulun komistus Harry Styles pyysi yllätäen mitä romanttisimmalla tavalla yhtä kolun puhutuimmista tytöistä, Maggie Connoria parikseen päättäjäistansseihin! Mitäköhän Maggien ex- poikaystävä Luke Baylor tuumii tästä? Kenet hän aikoo viedä daaminaan päättäjäistansseihin? Kuka tietää." kuului keskusradiosta.

"Täydellistä! Vaihe kaksi suoritettu." mä ajattelin mielessäni. Nyt kun me ollaan päästy näin hyvään alkuun, niin Luke on pian taas mun. Meidän on puhuttava Harryn kanssa etenemisestä, mutta mä uskon sillä olevan jo pari äsää sen hihassa. Parempi olis ainaki, sillä nyt oli aika pelata isoilla korteilla.

Something you don't know ~Osa 6~

Ilta oli todellaki ollu ikimuistoinen. Se oli saanu mun pään sekasin, mutta se ei tuntu pelkästään pahalta. Jotain uutta oli alkamassa, mutta vasta tää päivä tulis määrittämään mitä: eka koulupäivä, jona meifän piti esittää paria. Tän jälkeen perääntymiseen ei ois enää mahollisuuttakaan.

Nyt mun oli oltava valmis huijaamaan eritoten Lukea, jota varten mä tätä kaikkea tein. Meidän esityksen piti olla aito, jotta Luke ei epäilis mitään, muuten kaikki voi olla hetkessä pilalla. Mun oli siis oltava vastarakastuneen tytön olonen, mikä kävi suhteellisen helposti, jos mä vaan pääsen kunnolla toimimaan.

Mä pääsin kouluun taas yhtämatkaa Jessican kanssa ja mä kerroin siitä, miten kaikki oli menny Harryn kanssa. Jessica oli innoissaan ja vakuutti, ettei mulla olis pelkoa siitä, etteikö kaikki tulis menemään hyvin. "Luota ittees ja Harryyn." se oli sanonu. Se kai oli avain kaikkeen: luottamus.

Se sai mut pohtimaan sitä, että oliko meillä mahollisuutta luottaa toisiimme Luken kanssa, jos mä olin huijannu sen ottamaan mut takasin? Mä kuitenki ajattelen tarkoituksen pyhittävän keinot tässä tapauksessa. Rakkaudessahan sanotaan kaikkien keinojen olevan sallittuja. Eikö niin?

Koko matkan aikana mä en kuitenkaan vaan päässy eroon ajatuksesta, että mitä kaikkea tää tuleva päivä tulis sisältämään. Mua hermostutti tavata Harry sen illallisen jälkeen ekan kerran, mutta erityisesti mut sai tärisemään ajatus siitä, että pian meidän pitäs olla toisiinsa syvästi rakastunutta paria Luken edessä.

Kaiken lisäks "exät on hankalia" ei riittäny alkuunsakkaan Lukesta puhuttaessa. Se oli niin jääräpäinen, että mistään tästä ei tulis helppoa. Tietenkään tilannetta ei mitenkään helpota se, että sillä on joku uus. Mun teki mieli löytää se bimbo jostain ja antaa sille sen, minkä se ansaitsee. Niinhän mä tuliski tekemään: viemällä Luken siltä.

Aikaa ei ollu enää paljon ennen ekan tunnin alkamista ja mun oli päästävä puhumaan Harrylle päivän suunnitelmasta. Jessica toivotti mulle onnea ja mä lähin ihmisviidakkoon etsimään Harryä. Mun askeleet haparoi ja mun joko kroppa tärisi, mutta mun oli vaan mentävä eteenpäin. Lopulta mä pääsin mun kohteen luo. Harryn oli sen tavallisessa poikaporukassa.

Mä kävelin rohkeasti joukon lähelle ja Harry huomas mut. Se käveli mun luo hymyillen. Mun polvia alko heikottaa sekä Harryn vallottavan hymyn, mutta myös tulevan vuoksi.

"Mikä on suunnitelma?" Harry kysy heti, mennen suoraa asiaan.

"Se oli just se, mitä mä tulin kysymään sulta." mä vastasin.

"Musta tuntuu, että meidän kannattas tehä jotaki, joka todellaki saa Luken huomion." Harry sano virnistellen. Mä tiesin sillä olevan jotain mielessä.

"Kuten mitä?" mä kysyin osottaen olevani mukana, mitä tahansa Harry ikinä aikoki.

Harry tuli lähemmäs mua ja kuskas mun korvaan sen suunnitelman.

"Ooks sä varma, että tää tää toimii?" mä kysyin.

"Pommin varma. Enhän mä muuten sitä sulle ehottas." Harry sano, edelleenki se sama suunnittelu virne naamallaan.

"Eli Luken siis on nähtävä se?" mä kysyin.

"Eritoten Luken." Harry vastas.

Hetken mä olin hiljaa ja mietin Harryn ehotusta.

"Mä kyllä haluun nähä sen ilmeen sitten ku se on tehty." mä sanoin hymyillen pirullisesti.

"Me siis tehään se?" Harry kysy varmennukseksi.

"Ehottomasti." mä vastasin.

Me hymyiltiin vielä toisillemme.

"Mahtavaa." Harry sano.

Kello soi seukille tunnille.

"Saaneen saattaa sut tunnille." Harry sano.

"Se olis kunnia." mä vastasin ja me otettiin toisiamme kädestä kiinni.

Koko matkan me juteltiin ja naurettiin, kuten päättömästi rakastuneen parin kuuluki. Mä varmastin, että Luke varmasti näki meidät. Mä en voinu vilkastakkaan siihen, etten herättäis epäilyksiä, mutta mielessäni mä tiesin, että mä tein tän nimenomaan sitä varten ja sen takia.

Me päästiin kaikkien katseiden läpi oikeaan luokkaan, jossa mulla oli biologiaa.

"Nähdään sitte viimistään ruokailun jälkeen. Älä oo myöhässä!" Harry sano, suudellen mua poskelle.

Mä tiesin Harryn haluavan alottaa nyt pienestä, koska todellinen alku tälle olis vasta myöhemmin.

"Nähään! Enkä varmasti oo." mä vastasin hymyillen.

Täähän oli alkanu hyvin. Oli vaan ootettava reaktioita ja sitten vielä myöhemmin tänään saada varmasti kaikki puhumaan meistä, mikä saa Luken hulluksi. Mua pelotti hiukan, mutta mä olin valmis luottamaan Harryyn. Tää saatto olla liian aikasta, mutta mä halusin pian jo päästä mun tavotteeseen.

Ruoailun jälkeen tultas jokatapauksessa kuulemaan paras koulun tilanteen päivitys ikinä.

Something you don't know ~Osa 5~

Pöytä oli katettu koreaksi niin ku aina sillon ku Anne päätti järjestää kunnon illallisen ja kutsua muita kylään. Mä olisin voinu syödä tältä istumalta vaikka koko pöydän tyhjäksi.

"Istukaa vaan alas ni voidaan aloittaa alkupaloista." Anne sano emännälliseen tapaansa.

Meitä ei tarvinnu kehottaa kahdesti.

"Onko Gemma tulossa?" Harry kysy.

"Joo, siskosi liittyy seuraamme vähän myöhemmin." Anne sano iloisena. Gemman kun ei Harryn mukaan voinu vierailla kovin usein.

Kaikki alko syömään aluksi hiljaa, kunnes Anne selvästi kaipas jo keskustelunaihetta.

"No Maggie. Mitäs kaikkea on tapahtunu mistä olen jäänyt paitsi?" Anne kysy.

Mä valikoin mun mielessä asiat, joista mä voisin puhua, jotka Anne ymmärtäis.

"Mitäs tässä. On ollu aika kiirettä kesänaikana kesätöitten sun muun sellasen kanssa..." mä alotin ja kerroin lyhennettynä mun kuulumisista.

Mä luulin, että Annen kanssa olis edelleen yhtä helppo puhua, ku ennenki mutta kai tilanteesta johtuen se tuntu oudolta. yvin mä kuitenki selvisin ja ainaki vältyin kiusalliselta hiljaisuudelta. Mä toivoin Gemman tulevan pian, jotta mä en olis ainoa, jolla oli kuulumisia päivitettävänä.

"Tää maistuu todella hyvältä. Tai no mikä sum tekemä ruoka ei olis." mä kehuin.

Anne oli selvästi mielissään ja hymyili. Se ties munarvstavan sitä, että joku osas kokata, koska kotona äiti harvoin teki mitään näin herkullista. Lopujenlopuks kuitenki ruoka oli vaan sivuseikka, koska mä en vaan voinu saada mun silmiä irti Harrystä. Mun ol esitetävä rakastunutta tyttöä jo nyt, jotta se menis Lukelle läpi myöhemmin.

Ovikello soi.

"Se on varmasti Gemma!" Anne hihku ja meni avaamaan oven.

Siellä oli kuin oliki Harryn sisko Gemma, jonka kanssa mäki olin ennen tätä kaikkea hyvinki läheinen, mutta kaiken tapahtuneen takia mä en olu käyny Harryn luona pitkään aikaan.

"Täällä ollaan!" Gemma tuli ilosesti ruokasaliin tervehtimään meitä.

"Tervetuloa takas! Mitäs sisko?" Harry sano halaten Gemmaa.

"Ainahan mä selviän, pikku broidi." Gemma vastas.

Sisarusten jällennäkemisen jälkeen oli mun vuoro halata Gemmaa.

"Maggie! Sua ei oo näkyny täällä ikuisuuksiin!" Gemma sano ja me halattiin.

"Mä tiedän. On mukava nähä suaki Gemma." mä sanoin.

Hetken aikaa kaikki tuntu siltä niin ku sillon kauan sitte ku Anne kutsu mut Harryn kautta niille syömään. Se oli just se mitä mä tarvin tän kaiken jälkeen. Kuitenk mä ja Harry tiedettiin, että mikään ei ollu samoin ja luvassa oli jotai ihan uutta meillä molemmille. Jotain mikä sattaa tuhota meidän ystävyyden kaiken loputtua.

Me kaikki istuttiin pöydässä ja Gemma kerto sen seikkailusta collegessa. Seura ja ruoka oli mitä parhainta, muttä mä tiesin, että mitä oli luvassa: jossain vaiheessa mun ja Harryn oli alotettava meidän suunnitelma. Mä edelleenki vaan tuijotin Harryä epäilyttävän usein ja Anneki huomas sen.

"Se mikä meitä kaikkia todella kiinnostaa on se, että mikä teillä kahdella on oikein meneillään." Anne sano kesken keskustelun kiusoitellen.

Mä punastuin ja hetken aikaa kaikki oli ihan hiljaa.

"Itseasiassa äiti..." Harry alotti ja otti mua kädestä kiinni pöydän alla.

Mä olin ilonen, että Harry osas hoitaa tilanteen. Mä en olis pystyny tekemään sitä vaikuttaen aidolta.

"Mä ja Maggie ollaan alettu seurustelemaan." Harry sno hymyillen ensin Annelle ja sitten mulle.

Annen ilmeestä näki, että se tulis saamaan kaikkien aikojen onni- kohtauksen ja mun oli vaan pidettävä kulissia yllä, joten pokka ei saanu pettää.

"Täähän on mahtavaa!" Anne hihku. "Kyllä mä tiesin, että Harry tulis pian löytämään jonku kivan tytön, eikä Maggietä parempaa olis voinu toivoakkaan."

Mä menin hämilleni Annen kehuista. Jos se tietäs totuuden ni se ei varmasti pitäs mua niin mahtavana.

"Onneks olkoon teille! Maggie, sun on parempi pitää Harrystä hyvää huolta." Gemma sano.

"Älä huoli. Mä pidän hyvää huolta sun veliestä." mä sanoin.

"Tätähän pitää juhlia! Onneksi jälkkäri on vielä syömättä." Anne sano salaperäsesti.

Anne nous pöydästä ja haki jääkaapista aivan ihanan suklaakakun. Kaikki me otettiin sitä useampi palanen, vaikka vatsa oli varmasti täynnä jo ruuasta. Kaikilla oli hyvä ilta mukaan lukean mulla, vaikka sisällä musta tuntu silti pahalta esittää tätä suhdetta myös Harryn perheelle, joka ei varmasti antas mulle totuutta ikinä anteeksi.

Ilta alko tulla päätökseen ja mä hyvästelin Annen ja Gemman. Harry saatto mut vielä ulos asti, jotta me votas puhua.

"Sehän meni hyvin. Eikö vaan?" Harry kysy.

"Niin meni." mä vastasin vähän epävarmasti. "Tuntuu vaan väärältä esittää Annen edessä, joka on aina ollu mulle niin mukava..."

"Älä siitä huoli. Ei se tuu koskaan saamaan tietää totuutta, jos se on vaan musta kiinni. Oo ihan rauhassa." Harry vakuutteli.

Harry sai mun olon helpottumaan vähän, mutta silti mä tunsin itteni hirveäksi ihmiseksi.

"Luota muhun. Näin sä saat Luken takasin, eikä todellisuudessa keneenkään tarvii sattua." Harry sano ottaen mua kädestä kiinni.

"Tää oli kyllä mun oma idea, joten seuraukset on vaan kestettävä..." mä sanoin.

"Luke saa opetuksen siitä, ettei noi upeaa tyttöä saa päästä käsistään ja sitten kaikki on ohi." Harry sano ja katto mua suoraa silmiin.

Hetken me vaan tuijotettiin toisiamme silmiin. Siinä oli jotain maagista.

"Vielä viiminen näytös ennen sun lähtöä?" Harry kysy nähdessään Annen ja Gemman innokkaana ikkunassa.

Me suudeltiin. Se tuntu samalla aikaa taivaalliselta, mutta myös väärältä, koska se oli vaan osa suunnitelmaa. Mä olin päättäny pitää sen mielessä.

"Hyvää yötä." Harry sano suudelman jälkeen lähtiessään takaisin sisälle.

"Hyvää yötä." mä vastasin.

Tän illan jälkeen mun pää oli entisestään pyörällä. Olinkohan mä menny liian pitkälle tän suunnitelman kanssa? Mulla ei ollu kuitenkaan vaihtoehtoja, jos mä mielin saada Luken takasin. Mä ootin kauhulla, mutta toisaalta innolla sitä, mitä koulussa tulis tapahtumaan.

Something you don't know ~Osa 4~

Mä seisoin Harryn ovella pukeutuneena mun lempi mekkoon ja painoin ovikelloa. Tässä sitä nyt sitte mentiin. Mun oli vaan muistattava tehdä se, mikä mun tarkotuksena oliki.

"Iltaa arvon neiti." Harry tervehti mua avatessaan oven.

Mä en ilmeisesti ollu pukeutunu yhtään liian hienosti, koska Harryki oli selvästi pistäny parastaan ja näytti äärimmäisen komealta. Olishan mun pitäny jo arvata, että Anne, Harryn äiti oli käskeny kaikkien pukeutua sopivasta. Osa syyni oli varmasti se, että mä olin harvinainen vieras nykyisin, joten juhlaan oli aihetta.

"Iltaa arvon herra." mä vastasin naurahtaen.

Heti ku me päästiin sisälle asti mä näin Harryn äidin olevan jo valmiina toivottamaan mut tervetulleeksi.

"Tervetuloa Maggie! Miten oot voinu?" Anne kysy halaten mua lämpimästi samalla.

"Hyvinhän mä oon voinu. Kiitos siitä, että sain tulla." mä sanoin kohteliaasti.

"Eihän siitä mitään vaivaa ole! Tiedäthän, kuinka paljon tykkään kokata, etenki vieraille." Anne sano.

Tunnelma oli jo alusta asti hyvä. Turhaa mä olin pelänny Annen kuulustelevan kaikesta. Kaikki tuntu samalta ku aina ennenki. Jotkut asiat kai ei vaan muutu.

"Äiti. Mee sä laittamaan ruoka loppuun ni me mennään Maggien kanssa hetkeks mun huoneeseen." Harry sano.

"Tottakai. Kyllähän teidänki pitää saada olla kahdestaan." Anne sano.

Sitte me lähettiin yläkertaan, jossa mä tiesin Harryn huoneen olevan. Kuinkakohan paljon seki oli ehtiny muuttua?

"Tässä mun matalamaja on." Harry sano.

Oikeastaan paljon ei ollu muuttunu: vaatteita oli lattialla niin ku yleensä, tietokone oli kunniapaikalla keskellä kirjoituspöytää ja sänky oli tottakai liian iso yhdelle, mutta Harry tunnetusti pyöri unissaan, enkä usko sen asian muuttuneen miksikään.

"Just sellanen ku mä muistinki." mä sanoin naureskellen.

Harry istu sen sängylle ja mä sen viereen. Mun oli rikottava jää ekana jollain helpommalla puheenaiheella.

"No, mitä kaikkea sä teit kesällä? Mä haluun vähän päivitystä." mä sanoin.

Harry kerto Gemman, sen siskon pois muuttamisesta collegeen, niiden perheen matkasta, laulun harjottelemissa (sen ääni on uskomaton) ja kaikesta muustaki. Oli kiva olla vähän enemmän kartalla tän jälkeen. Mä kerroin myös mun omista puuhista ja Harry kuunteli, antaen sen täyden huomion katsomalla suoraa silmiin, kuten aina.

Tuntu hyvältä taas pystyä puhumaan Harryn kanssa tällätavoin. Olin huolehtinu meidän ystävyyden heikentymisestä, mutta nyt mulla riitti taas uskoa siihen, että peli oli kaukana menetetystä. Tällähetkellä mä tarttin kyllä ystvää ja Harryhän oli tunnetusti aina valmis auttamaan hädässäolevaa.

Keskustelu eteni ja tunnelmasta tuli entistäki keveämpi. Mä ootin kuitenki vielä sopivaa hetkeä ja sain sen, ku kaiken jälkeen tuli sopiva tauko. Ajotus oli just sopiva, eikä se tuntu niin kiusalliselta enää.

"Harry..." mä alotin. "Saanko mä pyytää sulta palvelusta?"

Mä pyrin mun huulet yhteen. Mä ootin jäykkänä ja hermostuneena Harryn vastausta.

"Tottakai Maggie. Sähän tiedät, että mä teen kaikkeni auttaakseni sua. Mistä on kysymys?" Harry sano kattoen mua suoraa silmiin sen kauniilla silmillä.

Hetkeen mä en saanu sanaa suusta, mutta mun oli parempi vaan sanoa se nopeasti, jotta se ei tuntus entistä pahemmalta.

"Mä oon päättäny haluta Luken takasin ja mä tarviin sun apua." mä sanoin.

Nyt se tuli sanottua.

"Mags, sä tiedät mitä mä aattelen siitä tyypistä..." Harry alotti.

No niin, se ei siis aikonu auttaa mua, koska se tunnetusti vihas Lukea.

"Mun on pakko kysyä, että ooks sä ihan varma?" Harry kysy.

"Äärimmäisen varma." mä vastasin nielasten.

Hetken Harry oli ihan hiljaa ja selvästi mietti vastausta. Mun sydän tykytti.

"Jos se tekee sut onnelliseksi ni kai mun on sitte pakko tehä se." Harry sano.

"Kiitos. Mä todella arvostan sitä." mä sanoin.

Me otettiin toisiamme kädestä kiinni. Se hetki oli kaunis.

"No, mitä sulla on suunnitelmissa?" Harry kysy hymyillen.

Nyt mulla oli vastassa toinen ongelma: miten selittää tää Harrylle.

"Mä kuulin, että Lukella on uus tyttöystävä ja mä haluun kostaa sille. Mä haluun tehä sen mustasukkaseksi, jotta se voi huomata kaipaavansa mua." mä selitin.

"Jatka." Harry sano.

"Joten jos se ei liikaa pyydetty niin sun pitäs esittää mun poikaystävää." mä sanoin.

Harry mietti taas.

"Tää kuulostaa nerokkaalta. Lisäks vielä kaiken tapahtuneen takia Luke varmasti ei tykkää nähä meitä yhdessä ja varmasti ryömii takasin sun syliin." Harry sano virne naamallaan.

"Onko toi siis kyllä?" mä kysyin.

"On. Mä oon mukana." Harry sano.

Me heitettiin ylävitoset. Mä tiesin Harryn olevan todellinen ystävä ja auttavan mua tässä. Luke ei tiedä, että mikä siihen tulee iskemään. Me halattiin vielä ja mä kiitin Harryä, koska kerta ei todellakaan ollu tarpeeksi.

"Harry! Maggie! Illallinen on katettu!" kuului Harryn äidin ääni alakerrasta, keskeyttäen meidän hetken.

Me alettiin nauramaan Annen täydelliselle ajotukselle. Ihan ku se olis tienny.

"Meidän on kai parasta mennä alas, ettei äiti tuu hakemaan meitä." Harry sano naurhtaen.

Samalla Harry nous sängyltä.

"Nythän meillä on jo hyvä tilaisuus harjotella. Eikö vaan?" Harry sano edelleenki huumorisävyllä ja otti mua kädestä kiinni, nostaen mut ylös.

Mä hynyilin naurahtaen takasin ja me käveltiin käsikädessä alakertaan. Annelle meidän olis helppo olla pari, mutta entäs myöhemmin koulussa? Tällähetkellä mua kiinnosti vaan se, miltä Annen ilme tulis näyttämään ku me kerrotaan. Se tulee saamaan yhden sen tyypillisistä onni kohtauksista ja halaa meidät molemmat puhki.

"Muista pitää pokka." Harry kuiskas mulle.

Mua hymyilytti Harryn muistutuksen ansiosta jo valmiiks.

Something you don't know ~Osa 3~

Mun suunnitelma ei ollu varsinaisesti mitenkään hyvä, mutta se oli mun ainoa keino: mun oli saatava Harry olemaan mun kanssa. Siten mä vähintään näen, että miten Luke reagii siihen ja jos se osottaa mustasukkasuutta ni mä tiedän senki todellisuudessa haluavan mut takasin. Tää oli keino saada se myöntämään, että seki kaipaa mua.

Mä en oo huolissani Harrystä, koska mä tiedän, että jos se välittää musta ja on edelleen mun ystävä, se ymmärtää. Mun on vaan saatava se mukaan juoneen jollain tavalla. Mun oli päästävä puhumaan sille myöhemmin tänään ja kerrottava mun aikeista. Mun täytyy vakuuttaa Harry siitä, että tää on se, mitä mä haluan.

Onhan Lukella toki huonotkin puolensa, sitä mä en voi kieltää, mutta en vaan pääse irti ajatuksesta, että se olis ehkä mulle sittekki se oikea. Joittenki mielestä mä saatoin olla hullu halutessani takasin pojan, joka oli niin mustasukkanen heti nähtyään mut toisen pojan seurassa, mutta silti sillä oli vieläki vetovoimaa, jota mä en voinu vastustaa.

Jos tää kaikki onnistuun niin mulla on mahollisuus palata takasin siihen asemaan, missä mä olin ennen tätä kaikkea: tytöksi, joka oli onnellinen sen jalkapalloilija poikaystävän kanssa. Sen jälken musta ei enää puhuta samalla tavalla ku tänään: ei enää koskaan. Moni asia vois mennä tosin vielä pieleen, mutta mä olin valmis.

Koulupäivä loppu yllättävän nopeasti sen jälkeen ku lukujärjestykset oli saatu tehtyä ja mä kävelin taas Jessican kanssa tavalliseen tapaan kotiin. Tällä kertaa mä en ollu yhtä allapäin ku aamulla ja Jessicaki huomas sen varmasti.

"No, mitäs nyt on tapahtunu? Aamulla sä olit aivan maassa ja nyt sä oot niin ku aina ennenki." Jessica sano, tönästen mua leikkisästi.

"Mulla on suunnitelma päästä takasin entiseen: pois pohjamudista." mä sanoin hymyillen.

"Kerro toki mullekki." Jessica sano uteliaasti.

Mun piti tarkistaa, ettei kukaan ollu lähellä kuulemassa.

"Mä aion pyytää Harryä auttamaan mua saamaan Luken mustasukkaseksi, tai ainaki näkemään, että tuleeko se edelleen mustasukkaseksi nähdessään mut toisen kanssa." mä selitin.

"Kuulostaa just sopivan juonikkaalta, mutta ooks sä varma, että Harry suostuu siihen?" Jessica kysy.

"Itte asiassa en, mutta tänään mä aion ottaa selvää. Kahden kesken se varmasti on mun kanssa niin ku ennenki, vaikka koulussa se vaan tervehti kohteliaasti." mä sanoin.

"Saanko mä kysyä, että mikä sai sut haluamaan ryhtyä sellaseen?" Jessica kysy.

"Mä kuulin Amberin juttelevan yhden sen kätyreistä kanssa, että Lukella on joku uus." mä sanoin. Hetken aikaa mä jo luulin, että jos en sanos sitä ääneen se ei olis totta.

"Maggie, mä tiedän kuinka paljon sä pidit Lukesta ja ei oo varmasti helppo kuulla, että sillä on toinen..." Jessica sano, yrittäen lohduttaa mua.

"Ei se mitään..." mä sanoin. "mä tuun saamaan vielä mun koston."

"Jos mulla on yhtään sananvaltaa ni se voi olla Lukelle ihan oikein." Jessica sano. "Siltikki mä toisaalta kehotan sua olemaan varovainen."

"Älä huoli, oon kyllä varovainen. Tarkotuksena on vaan näyttää Lukelle se, minkä se menitti ja sillä tavoin saada se takasin." mä sanoin, luottavaisena mun suunnitelmaan.

Pian me oltiin jo Jessican talon luona ja jätettiin hyvästit. Mä kävelin pikavauhtia kotiin, söin vähän ja menin omaan huoneeseen. Jonkin aikaa mä vaan makasin sängyllä ja mietin, että miten mä pyytäsin Harryä tapaamaan mut. En saanu olla liian hyökkäävä: mähän olin pyytämässä palvelusta, joten mun pitäs olla hyvinki nöyrä.

Lopulta mä näppäilin Harryn numeron ja toivoin sen vastaavan.

"Harry." kuulu puhelimen toisesta päästä.

"Hei! Maggie täällä." mä alotin.

"Maggie! En oo kuullukkaan susta pitkään aikaan, ku koulussakaan ei voitu oikein jutella..." Harry vastas ilosesti.

"Mä tiiän. Siks mä aioinki kysyä sulta, että voitasko me nähä tänä iltana?" mä kysyin.

"Joo, tottakai. Ei mulla oo muutakaan sovittuna. Käviskö meillä? Äti laittaa aina liikaa ruokaa, joten varmaan saat syödä illallisenki meillä." Harry ehotti.

"Kuulostaa hyvältä." mä sanoin, mun äänestä kuuli varmasti pienen hermostuneisuuden.

"Nähään sitte seittemältä. Sä muistat varmasti vielä reitin meille." Harry sano.

"Joo muistan. Nähään!" mä sanoin ja suljin puhelun.

Mua hermotutti ajatus siitä, että tänään mä tulisin olemaan pitkästä aikaa kahestaan Harryn kanssa. Tilannetta ei helpottanu yhtään se, että mun oli pyydettävä siltä palvelusta, johon mä todella toivoin sen suostuvan. Mun suunnitelman onnistuminen oli paljolki siitä kiinni.

Kaiken lisäks mä uskon Harryn äidin vielä kyselevän multa siitä, että miks mua ei oo näkyny niillä pitkään aikaan ja mun oli sanottava jotain, mikä oli vaan osa totuudesta. Illasta tulis varmasti mielenkiintoinen, mutta ainaki tällä hetkellä äärimmäisen stressaava. Mun oli vaan mentävä se läpi ja oltava se sama iloinen Maggie, jonka ne ennen tunsi.

Something you don't know ~Osa 2~

Kaikkien katseista välittämättä mä pääsin Jessican kanssa läpi. Viimisenä ihmisjoukossa mä näin Luken, joka selvästi oli ilmeestä päätellen myös huomannu mut. Hetken aikaa mulla oli suunnaton kaipuu aikoihin, jollon me oltiin vielä yhessä. Aikoja jollon mä oisin tehny sen puolesta mitä vaan. Nyt me ei etes pystytä puhumaan toisillemme.

En mä ootakkaan meidän palaavan yhteen, mutta mä toivon, että me etes voitas jotenki selvitä tästä niin, että me oltas etes ystäviä. Se tuntu tällähetkellä vaan haaveelta, huomioon ottaen sen, että mulla oli tunteita Harryä kohtaan: poikaa, jonka kanssa se luuli mun pettävän sitä. Jos Luke tietäs sen meillä ei olis enää mitään mahollisuuksia.

Myöhemmin matkalla kotiluokkaan mä törmäsin myös Harryyn. Oli niin surullista, että ennen me oltiin hyviä ystäviä, jotka pysty puhumaaan kaikesta, mutta juorujen leviäminen alko muuttamaan sitäki. Kyllä me tervehdittiin hymyillen, mutta juttelemaan kumpikaan ei toistaseksi uskaltanu jäädä.

Mä halusin ne takasin, mutta mä tiesin, että se oli mahotonta. Mun maineen palauttamisen takia Luken takasin voittaminen olis hyvä juttu, kun taas Harryn kanssa nähdyksi tuleminen pikemminki vahvistais kaikkien ajatukset siitä, että mä olisin eronnu Luken kanssa, koska mulla oli toinen. Totuus oli kuitenki, että kaikki vaan luuli tietävänsä miten asia oli.

Mä tiedän, ettei mun pitäs välittää näistä tyypeistä, jotka vaan kuvittelee voivansa arvostella, mutta mun oli saatava tää kaikki jotenki loppumaan. Mun oli pelattava mun kortit oikein ja tehtävä kaikki voitava.

"No niin oppilaat. Tervetuloa lukion toisen vuoden ensimmäiseen koulupäivään!" ilmoitti meidän ryhmänohjaaja luokan edestä.

Mulla oli kyllä aikaa laatia suunnitelma myöhemminki. Nyt mun oli tehtävä tän vuoden lukujärjestys ja kaikki muu tarvittava tähän uuteen alkuun, joka alkas tänään. Mun oli aika näyttää, että mä olin vahva ja valmis pistämään muut matalaksi. Pian mulle ei tirskuta enää ja kaikki on taas normaalia. Ainaki mä luulisin niin...

Ekalla välitunnilla tunnelma jatku samanlaisena. Tuntu niin ku koko koulu ei olis muusta puhunukkaan, ku vaan sotkusta, johon mä olin itteni saattanu. Joku oli varmasti huomannu Luken kylmän katseen muhun sillon aikasemmin. Mua salaa kiinnosti, että mistä tällä kertaa oli erityisesti kysymys.

Mä kävelin niiden tyttöjen ohi ja en voinu olla kuulematta, että varsinaisesti ei ollukkaan kyse musta: vaan Lukesta.

"Tiesiks sä, että Lukella on joku uus?" toinen tytöistä, Amber sano, eikä näyttäny välittävän yhtään siitä, että mä olin lähistöllä.

"Joo, Maggien jälkeen se jatko eteenpäin aika nopeasti." sano toinen, joka oli selvästi yks Amberin seuraajalaumasta.

Mä en voinu jäädä pitemmäks aikaa enää siihen, vaan mun oli päästävä jonnekki kauemmas. Lukella oli toinen? Eihän se voinu tulla niin suurena yllätyksenä, mutta musta tuntu silti pahalta. Jos se otti heti toisen niin ei voi muuta ku vaan miettiä, että merkkasinko mä, tai meidän suhde sille mitään koko aikana.

Mä aloin lopulta itkemään vessassa, jonne mä olin päässy karkaamaan. Tietyllä tavalla mä olin vihainen Lukelle, mutta mä olin voimaton tekemään mitään. Mulla ei ollu aavistustakaan, että miten mun pitäs toimia. Mä lyön vaikka vetoa, että se vaan käyttää sitä tyttöä yrittääkseen antaa mulle opetuksen.

Hetken kulutua mä nostin mun pään ja näin mun kasvot peilistä. Tää ei tulis jäämään todellakaan tähän. Mä tiesin, että oli lapsellista alkaa kostamaan, eikä se todellakaan välttämättä parantas mun asemaa, mutta nyt se oli tarpeen. Parhaimassa tapauksessa tällä vois olla kuitenki hyvä tulos. Mä aion maksaa Lukelle potut pottuina.

Ehkä mä vosinki sada Luken vielä takasin, mutta helppoa se ei tulis olemaan.

Something you don't know ~Osa 1~

Mun nimi on Maggie. Mä oon 17 ja käyn lukiossa toista luokkaa, tai siis tästä päivästä lähtien oon tokalla: on eka koulupäivä. Kesän jälkeen Jessican kanssa meillä on aina paljon kerrottavaa perhe retkistä, joille meidät kummatki on varmasti näinki vanhana pakotettu mukaan. Oli kiva taas nähä kaikki tällä tavalla uudestaan tauon jälkeen.

Meillä oli aina tapana kävellä yhtämatkaa kouluun ekana päivänä. Mä asuin kauempana, joten mä kävelin vähän matkaa aina yksin ennen ku Jessica tuli mukaan. Mä olin valmis alottamaan tän lukuvuoden puhtaalta pöydältä ja se tuntu mahtavalta ajatukselta. Mä laitoin mun uuden repun selkään ja lähin matkaan. "Uus alku." mä hoin mun mielessä.

Kaikki ei kuitenkaan ollu niin yksin kertasta, sillä mulle oli tapahtunu paljon, mikä saatto edelleen vaikuttaa siihen, miten muut mut näki. Mä olin ollu "yhessä" useamman pojan kanssa, mikä ei varmasti saanua mua näyttämään hyvältä. Totuus on kuitenki, että mulla oli vaan yks vakava poikaystävä, Luke, jonka kanssa mä olin onnellinen.

Meidän suhde päätty siihen, että Luke luuli mun tapailevan toista. Siitä ei kuitenkaan ollu kysymys: se poika, Harry oli oikeasti mulle vaan ystävä. Muiden puheiden perusteella Luke ei kuitenkaan uskonu mua, vaan katkas välinsä muhun. Sen jälkeen mä olin kauan aikaa ihan rikki ja hajalla henkisesti.

Se ei siis päättyny hyvin ja Luke sai mut vaikuttamaan kaikkien silmissä tytöltä, joka jahtaa kaupungin jokasta poikaa. Sen jälkeen mut on nähty poikien kanssa, jotka on ihan oikeasti ollu mun kavereita, mutta muut on tehny kaikenlaisia johtopäätöksiä... Onneks mulla on kuitenki Jessica, jotka on auttanu mua tässä kaikessa.

Luken kanssa me ei oikeastaan olla puhuttu kunnolla eron jälkeen ja se tuntuu raskaalta. Se oli meille kummallekki vaikeaa ja Luke otti eron ehkä vielä mua raskaammin. Kumpikaan ei oo uskaltanu edelleenkään sanoa mitään toiselle ja se tekee kaikesta vaikeampaa. Ilman anteeksantoa me ei voida päästä eteenpäin.

Kaikista vaikeinta tässä on se, että kaiken tän jälkeen mulle on kehittyny tunteita Harryä kohtaan. Siinä ei ollu mitään järkeä, munhan pitäs tehä kaikkeni saadakseni Luke takasin, kuten mä teinki, Harryn ajattelemista lukuunottamatta. Mun ehdoton tavote tälle lukuvuodelle oli päästä ulos tästä sotkusta: lopullisesti.

"Maggie! Hei!" mä kuulin äänen huutavan mua jo kaukaa ja sai mut havahtumaan mun ajatuksista.

Se oli Jessica, yks mun parhaista ystävistä.

"Hei!" mä vastasin hymyillen.

Mä en saanu näyttää Jessicalle mun todellisia mietteitä, koska muuten mä vaan pilaisin uuden lukuvuoden tuoman innon siltäki.

"Siitäpä onki aikaa! Miten sun loma meni?" Jessica kysy meidän halatessa.

"Mitenkäs se. Ihan tavallista vaan." mä sanoin.

"Kerro siitä 'tavallisesta' tarkemmin sitte koululla. Sulla on varmasti paljon kerrottavaa ja niin on mullaki." Jessica sano hymyillen.

Jessican innostus alko tarttua pikkuhiljaa muhunki. Ehkä mä selviäisin törmäämisestä Lukeen. Jännitettä siitä ei kuitenkaan tulis puuttumaan. Jessican kanssa jutteleminen sai mun ajatukset hetkeks muualle, mikä oli salaisesti varmaan sen tarkotuski. Jessica oli todellisuudessa ainoa meidän koulussa, joka ei ollu muuttanu sen suhtautumista muhun niiden juorujen takia.

Oli kuitenki lopulta aika palata raakaan todellisuuteen, ku me päästiin koulunpihaan, jossa lähes kaikki käänty tuijottamaan mua halveksien ja kuiskailemaan.

"Lopuukko tää koskaan?" mä kysyin hiljaa Jessicalta.

"Varmasti, sitte ku joku tekee jotain pahempaa." Jessica sano.

Tottahan se oli. Niin ne asiat täällä oli aina toiminu. Tänä vuonna oli selvästi voimassa nokkimisjärjestys, jossa mä olin pohjalla. Mahtavaa.

DNA ~Osa 9~

Kulu muutama päivä tänä yönä ja mun oli aika toteuttaa mun riskialtis suunnitelma. Mulla oli päällä mustahaalari ja kommando pipo päässä, ihan niin ku kunnon rikollisella. Tää oli toinen rikollinen teko, josta mä en aikonu missään nimessä jäädä kiinni. Siihen se kyllä tulis loppumaanki: mun elämä lakien noudattamisen ulkopuolella.

Mä en halua kuvitellakaan, mitä äiti sanois, jos sais joskus tietää. "Tälläseenkö sä oot valmis jonku pojan tähden?!" olis mitä todennäkösin reaktio. Ja kyllä, tähän mä olin valmis pojan tähden, mutta en kenentahansa pojan: vain ja ainostaan Zaynin. Lisäks mä olin kyllä harkinnu asiaa jo tarpeeks kauan ja tullu siihen tulokseen, että tää oli jotain, mitä mun oli tehtävä.

Sitte ku mä saan Zaynin vapaaksi kaikki voi taas olla hyvin ja paljon paremmin, ku ennen. Se tulis merkitsemään uutta alkua meille. Siks mun oli ryhdyttävä tähän operaatioon, mikä saattas mut epäonnistuessaan suureen vaaraan, mutta onneks mulla ei ollu aikomustakaan tehä virheitä: se ei tulis kysymykseenkään.

Nyt mä olin valmis lähtöön pääovella, josta mä olin tullu sisään sillon vierailullaki. Tällä kertaa mun lähestymistapa olis aivan toisenlainen: mun oli tyrmättävä vartija ja työnnettävä se komeroon. Mä katsoin aulaan ja siellä oli vaan yks vartija, joten todistajia ei olis: siinä oli mun tilaisuus ihan ku tarjottimella.

Mä menin sisälle ja yllätin sen vartijan takaapäin. Kaatamisen jälkeen mun oli helppo antaa sille tainnuttavaa ainetta, joka mulla oli mukana. Sitten mä työnsin sen lähimpään komeroon ja otin sen avainnipun. Mä olin selvinny ekasta vaiheesta, mutta todellinen kiinnijäämisen vaara oli vasta tulossa. Mä puin poliisin vaatteet ylleni ja vaihdoin sille mun mukana tuomat vara vaatteet.

Onneks se vartija ei ollu järin kookas, sillä muuten mä olisin herättäny entistä enemmän epäilyksiä. Nyt mä pystyin liikkumaan ilman kommando asua. Mä sulauduin paremmin joukkoon. Seuraavaks mun oli päästävä jotenki lähimmän tietokoneen luokse, jotta mä pääsisin muokkaamaan Zaynin tietoihin sen vapautumispäiväksi tän päivän ja jotta mä voisin sammuttaa turvakamerat vähäksi aikaa.

Matkalla mä yritin käyttäytyä vahdollisimman tavallisesti ja tervehtiä muita vartioita. Onneks tietokone huoneeseen ei ollu pitkä matka. Sinne päästyä mun oli käytettävä mun tyrmäämältä vartijalta saatua verkon salasanaa, jonka avulla mä pääsisin käsiksi vankila tiedostoihin. Tähän asti kaikki oli sujunu loistavasti.

Sillä hetkellä kuitenki samaan huoneeseen tuli mies, joka oli selvästi tän vankilan työnjohtaja.

"Mitäs Sanders täällä on tekemässä?" mies kysy leikkisään sävyyn.

"En mitään ihmeellistä." mä sanoin möreällä äänellä.

Nyt se ties, että mä en oikeasti ollu Sanders. Tähän mun pelastusoperaatio tulis tyssäämään. Mä kuitenki päätin jatkaa selittämistä.

"Oikeudesta tuli tieto, että yhden vangin vapatumisaikaa tulee muuttaa." mä sanoin, edelleenki tekomäreällä äänellä.

Mies tuli mua lähemmäs ja katto mua pitkään. Mä olin niin jääny kiinni.

"Onkos sitä tullu kuntoiltua? Viime näkemästä oot kyllä hoikistunu!" mies sano kiusotellen.

"Olen kyllä, kiitos huomiosta." mä vastasin.

"Hyvä poika Sanders!" mies sano taputtaen mua kovasti olalle. "Jatka vaan töitä poikaseni!"

Mä selvisin. Ilmeisesti mä osasin olla vakuuttava mies. Nyt mä olin saanu tehtyä kaiken tarvittavan ja tiedoista mä sain selville Zaynin sellin numeron. Nyt mun oli toimittava nopeasti. Mä en menis väittämään, että mun esitys tulee menemään läpi muille vankilan työntekijöille, ku vaan tuolle onneks huumorintajuselle vanhalle johtajalle.

Mun oli löydettävä Zaynin selli, mikä ei sekään ollu aluks yhtään helppoa. Lopulta mä löysin taulukon, jossa kerrottiin, missä kerroksessa mitkäki numerot sijaitsi. Kolmas kerros. Odota Zayn, mä tuun pian. Mun ilme alko kirkastua jo. Enää mun oli vaan päästävä perille ja avattava Zaynille ovi ilman, että kukaan näkee.

Mä kiipesin pitkin portaita ja pääsin oikealle kohdalle. Mä en voinu uskoa, että mä olin kohta tehny tän ja saanu Zaynin vapaaksi. Se olis vaan yhden oven avauksen päässä. Mä otin avaimet mun taskusta vapisevin käsin ja avasin sellin oven nopeasti. Mä kuulin askeleita, joten aikaa ei ollu paljon.

Mun tunteita ei voinu sanoinkuvailla, ku mä näin Zaynin. Tuntu niin ku me ei oltas nähty toisiamme vuoteen. Jälleen näkeminen sai kuitenki odottaa, koska muuten meidät nähtäs. Me käveltiin huomiota herättämättä alas ja aina ku multa kysyttiin, että mihin mä Zayniä vein ni mä kerroin sen vapautuvan tänään.

Ihmettelystä huolimatta vankilan tietokannasta tarkistettiin, että niin tosiaan oli: mun peukaloitua sitä. Mun ei tarvnnu huolehtia siitä mun tainnuttamasta vartijastakaan, mutta mä todella toivoin, että se tulis pian heräämään, eikä muista mitä on tehny ja luulee ite vaihtaneensa arkiasuun ja ollu lähössä kotiin.

Mä ja Zayn päästiin lopulta ulos. Vankilan alueen ulkopuolella mä vaihdoin vaatteet takaisin normaaliin ja me voitiin jo halata.

"Sä teit sen kulta!" Zayn sano ja suuteli mua.

Mä en saanu sanoja mun suusta. Tätä hetkeä mä olin oottanu jo pienen ikuisuuden.

"Mennään kotiin rakas." mä sanoin.

Pimeässä Lontoon yössä me oltiin saatu toisemme takaisin: sillä kertaa pysyvästi. Tätä tarinaa kertoessani mä ja Zayn asutaan paljon paremmalla asuinalueella. Se oli meidän unelma, jota varten me säästettiin rahaa, jotta meidän ei tarvis enää etes harkita varastamista. Ehkä Zaynin viettämä aika vankilassa sai meidät kummatki tajuamaan jotain ja nyt se eletään sitä elämää, josta me ennen vaan haaveiltiin.

DNA ~Osa 8~

Täällä mä nyt sitte olin: pahamaineisessa vankilassa, jojka oli tunnettu vakavien vankilatappelujen lisäks myös tarkasta valvonnasta. Mua pelotti astua sisään aulaan, josta karski vartija ohjas mut istumaan paikalle, jossa mä pystyisin puhumaan Zaynin kanssa puhelimella verkon toiselle puolelle. Mä olin ajoissa sovitusta ajasta, joten mä jouduin oottamaan hetken.

Mulla oli hyvää aikaa miettiä sitä, mitä mä aioin sanoa. Jotta mun suunntelma toimis, mikään ei sas mennä pieleen. Mun kädet alko hikoamaan hullunlailla, mutta mä koitin peittää sen, ettei mun käytös herättäs epäilyksiä. Lopulta vankila asuun pukeutunut Zayn tuotiin lasin toiselle puolelle vartijoiden saattelemana.

Zayn näytti niin kärsivältä, että mun teki pahaa edes ajatella kaikkea, mitä se on joutunu täällä kokemaan. Mä en voinu muuta ku vaan tuntea suurta myötätuntoa sitä kohtaan. Munki olis kuulunu olla tuolla. Mä aloin melkein itkeä, mutta mä tiesin, ettei nyt olis aika herkistelylle, koska mähän aioin saada Zaynin sieltä ulos mitä pikimmiten.

Zayn istu alas ja me kummatki otettiin puhelin käteen.

"Hei kulta! Miten sä oot voinu?" Zayn kysy.

Tällä kertaa se, että Zayn kutsu mua hellittelynimellä ei haitannu yhtään. Nyt se tuntu oikeastaan aika hyvältä, varsinki olosuhteisiin nähden.

"Ai että oonko mä voinu hyvin? Sultahan sitä pitäs kysyä. En mä oo se, joka on viettäny viime päivät kivensisässä." mä sanoin.

Zayn hymyili tavalliseen, hurmaavaan tapaansa ja sano: "Ei mulla todellisuudessa oo täällä mitään hätää. Ei täällä oo ketään, joka haluais hakata mut."

"Älä etes vitsaile tollasella, sillä mä en oo siellä sua auttamassa tällä kertaa, jos niin käy." mä sanoin, myöski huumorilliseen sävyyn, vaikka tää paikka selvästi sai kummatki vakavaksi.

"Mä en ehtiny kiittää sua aikasemmin siitä, mitä sä teit, mutta nyt mä teen sen: kiitos Zayn." mä sanoin, melkein tippalinssissä.

Mä en tietenkään voinu sanoa vartijoiden kuullen, että mä olin todellisuudessa ollu osallinen Zaynin rikokseen.

"Ei se mitään. Se oli vähintä, mitä mä pystyin sun hyväksi tekemään." Zayn sano.

Mä tarkkailen hetken aikaa vartijaa, joka seiso vähän kauempana mun takana. Mun oli ootettava hetki ennen ku mä voisin vihjata Zaynille mun aikeista. Hetken aikaa me puhuttiin kaikesta tavallisesta, kuten muun muassa vankilan ruuasta ja siitä, mitä kaikkea mä olin tehny sen jälkeen, ku Zayn oli joutunu tänne. Sitten keskustelu alko mennä siihen, mikä meidän suhde tulis olemaan sitten, ku Zayn vapautuu.

"Saanko mä sanoa ensin?" Zayn kysy.

Mä nyökkäsin. Oli ehkä parempiki, että Zayn kerto sen ajatuksista ensin, koska mä en edellenkään ollu varma mun omista tunteista.

"Mä haluan sanoa tän suoraa: Audrey, mä toivon, että antasit mulle mahollisuuden korjata kaiken. Mä vannon, etten mä koskaan enää kohtele sua huonost, jos mä saan vielä yrittää." Zayn sano.

Jostain syystä mä olin vakuuttunu. Mä tiesin, että se tuli suoraa Zaynin sydämestä. Silti mun sisällä kylvi edelleen pelko siitä, että vaikka Zayn todella halus muuttua ja elää rehellistä elämää se oli kuitenki helpommin sanottu, ku tehty. Mun oli vaan seurattava mun sydäntä ja sanottava se, miltä musta siinä hetkessä tuntu.

"Zayn, mä annan sulle uuden mahollisuuden." mä sanoin.

Mä näin Zaynin ilmeen kirkastuvan lasin toisella puolella.

"Sä et tuu katumaan sitä." Zayn sano hiljaa.

"Se on susta kiinni, että tuunko." mä sanoin naurahtaen.

Sitten Zayn nosti sen käden lasiin ja mä tein samoin. Me kumpiki naurettiin. Mua hermostutti vähemmän, mutta silti mun oli nähtävä vasta omin silmin myöhemmin, että oliko Zayn luottamuksen arvonen. Tällä hetkellä mulla ei kuitenkaan ollu epäilystäkään, etteikö se olis. Meidän kauniin hetken jälkeen tuli mun tilaisuus: vartija alkoi puhua puhelimeen. Mun oli silti kuiskailtava varmuuden vuoksi.

"Mä autan sua pakenemaan. Mulla on suunnitelma." mä sanoin niin hiljaa, lähes äänettömästi.

Zayn hymyili mulle verkon toiselta puolelta. Se oli merkki siitä, että se hyväksy tän.

"Mä toivoinki, että sä tajuaisit, mitä mä tarkotin sillon." Zayn sano.

Vaikka Zayn sano noin, mä tiesin sen tietävän, että se tulis olemaan vaarallista. Mä kuitenki hymyilin Zaynille takaisin merkiks siitä, että se pysty luottamaan siihen, että mä hoitasin homman kotiin. Mun vatsanpohjassa tuntu jotaki kummaa jännityksen tuloksena, mutta mä päätin unohtaa sen: muuten mun suunnitelmasta ei tulis yhtään mitään.

Sen jälkeen mun oli aika lähteä pois. Mä loin vielä lopuksi viimeisen katseen Zayniin ja se muhun. Mä tiesin, että riskinotto olis sen arvosta, että mä saisin koskea Zayniin jo muutaman päivän päästä. Hermoilu mun oli kuitenki suljettava pois: vankilapaon toteuttaja ei saanu tuntea pelkoa.

DNA ~Osa 7~

Zaynin ajatuksia...

Eilen mut vietiin suoraa poliisiasemalle ja kuulustelun jälkeen mut laitettiin väliaikasesti kivensisään, että tää saadaan kunnolla tutkia. Mun mahikset ei kuitenkaan  näytä hyvältä, joten mä taidan joutua jäämään tänne pitemmäkski aikaa, eli on kai pakko tottua tähän. Kaiken lisäks mä tiesin, että sitte ku mä vapautusin täältä mulla ei tulis olemaan tulevaisuutta.

Olihan mä ennenki tehny asioita, jotka vois laskea rikoksiksi, mutta en mitään tätä vastaavaa. En mä ollu ennen muratauunu kenenkään kotiin ja tän kerran ku mä tein niin ja vielä viaton tyttö mun apuna, mä jäin heti kiinni. Täällä mulla oli aikaa miettiä kaikea tätä ja tuntea suurta syyllisyyttä siitä, miten mä olin kohdellu Aubreytä.

Jos mä joskus pääsen täältä pois mä tulisin olemaan niin hyvä Audreytä kohtaan: mä olisin todellinen herrasmies, jos vaan se antaa mun olla. Mä en yhtään ihmetelly, vaikka se ei haluais kaiken tän jälkeen etes nähä mua koskaan, saatikka olla yhessä mun kanssa, mutta mä toivoin enemmän ku mitään muuta, että mä voisin korvata sille kaiken.

Vaikka mä olinki suojellu Audreytä vankilalta, mä en ilti tienny mitä se musta aatteli. Mun toiminta sitä kohtaan on vaihdellu niin paljon koko tän ajan, etten mä tienny, että uskosko se mun voivan olla pelkästään hyvä sitä kohtaan. Mä takaisin, että jos se antaa mulle vielä mahollisuuden, mä en ikinä toimis enää niin: mä en koskaan päästäs sitä menemään.

Mä toivoin, että Audrey tulis tänne kattomaan mua, jotta mä voisin kertoa sille kaiken tän, mutta mä pelkäsin, ettei mua kaivannu kukaan. Mä olin velkaa monille ja ne oli varmasti mielissään, kun ne kuuli mun olevan täällä. Niistä mä en kutenkaan välittäny: Audrey oli ainoa, jonka mietteistteet musta kiinnosti mua tällä hetkellä.

Kaiken tän jälkeen mä tein itelleni lupauksen: sitte ku mä pääsen vapaaksi täältä mä alan elää kunnollista elämää. Mä en enää varasta, tai varsinkaan sekota ketään muuta mukaan mun omaan liemeen. Mä en tienny, että miten mä tulisin selviämään tästä ajasta täällä, jos Audrey ei tulis kertaakaan käymään. Mä kuihtusin lopulta pois.

Audreyn ajatuksia...

Aamulla noustessa sängystä mun ajatukset oli muuttuneet. Mä aloin ajatella Zaynin pimeää puolta, josta mä olin saanu kyllä osani. Mitä jos Zayn päästessään vapaaksi alkaski kohdella mua huonosti? Mitä jos vankilassa vietetty aikakaan ei sais sitä kääntymään oikealle tielle? Nää oli kysymyksiä, joihin mä en osannu vastata.

Sillon ku mä pelatin sen siellä kujalla mä tunsin törmänneeni turmeltuneeseen poikaan, joka oli sisältä todellisuudessa haavoittuvainen. Tällä hetkellä mun oli kyseenaleistettava se ja ajatelta, että jos Zayn pelaski oikeasti jotain peliä saadakseen mut vaan sen otteeseen ja kiitollisuudenvelkaan loppu elämäksi.

Mä halusin uskoa siitä pojasta vaan hyvää, mutta mä en voinu olla muistelematta kaikkea meidän yhdessä kokemaan viime aikoina ja olla lopulta kyseenalaistamatta sen hyvyyttä. Mä en ikinä ennenkään ollu mitenkään hyvä tulkitsemaan miesten mielenliikkeitä ja Zayn ei todellakaan ollu otollinen kohde yrittää sitä. Siinä pojassa riitti yllätyksiä.

Mä en voinu kuitenkaan olla miettimättä meidän suudelmaa sitä piikkulanka aitaa vasten: se oli taivaallinen. Zayn osas olla niin ihana, mutta myös pelottava samaan aikaan: jopa niin pelottava, että mä halusin sen luolta pois. Mun mielenterveydelle ei totisesti tehny hyvää olla sen kanssa, mutta se vaan veti mua puoleensa ku magneetti.

Mä aloin uskoa, että sen DNA:ssa oli jotain, joka toimi muhun ku taika. Se sai mun sydämen jättämään lyönnin väliin ja se sai mun polvet pettämään. Siinä pojassa ei ollu mitään, mikä ei ois tuonu mua lähemmäs sitä, vaikka mä en aina sitä halunnu. Se oli myrkyllinen, mutta mä olin addiktoitunu siihen myrkkyyn. Tää jo kertoo, ettei se voi olla kovin paha. Eihän?

Ainoa tapa millä mä voin tietää on saada se vapaaksi ja nähdä omin silmin sen käytös. Zaynin pelataminen oli suuri riski, mutta se mun oli tehtävä rakkuden tähden. Tai enhän mä voinu todella vielä tietää varmasti tän olevan rakkautta, mutta mutta mun oli aika hankala selvittää sitä kalterientakana olevan kanssa. Mun oli mentävä kertomaan Zaynille mun suunitelmasta: jo tänään.

DNA ~Osa 6~

Zaynillä oli selvästi suunnitelma, jonka mukana se tahto mun menevän. Mua jännitti sanoinkuvailemattoman paljon. Aikaa ei ollu enää kauan ennen ku poliisit tulis kuulustelemaan meitä.

"Anna sun tavarat mulle." Zayn käski. "Äkkiä ennen ku se poliisi tulee."

Mulla ei ollu aikaa miettiä, vaan mä annoin mun kantamukset Zaynille.

"Sitten mee piiloon tohon metsään, älä kuitenkaan mee liian kauas, että osaat kotiin." Zayn neuvo.

Zayn aiko siis ottaa vastuun koko keikasta yksin.

"Mutta Zayn... mä oon kans syyllinen." mä sanoin.

"Mutta mä pakotin sut siihen, mikä oli väärin! Multa meni aikaa tajuta se, mutta nyt mä haluan korvata etes osan siitä sulle." Zayn sano.

Hetken oli hiljasta. Mä en voinu uskoa, et nyt kaiken tänä iltana tapahtuneen jälkeen Zayn oli taas lempeä ja halus säästää mut vankilalta.

"Joten mee!" Zayn sano.

Mä aloin itkeä hiljaa. Kaikesta huolimatta mä en olis halunnu jättää Zayniä kärsimään kaikesta yksin.

"Mee! Sä saat kyllä korvattua mulle tän jollain keinolla." Zayn vakuutti.

Mä lähin juoksemaan kohti metsää raskain sydämin. Mä näin Zaynin katseesta sillä hetkellä, että se halus suojella mua. Tää ei ollu mitään peliä: se todella välitti musta jossain syvällä sisimmässään. Mä näin poliisin tulevan Zaynin luo ja vievän sen kuulusteltavaksi. Sen katsominen sattu sisimpään, enkä mä voinu nauttia mun omasta vapaudesta.

Mä tiesin, että Zayn joutuu mitä varmimmin vankilaan, joten mä en mitenkään voinu olla ilonen. Hetken aikaa mä vaan itkin, enkä voinu millään lähteä vielä kotiin. Oli yö ja kotona mun katoaminen oli varmasti jo huomattu. Tällä hetkellä se tuntu kuitenki niin pieneltä murheelta. Tänä yönä mä en tulis saamaan rauhaa: se oli varma.

Aikaa kulu, enkä mä vieläkään pystyny liikkumaan mihinkään. Se mikä anto mulle voimaa oli vakaa päätös, jonka mä tein. Mä tulisin totisesti keksimään keinon korvata tän Zaynille: mä tulisin saamaan sen vielä vapaaks sieltä, makso mitä makso. Mä en tienny vielä miten, tai millon mä sen tekisin, mutta mä aioin tehä sen.

Nyt mä olin kuitenki aivan liian väsyny miettimään sitä. Mä päättäväisenä lopulta sain kiivettyä pikkalanka aidan toiselle puolelle ja juostua niin nopeasti, ku mun jaloista vaan lähti. Mun oli päästävä pian pois täältä ahdistavasta Lontoon yöstä. Pois kaduilta, joilla harhaili rikollista väkeä, jonka toimista ei koskaan voinu olla varma. Käytännössä mä kuuluin siihen porukkaan nyt.

Mä pääsin kotiin suhteellisen turvallisesti. Mä menin sisään ikkunasta päästämättä ääntäkään. Olin jo varma, että olin jääny kiinni mun pikku seikkailusta, mutta näytti siltä, ettei mun huoneessa oltu käyty. Jos mun lähtö olis huomattu niin äiti olis varmasti istunu täällä oottamassa mua ja sitä, miten mä aion mun poissaolon selittää.

Mä olin kuoleman väsyny, mutta mä tiesin, etten tulis saamaan unta. Mun oli kuitenki yritettävä, koska mä en voinu istua täällä täysissä pukeissa, jos joku päättä tulla tarkistamaan. Se olis liian epäilyksiä herättävää. Mun oli siis puettava pyjama ja mentävä sänkyyn makaamaan ja oltava siinä aamuun asti.

Mä vaan makasin: muuta mä en voinu tehä. Kaikki tänä yönä tapahtunu pyöri mun päässä. Mä olin tehny rikoksen, mutta en saanu siitä rangaistusta, joka mulle olis kuulunu. Mä olin kiitollinen Zaynille siitä, mutta mun omatunto ei jättäny mua rauhaan. Huomenna mun oli keksittävä keino saada Zayn vapaaksi.

Mä tiesin, ettei siitä tulis todellakaan helppoa ja siinä oli ehottomasti riskinsä, mutta mä olin sen sille velkaa ja velat on maksettava aina takasin.