Liam oli taas hyväähyvyyttään täällä mun luona. Se autto mua lisäks läksyissä, jotka tuntu mahottomilta saaha hoiettua yksin. Liamista huoku selvästi toiveikkuus ja mun oli sen takia hankala vaan kertoa sille, et mä joutusin leikkaukseen pian... Se tulis murtavaan sen ja usko mun selviämiseen menis... Kuitenkaan mä en voinu valehella ja olla kertomatta...
Liam kerto kaikesta, mitä sille oli tapahtunu sitte viime vierailun ja oli kiva tietää taas, mitä muualla taptu. Jotenki vaan se sai mit tajuumaan sen, kuinka kauan mä olin taas täällä ollu... Mä toivoin tosissaan, et se leikkaus onnistus ja mä pääsisin taas pitkästä aikaa elämään normaalia elämää... Mä näin sen Liamista, et seki halus otti saavansa tehä kaikka mun kanssa pian....
Vaikka se tuntuki vaikeelta, mun oli kerrottava sille tässä ja nyt. Me saatiin läksyt hoiettua ja sitte alkoki meiän tavallinen rupattelu kaikwsta mahollisesta, ihan niin ku pariskunnalla. Tuntu mahtavalta, et me tosiaanki pystyttiin puhumaan kaikesta, niin ku asiaan kuuluki ku seurusteltiin. Me oltiin kyllä ihan oma lukumme joka suhteessa.
"Riittää musta: miten sä voit? Onko mitään uutta tullu esille?" Liam kysy huolestuneesti.
Nyt se sit tuli: mun tilaisuus päästää kaikki ulos. Mä kuitenki päätin alottaa vähän kevyemmin, ettei järkytys tuu niin suurena....
"No, ei oikeestaan hirveenä mitään...." mä alotin. "Mulle on määrätty uuet lääkkeet ja ne toimiiki ihan hyvin...."
Mun ääni värisi ja mä näin Liamin tietävän, ettei mun kertomus ollu tässä.
"Niin..." Liam sano kannustaen mua kakistamaan kaiken ulos.
"Mä oon siis paranemaanpäin, mut yks juttu on vielä, jonka se vaatii: leikkaus." mä sain sanotuks.
"Ei! Ei! Ei! Ei! Beth, älä tee tätä mulle." Liam sano melkein anelevasti.
"Mulla ei oikeestaan oo vaihtoehtoja, jos mä haluun jatkaa joskus vielä tavallista elämää." mä selitin.
"On pakko olla joku muuki keino!" Liam huus.
"Ei oo! Jos se leikkaus onnistuu mä pääsen kotiin: ehkä jopa lopullisesti!" mä huusin.
Hetken oli ihan hiljasta, kunnes mä jatkoin pauhaamista.
"Ymmärräks sä, et mitä se meinais? Me voitas olla yhessä ihan kunnolla. Mun ei tarvis olla enää letkuissa." mä selitin Liamille herkistyen.
"Mutta entä jos se ei onnistu?! Kuoleks sä sitte?!" Liam kysy kauhuissaan.
"Siinä leikkauksessa on kuoleman riski, mut se on niin pieni, et se kannattaa ottaa. Varsinki jos parhaimmillaan mä voin olla operaation jälkeen lähes vapaa tästä kaikesta ja viimein olla taas kotona." mä sanoin.
Taas tuli hiljasta. Kumpiki oltiin melkein purskahtamassa itkuun ja mä murruin ekana.
"Mä haluun mun elämän takasin!" mä huusin ja syöksyin halaamaan Liamia.
Liamin syli tuntu niin lämpimältä ja turvalliselta. Mulla oli sellanen olo, ettei mikään paha pääsis muhun nyt.
"Beth, mä ymmärrän, et sä haluut sen leikkauksen... Mä en vaan voi kestää ajatusta, et menettäisin sut: etes vaikka siihen oiski vaan pieni mahollisuus..." Liam selitti.
Hetken aikaa me vielä halattiin, kunnes me päädyttiin istumaan mun vuoteelle vierekkäin.
"Millon se leikkaus on?" Liam kysy.
"Kolmen päivän päästä." mä kerroin.
"Sitte me tähään näistä seuraavasta kolmesta päivästä sun elämän parhaat!" Liam sano laittaen sen käden mun olan yli ja kattoen sitten mua silmiin.
Me suudeltiin. Mä tunsin kemian, joka meiän välillä oli ja se sai mut voimaan jo paremmin. Liam oli niin kultanen, ku ymmärsi mun päätöksen. Mä en pystys tähän ilman sen tukea ja hyväksyntää. Mä aoin todellaki nauttia näistä päivistä, koska mun oli asennoiuttava siihen, että ne vois olla mun viimiset...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti