Nyt se sitte vihdoinki oli: viiminen koulupäivä ennen kesälomaa. Ilmassa oli selkeesti odotusta, ja kaikki oli hyvällä tuulella. Kaikilla oli varmasti suunnitelmissa jo vaikka mitä tuleville päiville, niin oli mullaki: olin saanu Zaynin numeron ja aion pyytää sitä heti huomenna mun kanssa sinne rannalle. Ilmanki pitäs olla parempi, ku pitkään aikaan.
Iltapäivällä me saatas jo todistukset ja vapaus alkaa. Tänä vuonna kevät juhla jätettiin väliin tilan puutteen takia: jotku nuoremmat oppilaat oli varannu juhlasalin itelleen melkeen koko päiväksi. Ei se kuitenkaan mua haitannu: löytys mulla mekolle muutaki käyttöä ilman juhlaaki. Olin tarkotuksella ostanu sellasen, jota voisin käyttää rannallaki, eli en siis liian hienoa.
Tänään me aiottiin mennä Sarahin kanssa niitten tykö kakkukahveille päättäreiden kunniaks. Me tehtiin niin joka vuosi ja se oli oikeastaan kivaa: se osotti, et vanhetessa ihan kaiken ei sentään tarvii muuttua. Tottakai meiän kummanki tilanne oli erilainen, ku edellisinä päättäri päivinä, mut se on vaan merkki aikustumisesta.
Mä todella toivoin Sarahille onnea Brianin kanssa. Mietin jo, et kuinka hauskaa olis käyä tupla treffeillä, jos meitä kumpaaki lykästää. En tosiaan kuitenkaan tienny, et miten Sarah aiko lähestyä Briania, mut olin varma, et se on keksiny tavan, jonka jälkeen poika parka on ku sulaa vahaa. Välillä toivoisin, et oisin yhtä rohkee Zaynin suhteen, mut jokanen tavallaan.
Zayn sai mut tuntemaan mun olon kuitenki rohkeemmaksi, ku koskaan ennen: en ois aikasemmin koskaan uskaltanu lähestyä ketään poikaa. Mulla oli sellanen tunne, et Zayn sai mun hyvät puolet esiin ja toivottvasti se toimi myös toisinpäin. Haluun tietyllä tavalla aatella, et kovan kuoren alla Zaynki olis pohjimmiltaan vähän ujo.
Nyt kellot soi sen merkiksi, et meidän pitäs mennä luokkaan todistusten jakoon. Mua ei oikeestaan hermostuttanu: osasin jo oottaa hyvää numeroa joistain aineista, kun taas huonoja toisista. Tällä hetkellä se ei todellakaan ollu mun mielenpäällä, vaan se, mitä huomenna tulis tapahtumaan. En haluu oottaa liikoja, mut silti oon sopivast toiveikas.
Tilaisuus meni aika nopeesti ohi ja jäin hetkeks juttelemaan Sarahin kanssa.
"No, miten meni?" Sarah kysy.
"Ihan hyvin, oon tyytyväinen." mä vastasin hymyillen.
"Mäki oon ihan tyytyväinen, mut en ymmärrä miten se hapankorppu matikan ope laski mun numeron ysistä kasiin!" Sarah valitti.
Sarah ei ollu koskaan tykänny meiän matikan opesta: siinä ei ollu sinänsä mitään uutta. Oli kuitenki huvittavaa kuunnella sen marmattavan siitä joka kerta, ku toduistukset oli jaettu. Me jatkettiin matkaa pitkin käytävää ulos, Sarahin edelleen pälättäessä.
"Hei muuten, moneltako mä voin tulla teille?" mä sain kysytyksi kesken Sarahin paasauksen.
"Varmaan joskus kolmen neljän aikaan." Sarah vastas.
Mä olin sen jälkeen ihan omissa maailmoissa, kunnes mä huomasin muutaman meiän luokkalaisen tytön nauravan kännykät kädessä. Mä en voini muuta ku miettiä, et mistä oli kysymys. En kuitenkaan uskaltanu kysyä.
"Mikä on nuin hauskaa? Kestokaa meillekki." Sarah sano tytöille.
Mä en voinu uskoa mun silmiä: yks tytöistä näytti meille kuvan, jossa Zayn pussas meiän luokan Jadea. Mun sydän särky siihen paikkaan: tuntu etten saanu henkeä. Mun oli päästävä siitä tilanteesta heti pois. Sarah yritti tulla mun perään, mut kielsin sitä: mun oli saatava olla hetki yksin, ennen ku voisin hupua sen kanssa tästä.
Mä juoksin kotiin niin nopeasti, ku vaan pääsin. Säntäsin heeti mun omaan huoneeseenja laitoin oven kiinni: onneks kukaan ei ollu kotona. Mä hautasin mun kasvot tyynyyn ja nyt vasta mä annoin kyyneleitten tulla. Tuntu niin ku olisin itkeny kirjaimellisesti silmät pois mun päästä. Miten mä saatoin olla niin tyhmä, et luulin Zaynin todella tykkäävän musta?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti