Zaynin ajatuksia...
Olin ollu ihastunu Nooraan käytännössä siitä asti, ku me tavattiin ekan kerran siinä rappukäytävässä. Mulla ei ollu aavistustakaan, että saisin uuen naapurin, ja vieläpä tytön, johon tulisin ihastumaan. Kaikki oli tapahtunu ihan ku taikaiskusta. Tää oli ehotomasti yks yllättävimmistä jutuista, joita mun tielle on sattunu. Tierysti hyvällä tavalla yllättävä.
Toisaalta oli kuitenki vaikee saaha ilmastua mun tunteet. Välillä kans pelkäsin, ettei Noora tuntis samoin. Suudelman jälkeen kuitenki tiesin, et seki vois olla kiinostunu musta. En kuitenkaan haluu vielä ajatella mitään varmaks, koska naisten mielenliikkestä ei voi koskaan tietää. Tiesin vaan, et tällähetkellä tilanne vaikutti hyvältä.
Nooran ekana iltana lontoossa halusin heti ottaa "mukavan naapurin pojan" roolin ja olla mahollisimman ystävällinen. Esitin kans kiinnostuneisuutta suomeen, joka oli kyllä tietyllä tavalla aiemmin kiehtonukki mua jollain tavalla. Olihan mun lisäks tietenki saatava urkittua lisää tietoa tästä suomi neidosta, joka oli ottanu rohkean askeleen muuttamalla tänne.
Näinki lyhyen ajan kuluttua olin kiintuny jo tähän tyttöön, joka oli mulle sitä ennen vielä täysin tuntematon. Meidän kemiat tuntu sopivan yhteen ja siks me ehkä tutustuttiinki toisiimme niin nopeesti. Onhan naapureina asumisessaki omat etunsa: voi törmätä rappukäytävässä "ihan vaan sattumalta"... Vierailuki oli äärimmäisen helppoa.
En voi kuitenkaan olla aattelematta, et jos Nooralla onki joku toinen? Mulla ei oikeestaan ollu mitään syytä aatella niin, mut mulla vaan oli fiilis, johon mun ehkä pitäs luottaa... Eihän se olis ihme, jos noin nätti tyttö kattelis muitaki, ku vaan mua. Toivon vaan, et se todella haluais olla MUN kanssa ihan oikeesti yhessä pian...
Louisin ajatuksia...
Mä tapasin tytön muutama päivä sitten, enkä saa sitä pois mun mielestä. Siinä oli jotaki niin spesiaalia, et vein sen mun "lapsuuden kottiinki". Se on paikka, jonne mä en todellakaan kaikkias muijia vie. Pelkään vaan, et se pitää mua hirveenä pelimiehenä mun käytöksen takia. Myönnän, et saatan olla aika flirtti välillä, mut silti Nooran kanssa mä en käyttäny sellasia temppuja: se tuli luonnostaan.
En tiiä, et missä se asuu. Muuten mä olisin varmaan jo käyny siellä hakemassa sen tekemään taas jotaki mahtavaa. Puhelinnumero mulla oli, mut en kehannu vielä soittaa. Kyl mä sen teen, mutta vasta sitte ku saan rohkeutta ja mietin tarkkaan, mitä mä aion sanoa. Mulla oli ollu paljonki tyttöjä mun elämän aikana, mut tää tilanne oli ratkasevasti erilainen.
En kestäny ajatusta, etten näkis Nooraa enää koskaan. Mun oli oltava eka, joka soittaa, vaikka olin koko ajan ollu varma sen soittavan: olihan se suudelma ollu sen verran maukas. Se tunne, joka mulla oli sillon pyöri vieläki mielessä. Olis mahtava saada viedä Noora vielä ihan kunnon treffeillä, eikä vaan pällistelemään hotelliin.
Mun piti olla sponttaani ja keksiä jotaki tajunnanräjättävää. Mulla oli kuitenki kokemusta siitä, mistä naiset tykkää, tai no tiesin ainaki ne kliseisimmät jutut. Mun oli tutustuttava Nooraan ekana paremmin, et tietäsin just sen makuun sopivan treffi paikan. Halusin muutenki oppia tuntemaan sen paremmin, koska viime tapaamisen aikana en saanu tietää paljon mitään.
Mä aloin jahkailemaan niin ku jotku romanttisen komedian naiset: soitan, en soita, soitan, soitan ja lyön luurinkorvaan, en soita... Lopulta mä tajusin tän typeryyden: mun oli otettava härkää sarvista ja soitettava, kuten mä olisin muutenki pian tehny. Mä nostin mun puhelimen pöydältä ja aloin valita sieltä Nooran numeroa. Nyt se lähti hälyttämään. Enää mä en voinu perääntyä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti