Love triangle ~Osa 9~

Mulla oli eessä mahoton päätös: Louis vai Zayn? Zayn vai Louis? Kummatki pojista oli vielä keskenään niin erilaisia: Zayn oli salasesti ujo ja herkkä mun "naapurin poika", kun taas Louis oli itsevarma, ehkä jopa vähän "naisten naurattaja"- tyyppi. Suurin ongelma tässä oli, etten tienny, et kumpaa mä elämääni todella tarvin enemmän.

Kummanki kanssa mulla oli ollu paljon hyviä hetkiä, joita tulevaisuus ei tuu muuttamaan mikskään. Miten tässä ikinä kävikään, molemmat mä tuun aina muistamaan, enkä kumpaakaan tutustumista tuu katumaan. Mun oli tehtävä tää niin, etten mä loukkais kumpaakaan, vaan pysysin sen kanssa, jota mä en valitte etes ystävänä.

Tän pohtiminen raasti mua, mut en aikonu luovuttaa, vaan mä teen tän päätöksen tässä ja nyt. Tää tilanne oli mulle kaikenlisäks aivan uus, koska kuinka useasti muka munlaiselle tytölle käy niin, et kaks täydellistä poikaa haluais kumpiki olla sen kanssa? Mun muuttamisesta lontooseenki oli vasta kulunu sen verran vähän aikaa, etten olis ikinä uskonu tällasen tilanteen tulevan mun eteen.

Zayn sai mut pauloihinsa jo mun ekana iltana täällä tulemalla mun ovelle ja juttelemalla mun kanssa pikku tunneille asti, mutta heti seuraavana päivänä mä olin tavannu myös Louisin. Huolimatta siitä, millanen eilis ilta oli lopulta ollu, mä todella nautin sillon Louisin seurasta ja oisin halunnu olla sen kanssa meillä ilman sitä kiirettä, joka lopetti meiän illan liian lyhyeen.

Sillon ravintolassa Zaynin kanssa mä tunsin jotaki niin erityistä meiän välillä. Se tuntu ihan ku ilotulituksilta, ku me suudeltiin. Taustalla mä kuitenki silti aattelin myös Louisia, mikä teki kaikesta heti mutkikkaampaa. Mitä enenmmän mä voisin sanoa: mä raksastin kumpaaki, enkä halunnu särkeä kummankaan sydäntä.

Ainoa asia, jonka tiesin oli, et miten mä päätinkään, mulla tulis olemaan tulevaisuudessa oikee herrasmies mun rinnalla. Mä tulisin saamaan maailman parhaan poikaystävän kummasta vaan. Muuten olisin kysyny neuvoa mun parhaalta ystävältä suomesta, mut en usko, et se olis ilonen että oon onnistunu saamaan itteni tällaseen liemeen täällä lontoossa.

Lopulta mun ei auttanu muukaan, ku yrittää tehä klassinen "plussat ja miinukset"- lista. Se tuntu kylmältä, mut se ei ollu ainoa asia, johon mä aioin tän mun päätöksen perustaa. Mä uskoin, et sitä listaa tehessä mun sydän osais sanoo jotain ja auttaa mua. Mä ootin jotain merkkiä, jonka avulla mä tietäsin. Olin aina ollu huono kuuntelemaan mun sydäntä, mut nyt mä tekisin sen.

Mä punnitsin kaiken mahollisen ja tietyllä tavalla mä sain päätöksen, johon mä toivottavasti tulisin olemaan tyytyväinen loppujenlopuks. Mä valitsin miehen, jonka mä uskon tekevän mut onnelliseksi. Miehen, jonka kanssa mä tulisin viihtymään ikuisuuteen asti. Mulla ei ollu aikomustakaan perääntyä tästä enää. Nyt mä tiesin.

Tuli hetki, jollon kipu katos ja mä tiesin, että miten mun tulis tehä itteni takia. Tapa, jolla mä olisin onnellinen ja kaikki muutki vois jatkaa elämäänsä myöski onnellisena. Mä olin hakenu onnellisia loppuja, enkä todellakaan aikonu luovuttaa tänkään suhteen. Se ei saa olla mun tarina, et elämän koko loppu elämäni kahteen kundiin rakastuneena. Mä en sallinu sitä.

 Enää mä en halunnu hukata hetkeäkään. Mä lähin ulos ovesta nopeasti, kätäsin rohkeuden vielä viimisen kerran ja lähin tälle retkelle, joka tulis tekemään viimein pisteen tälle kolmiodraamalle.