Love triangle ~Osa 1~

Mä oon Noora. Mä oon muuttamassa suomesta englantiin. Tää oli suuri muutos mun elämässä ja mä todella toivon, et kaikki tulee menemään parhainpäin. Oli syyskuu ja lehdet tippu puista kauniisti kaikissa syksyn väreissä. Mä jäin kattomaan lentokentän pihalla tätä kauneutta ja aattelin, et tästä se nyt sitte alkaa. Mä otin taksin ja pyysin sitä viemään mut mun asunnolle, jonka olin onnistunu saamaan täältä Lontoosta.

Sato vettä, kuten aika usein englannissa, joten oli kai vaan olettava totuttelemaan siihen. Onneks sen ennustettiin loppuvan. Mä olin perillä jo suhteellisen äkkiä ja kiipesiin toiseen kerrokseen, jossa mun uus asunto oli. Avasin oven ja katoin kaikkia mun suomesta asti tuotuja huonekaluja ja pysyin ihan tuntemaan uuden elämän tuoksun.

Aloin hämmästelyn jälkeen purkamaan mun viimisetki tavat, jotka oli vielä laatikoissa. Olin niin ilonen, vaikka toisaalta kyllä jännittiki: uus asunto, uus asunympäristö, uus maa... Tohon kaikkeen oli kyllä vielä paljon totuttelemista. Tärkeintä oli, et muutos ei kuitenkaan pelottanu mua. Mä olin niin valmis englantiin! Oliko englanti valmis muhun?

Mietin mua elämää suomessa ja sitä kaikkee, minkä olin jättäny sieltä lähtiessä taakse ja haikeus iski, koska perhe, kaikki kaverit ja muut oli jääny sinne... Onneks kuitenki pystyisin käymään aina sillontällön takasin kotona, mut silti mä kaipasin kaikkia. Ku olin saanu kaiken valmiiks mä istuin hetken ikkunan edessä ja vaan katoin ulos sateeseen.

Sain ajatuksen, et alkasin leipomaan jotain, ihan vaan et saisin taloon hyvän tuoksun. Mä tein pannarin, suomalaiseen tapaan. En tietenkään öis sitä kokonaan heti vaan aattelin samalla päästä kytkemään pakastimenki ylijäämää varten. Tuntuu aika hassulta, et ekana asiana englannissa mä halusin tehä pannarin, mut se sai kodin mieleen.

Nähtäävyyet tosin olis ollu eka asia, ellei ols satanu. Huomenna kuitenki ehkä pääsisin käymään kattomassa big beniä ja muita lontoon must see nähtävyyksiä. Hyräilin samalla ku leivoin ja ajatukset pääs virtaamaan rauhassa. Millasiakohan mun naapurit oli? En tienny yhtään. En pystyny tutustumaan niihin aiemmin, koska olin käyny täällä vaan kerran aiemmin.

Ihan ku tilauksesta ovikello soi. Varmaan joku naapureista. Mä menin heti avaamaan oven.

"Hei! Kuulin, et tähän taloon oon tullu uus asukas, jotean aattelin tulla moikkaamaan. Mä oon Zayn!" nuori, tummahko poika esitteli ittensä.

"Noora." mä vastasin vähän arasti.

"Oot ilmeisesti asettunu jo taloksi. Kaikki tavaratki on paikallaan." Zayniksi ittensä esitelly poika sano.

"Joo. Se kävi aika nopeasti." mä vastasin.

"Sä oot ehtiny leipoakki! Saako maistaa?" Zayn kysy.

"Joo, siitä vaan." mä vastasin.

"Maistuupa hyvältä!" Zayn sano.

"Kiitti. Se on tehty vanhalla suomalaisella reseptillä." mä selitin.

"Ai niin, sähän olit suomesta." Zayn totesi. "Millasta siellä on?"

"No, siellä lapissa, jossa mä asun on talvisin aika kylmä, mut kesällä oikeestaan voi olla tosi lämminki..." mä alotin kertomaan.

Mä jatkoin keryomusta suomesta ties kuinka pitkään, koska Zayn näytti kiinnostuneelta kuuntelemaan. Kerroin kaiken mun kotipaikasta, kavereista ja muusta. Mun saatua asiat loppuun Zayn taas alko puolestaan kertomaan kaikkia asioita, jotka oli sen mielestä parasta lontoossa. Meillä oli tosi hauskaa ja puhe jatku myöhään iltaan.

"En huomannukkaan, et kello on nuin paljon!" Zayn huudahti lopulta. "Mun täytyy varmaan jo lähteä, et saat levättyä näin ekana yönä täällä."

"Kiitos, oli tosi kiva jutella." mä sanoin.

"Niin mustaki! Otetaan ehottomasti uuestaan joskus toiste." Zayn ehotti.

Me hyvästeltiin ja Zayn palas asuntoonsa, joka oli vastapäätä mua. Jäin miettimään sitä, kuinka ystävällinen tää poika oli ollu ja halusin ehottomasti tutustua siihen paremmin. Parempaa naapurin poikaa, enkä ekaa iltaa lontoossa ois voinu toivoakkaan.