Siinä se nuyt sitte oli: olin mokannu kaiken. Olin antanu mun sairauden lytätä mun ja Harryn suhteen ja estää sitä etenemästä mihinkään. Ennen mun siisteyshullu toiminta ei ollu mikään ongelma, mut nyt tajusin, et se todellaki oli. En yhtään ihmettelis, vaikka Harry jättäs mut tän takia ja loukkaantus verisesti. Mä olin täys idiootti.
Mun reaktiolla ei ollu kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, ettenkö olis tykänny Harryn suudelmasta: mä todellaki tykkäsin siitä. Ainoa ongelma oli vaan, et silti pelkäsin saavani jonku taudin. Mulla tuls kestämään vielä kauan aikaa ennen ku pääsisin siitä pelosta pois, edes suudelman ajaks. Kaikenkaikkiaan mun olo oli ihan hirvee, enkä tiiä, et mitä olisin tehny.
Hetken kuluttua Harry, jonka mä oletin lähteneen vihasena ovesta ulos, tuli mun luokse. En halunnu Harryn näkevän mua tällasena: itkusena, punasena ja muutenki aivan liian hauraana ja herkkänä. Kuitenki mä ymmärsin, et meidän oli puhuttava äskeisestä. Sitä ei voinu välttää ja ihan hyväki niin, koska asioita ei saa jättää vaan roikkumaan ilmaan.
"Miten sä voit?" Harry kysy istuien samalla mun viereen sängylle.
"No, oon mä voinu paremminki." mä vastasin.
"Enkä mä olis saanu tehä sitä?" Harry kysy.
"Olisit, mut kyllähän sä tiiät tän mun tilanteen. Ei toi äskeinen ollu yhtään sun vika." mä selitin.
"Mutta sä kuitenki lähdit pois, eli sä et pitäny siitä." Harry sano.
"Harry, mä kyllä pidin siitä!" mä kaksistin ulos.
Harry katto mua hämmästyneenä.
"Siis muten mä sanoin jo: vika ei oo sussa, vaan mussa." mä sanoin punastellen.
Hetken oli kiusallinen hiljasuus.
"Ja tää sai mut miettimään avan hankkimista tähän, koska mä todella haluun pystyä suutelemaan sun kanssa kunnolla tulevaisuuessa."
Harry otti mun kädestä kiinni ja sano: "On mahtavaa, et sä oot valmis pahostamaan tähän, niin nimittäin oon mäki."
Me hymyiltiin toisillemme. Mä tajusin, et Harry oli oikeesti parasta, mitä mulle oli koskaan tapahtunu. Se oli niin ymmärtäväinen ja sen lisäks se motivoi mua parantumaan. Mä todellaki toivon, et vielä mahollisimman pian mun häiriö lievittyy ja mä pystyn olemaan Harryn kanssa ihan kunnolla. Askel kerrallaan mä aion vielä päästä siihen pisteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti