Tässä sitä nyt oltiin: täydessä pattitilanteessa. Aikaa kulu, eikä mulla ei ollu aavistustakaan, et mitä mä tekisin ja varsinkaan, et mitä mun kannattas tehä. Olis aivan liian epäilyksiä herättävää, jos mä menisin jo näin pian takasin Diamondiin. Mä halusin oottaa, et jos Niall tekiski ensimmäisen siirron, vaikka pallo oliki perjaatteessa jo heitetty mulle...
Siitä ei seurais mitään hyvääm jos mä tekisin jo nyt jotain: kaikki vois päinvastoin tuhoutua... Mun oli pysyteltävä vielä täysin toimimattomana, et mun mahollisuuet paranis. Mä en halunnu vaikuttaa kuitenkaan liian kylmältä, tai etäiseltä... Mä kyllä pidin Niallista jo enemmän, ku uskalsin sanoa... Kaiken oli mentävä nappiin.
Mä lähin kaupungille saadakseni muuta ajateltavaa. Shoppailu sai mut aina paremmalle tuulelle. Nyt mulla kyllä oli vielä rahaaki kulutettavaks. Mä sanoin Sabinalle meneväni vaan hoitamaan asiota ja niihän mä teinki. Mun oli vaan päästävä rauhottumaan kaupungille yksin rauhottumaan ja miettimään kaikkea. Mikä olis muka parempi tekeminen ku shoppailu?
Mä otin kaiken tarvittavan mukaan ja lähin. Matka oli suhteellisen pitkä, koska mun ja Sabinan asunto oli syrjemmällä. Mulla ei kuitenkaan ollu kiire yhtään minnekkään, joten matkalla oli hyvää aikaa miettiä... Oli lämmin kesäpäivä, joten mä sain kerätttä hyvin rusketustaki. Juomapullon kanssa matka ei tuntunu miltään.
Mä vaan jatkoin matkaa rauhassa, kunnes lähellä kaupunkia mä näin jotain ja meinasin hysähtyä siihen paikkaan: Niall. Miten voi olla mahollista, et mä törmään siihen nyt? No, ei se varmaan ees huomaa mua... Täällä on niin paljon muitaki...
"Hei Jane! Mitä sä täällä teet?" Niall kysy multa just ku olin ehtiny aatella, ettei se huomais.
Se siis musti mut? Mä olin jo ehtiny pelätä, et Niall olis player, joka ei todellakaan muistas tyttö, jonka kanssa oli jutellu pikasesti monta päivää sitte.
"Niall! Mä voisin kysyä sulta saman kysymyksen." mä sanoin
Oli ouolla tavalla kuitenki kiva nähä Niall näin kasvotusten, ettei mun olis tarvinu pohtia, et soitanko, vai enkö soita.
"Mä oon täällä muutamian kavereitten kanssa, synttärit kato." Niall kerto.
"Mä taas oon menossa kaupungille. Teki mieli ostaa uusia vaatteita ja tällei..." mä selitin vähän ujona.
Hetken oli hiljasta, eikä kumpikaan tienny, et mitä sanos.
"Oli kiva nähä sut täällä. Pelkäsin, että vaan katoasit, enkä sais ees mahollisuutta puhua sulle enää.." Niall sano. Siitä näki, et sitäki ujostutti.
"Olihan se kiva, et tavatiin vielä..." mä sanoin ja toivoin, ettei mun punastuminen näkyís niin selvästi.
Taas oli hiljasta ja me eksyttiin toistemme silmiin. Se tilanne oli kaunis ja lupaava, mut sitte Niallia alettiin huutaa kauempaa.
"Mun pitää mennä, mut jos haluut nähä vielä ni soita. Mä jätin mun numeron sun puhelimeen, ku unohit sen Diamondissa." Niall sano.
"Joo, teen niin." mä sanoin hymyillen.
Niall hymyili mulle takasin. Kaikki oli mennykki ihan hyvin, jos lukuun ei oteta mun noloa punastelua... Ainaki Niall tervehti mua heti ja pyys soittamaan... Tää tilanne oli kuitenki vielä kaikkea muuta, ku selvä. Mä halusin soittaa sille jo suhteellisen pianki, mut en halunnu vaikuttaa liian helpolta... Oliko kuitenkaan sen parempi antaa sen kiemurrella?
Yks mun peloista oli aina ollu helpolta vaikuttaminen: ekasta poikaystävästä asti. Varsinki nyt ku olin lähteny Diamondiin hakemaan miestä... Mua vaivas se, et halusin olla Niallin kanssa ehkä ensin ihan vaan kavereita ennen muuta, että voitas kunnolla tutustuu toisiimme... Mä tienny, eikä mulla ollu mitään hajua.
Tää sai mut ajattelemaan kans sitä, et elämä oli loppujen lopuks lyhyt ja tilaisuuksiin piti tarttua. Tää ehottomasti vois olla riskin ottamisen arvosta, koska Niall oli niin vastustamaton ja... Joskus oli kai vaan laitettava ittensä likoon välittämättä seurauksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti