Bethin ajatuksia...
Kaikki oli siis menny loistavasti, kuten arvella saattoki. Ei se tietenkään ollu ihme, koska mähän olin nyt Liamin tyttöystävä ja sitähän mä olinki salasesti jo jonki aikaa toivonukki... Ainoa ongelma vaan oli se, et mä jouin olemaan täällä, enkä voinu (ainakaan vielä) palata takasin kotiin... Mä toivoin niin hartaasti, et se ois kuitenki pian mahollista.
Huolta kuitenki lievitti se, et Liam kävi mun luona aina voiessaan, mut oisin halunnu viettää sen kanssa vieläki enemmän aikaa... Kai kuitenki se tarkottaa sitä, etten mä ainakaan takerru liikaa... Tiiän kyllä, et mun pitäs jo unohtaa kaikki epävarmuuet nyt, ku tiesin Liaminki pitävän musta. En vaan jotenki voinu uskoa sitä , koska en ollu tottunu tähän vieläkään: olemaan jonku tyttöystävä.
En voinu olla miettimättä sitäkään, et miten tällä meiän suhteella olis paljon paremmat mahikset kestää, jos mä voisin elää tavalliseste, enkä vaan maata täällä... Vaikka me oltiin samassa kaupungissa tää tuntuu siltä ihan ku kaukosuhteelta. Mun piti vaan uskoa, et pian mun tila paranee ja tosiaanki pääsen täältä pois. Olin kuitenki oppinu olemaan toivomatta liikoja...
Mä olisin halunnu olla Liamin kanssa koko ajan, mut en pystyny... Mä olin loukussa täällä. Tällä hetkellä mun elämään kuulu erilaisia kuvauksia, koepalan ottamisia, letkuja, lääkkeitä... Ton kaiken lisäks mulla on todennäkösesti eessä leikkauski... Eihän se tietenkään ollu eka kerta, mut edellisestä oli kuitenki jo kauan aikaa...
Mä olin sillon vasta ihan pieni, enkä osannu oikein aatella mitään leikkauksesta, mutta nyt mä olin jo paljon vanhenmpi ja ymmärsin kaikki riskit... Mun oli kerrottava siitä Liamille. Mä en voinu vaan mennä mahollisesti jopa mut tappavaan leikkaukseen kertomatta sille... Lääkereitten mukaan sitä ei voia etes tehä vielä, mut pian...
Jokatapauksessa mä haluun siihen, koska jos se onnistuu mä voin palata aika pian jo kotiin. Se voittaa kuoleman pelon, joka oli kuitenki todennäkösesti vaan kauhuskenaario. Kaiken lisäks Liam oli saanu mut taas uskomaan, et voisinki ehkä parantua... Mä en ollu ennenkään jänistäny, enkä todellakaan aikonu tehä niin nytkään.
Liamin ajatuksia...
Mä olin niin ilonen, et Beth oli tullu mun elämään. Kaikki tapahtu vielä sattumalta, ku olin päättäny käyä sairaalassa piristämässä sitä ja siitähän se kaikki sitte lähti. Mä voinn valehtelematta sanoa, et rakastuin. Mä en välitä siitä, vaikka Beth ei voikkaan elää tavallista elämää sen sydänsairauden takia, koska mä uskoin vakaasti, et jonain päivänä Beth paranee...
Mä en kestä ajatusta, että joutusin elämään ilman Bethiä: olisin ihan hukassa. En voinu kuitenkaan kieltää, ettenkö olis jotunu miettimään sitä, et jonain päivänä niin olis... Mun oli kuitenki vaan nautittava tästä ajasta, joka meillä varmasti oli vielä jäljellä. Kaikki oli vaan kuitenki niin ennalta arvaamatonta, eikä koskaan voinu tietää...
Paras päätös, jonka olin koskaan tehny oli pyytää Bethiä mun tyttöystäväksi. Mä en kadu sitä sekunttiakaan. Muilla saattas ehkä herätä kysymys: "Miks sä menit rakastumaan tyttöön, joka voi kuolla minä päivänä hyvänsä?" Mä en kuitenkaan nähny sitä niin: kyse oli riskistä, jonka mä olin valmis ottamaan Bethin vuoksi.
Mä oon valmis ottamaan sen riskin, et jos Beth elääki vielä pitkään ni me voidaan elää onnellisina yhessä... Mun rakkauttaa Bethiä kohtaan ei todellakaan laimentanu se, ettei se voinu elää tavallisesti täällä muiden keskuudessa... Tottakai mä toivoin enemmän ku mitään muuta, et se ois pian mahollista. Mä pysyin edelleen positiivisena, ku oli kyse Bethistä.
Mä mietin kaikkia asioita, joita me voitas tehä yhessä sitte: käyä uimassa, syödä jäätelöä, pyöräillä, käydä elokuvissa, kävellä puistossa käsikädessä... Toistseks too kaikki oli vaan fantasiaa, mut minne sä menisit, jos et uskos mihinkään? Mä uskoin kaiken sen toteutumiseen aikanaan. Tätä kaikkea aatellessani mä ikävöin Bethiä niin paljon.
Huomenna mä taas kuitenki näkisin tass rakastettuni kaikki olis hyvin... Ainaki mä luulin niin. Mä toivoin vaan Bethin olevan kunnossa ja voivan hyvin. Mä halusin viettää sen tytön kanssa vielä monta yhteistä vuotta: muuta mä en toivonu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti