Love triangle ~Osa 2~

Mä heräsin aamulla sateen jälkeiseen aamuun. Ulkona paisto jo ayrinko ja muutenki siellä näytti houkuttelevalta. En voinu muuta ku vaan hymyillä tyytyväisyydestä ja innosta päästä tutkimaan lontoota. Olin jo suunnitellu, missä kaikkialla halusin käyä ja mitä halusisin nähä. Saatan olla vähän hukassa näin aluks, mutta kyllä mä tien aina löydän.

Mä puin nopeasti päälle, otin kaikki tarvittavat tavarat laukkuun ja lähin ovesta ulos. Mä pystyin jo tuntemaan sen, kuinka lontoo kutsu mua ja koitti kertoa mulle, et olin tehny oikeen päätöksen muuttamalla tänne. Pian mulla alkas kouluki täällä ja pääsisin tutustumaan vielä paremmin kaikkiin, mut ennen sitä halusin oppii tuntemaan tän paikan, ku omat taskuni.

Mä sain taksin aika nopeesti ulkoa ja käski ajaa rullaluistelu radalle, jonka olin kuullu olevan yks lontoon parhaista. Samalla mä saisin raitistailmaa ja näkisin elämän menoa täällä. Katoin maisemia lumoutuneena matkalla ja mun näkemys siitä, kuinka kaunis lontoo oli vaan vahvistu. Oli täällä tietenki paljon enemmän ihmisiä, ku mun vanhassa koti paikassa, mut silti.

Perille päästyä mä kiitin kyydistä, niin ku kunnon kansalaisen kuuluu ja menin radan reunalle laittamaan rullaluistimet jalkaan. Siitä oliki aikaa, ku olin viimeks päässy käyttämään niitä. Nyt oli kuitenki täydellinen tilaisuus kaivaa ne esiin. Mä nousin varovasti pystyyn ja koitin lähteä hitaasti liikkeelle. Aika pitkän aikaa se onnistu, ku tanssi, mut mun tasapaino jossain vaiheessa petti.

Mä yritin tasapainoilla, kunnes se ei enää onnistunu.Mä kaaduin, onneks en kuitenkaan pahasti. Haava kuitenki tuli, muttei niin paha, ettenkö ois voinu jatkaa. Mä päätin hoitaa sen kuntoon vasta kotona, koska mulla ei ollu tarpeita mukana. Just ku olin nousemassa pystyyn mun takaa kuulu: "Anteeks. Tarviiks sä apua?"

Mä käännyin kattomaan taakse. Ääni kuulu nuorelle, punahiuksiselle pojalle.

"Ei kiitos. Mä kyllä pärjään!" mä vastasin.

"Katotaan kuitenki, et onko toi haava syvä." poika sano ja kumartu maahan.

Se katto mun haavaa jonki aikaa, kunnes totes: "Ei se pahalta näytä. Kuhan vaan puhistat sen ja laitat kunnon laastarin myöhemmin."

"Kiitos kuitenki! Mä oon muuten Noora." mä kiitin ja esittelin itteni.

"Louis." poika sano nimekseen.

Me katottiin toisiimme hetken aikaa ja oli aivan hiljasta.

"Ooks sä täällä yksin?" Louis kysy.

"Oon. En mä tunne täältä lontoosta vielä oikein ketään. Mä itteasiassa muutin tänne virallisesti vasta eilen, suomesta." mä selitin.

"Siinä tapauksessa meiän on varmaan turvallisempaa mennä kahestaan, ettet taas loukkaa itteäs." Louis sano. "Ja haluun oppia enemmän suomesta."

Mä nyökkäsin vastaukseksi ja me lähettiin rullaamaan pitkin rataa jutellen. Mä jouduin pitämään toisen esitelmän suomesta, mut ihan mielellään. Louis kerto harrastavansa musiikkia ja toivovansa menestyä siinä vielä jonain päivänä. Olin aina tykänny musikaalisista pojista ja Louis vaikutti muutenki mukavalta: eihän ny kaikki pojat tuu auttamaan ilman pyytämistä.

"No, mitä sulla on suunnitelmissa loppupäivälle?" Louis kysy lopuks.

"Aattelin käy kiertelemässä lontoon nähtävyyksiä ja muita parhaita mestoja." mä kerroin.

"Yksinkö? Ei tule kuuloonkaan! Kannattaa ottaa joku lontoon ammattattilainen mukaan ja sä katot yhtä sellasta. Luota muhun, mä tunnen tän paikan läpikotasin! Pliis, sano joo?" Louis sano.

"No tottakaihan se on parempi kulkea seurassa." mä totesin hymyillen. Louis sai mut niin vakuuttuneeksi, etten voinu muutakaan.

Rullaluisteluradan ulkopuolella me hypättiin taksiin. Louis sanoi kuljettajalle paikan, jonne me mentäs. Se kuulosti mulle ihan oudolta.

"Minne me ollaan menossa?" mä kysyin.

"Kohta näät." Louis sano hymyillen, mutta kuitenki hieman salaperäsesti.

Mua jännitti, mutta hyvällä tavalla. Tää oli just sellasta jännitystä, jota olinki oottanu lontoon tuovan tullessaan.