Love triangle ~Osa 8~

Ilta jona Louisin piti tulla mun luokse syömään oli koittanu. Mä olin parhaani mukaan valmista lohta ja kermaperunoita, lisäks tein kasvisgratiinia, jossa oli tietysti Louisin makuun paljon porkkanoita. Olin myöski laittatunu ja mun päällä oli uus, vaaleanpunanen mekko, jonka olin ostanu ollessani Zaynin kanssa ostoksilla.

Mä tiesin Louisin tulevan minä hetkenä hyvänsä. En uskaltanu kuitenkaan tulla sitä vastaan, koska Zayn vois hiomata meidät hyvinki helposti. Mä uskoin Louisin fiksuna poikana löytävän tänne kyllä. Muutenki olin liian hermona, et kykenisin lähtemään täältä etes alakertaan. Mä istuin vaan keittiöntuolilla ja ootin... Samalla peläten miljoonaa eri asiaa.

Hetken kuluttua rappukäytävässä... (Louisin näkökulma)

Nyt mä sit olin päässy tähän kerrostaloon, jossa Noora asu. Se oli jotenki seesteinen. Koko paikan väritys sai jotenki rauhottumaan. Miks mä en voinu asua näin nätissä talossa? En pitäny kiirettä, vaan jäin kattomaan muun muassa kukkia ja maalauksia, jotka kotistivat käytävää. Tuskin Noora oli ehtiny mua kauan oottaa.

Ku olin ollu hetken ihastellu tätä komeutta ala kerrassa mä kuulin arviolta mun oman ikäsen pojan äänen mun takaa.

"Anteeks, mutta ooks sä hukassa?" kysy tummahko poika.

"En, mulla on treffit täällä. Mä vaan jäin ihastelemaan kukkia." mä yritin selittää.

Se poika katto mua oudosti. Varmaan piti hörähtäneenä. Sen lähettyä ulos ovesta mä päätin lopulta jatkaa matkaa Nooran asunnolle. Mä koputin varovasti oveen ja Noora tuliki jo avaamaan sen äkkiä ja näytti suorastaan säteilevältä. En tiiä yhtään miks, mut mulla oli hyvä kutina tästä illasta. Kaikki palaset vois loksahtaa paikoilleen.

Nooran näkökulma...

Nyt sitte Louis oli päässy perille. Toivon vaan, ettei se ollu törmänny Zayniin matkalla, tai jos oliki, ni se ei ollu tajunnu Louisia mun vieraaksi.

"Tervertuloa! Käy toki peremmälle!" mä kehotin.

Tyypillisen miehen tapaan Louis rösähti sohvalle. Se näky oli tietyllä tavalla niin hassu, että mua alko hymyilyttämään. Louis oli tehny heti olnsa kotosaksi.

"Onko sulla jo nälkä?" mä kysyin.

"Joo, sudennälkä!" Louis vastas ku apteekin hyllyltä.

"No, me voidaan sitte alkaa jo ssyömään, koska ruoka on jo valmista!" mä ilmotin pirteästi.

Me istuttiin alas ja käytiin ruuan kimppuun. Louisilla todellaki tais olla nälkä: ainaki sen perusteella, kuinka paljon se söi.

"Sekä tää lohi, että gratiini on ihania! Mistä sä oot saanu tän reseptin?" Louis kysy.

"Tää on taas mun koottujen suomalaisten pöperöiden joukosta." mä vastasin naurahtaen.

"Siinä tapauksessa mä tykkään suomalaisesta ruuasta!" Louis julisti.

En taaskaan voinu muuta, ku hymyillä ton aikusen miehen välillä lapsen omaselle käytökselle. Se oli kuitenkin vaan ihanaa ja sulosta. Me jatkettiin keskustelua hetken aikaa, kunnes mä näin ikkunasta Zaynin ajavan sen autolla pois. Nyt seki puoli oli turvattu: ainaki toistaseksi... En halunnu nuolasta, ennen ku tipahtaa.

Loppu ilta meni mainiosti Lousin kanssa. Ainoa ongelma vaan oli, että mun oli pakko hätistää se hienovarasesti pois, ennen ku Zayn tulis takas kotiin. Mä en kuitenkaan usko sen älynneen syytä, et miks mun oli tehtävä niin. Se tuntu pahalta, mut mun oli tehtävä niin vielä viimisen kerran. Tän illan jälkeen en aikonu enää pitää salaisuutta, vaan tehä vihdoin valinnan.

Siitä ei tuu todellakaan helppoa, mut mun oli pakko: tääki ilta oli ollu liian suuri riski. Huomenna mun oli mietittävä tätä, vaikka siihen menis koko päivä. Mä en voinu enää elää näin. Kaikesta huolimatta mulla oli outo kutina siitä, että kaikki tulis joka tapauksessa päättymään hyvin. Mun oli vaan pelattava mun kortit oikein. Mutta miten? Se mun piti vielä selvittää.