Viikon kuluttua...
Mä ootin Zaynia jäätelökiskan pihalla. Päättäripäivä oli ollu mun elämän ihanin: suudelman ja rakkauden tunnistusten jälkeen me päätettiin Zaynin kanssa ihan tosissaan alkaa seurustelemaan. Tuntu jotenki ouolta, et olin nyt ihan oikeesti Zaynin tyttöystävä, ja se oli mun poikaystävä. Se koko kuva juttu oli vaan ollu jonku pila, eikä se onneks saanu meitä erotettua.
Tää on parasta, mitä mulle on koskaan tapahtunu. Vihdoinki mä sain mennä sille rannalle pojan kanssa, enkä vaan Sarahin. Tää oli parempaa, ku olin koskaan osannu toivoakkaan. Aina olin aatellu mun tulevan poikaystävän olevan joku ihan tavallinen: ei sellanen, ku Zayn. Zayn oli kaikkea muuta, ku tavallinen.
Olin saanu ihan uutta itseluottamusta ja nykyään en ollu yhtään niin ujo enää. Se oli täysin Zaynin ansiota: se sai mut tuntemaan itteni kauniiksi. Tajusin, et oon aivan yhtä kaunis ja viehättävä, ku kaikki muutki tytöt. Sitä paitsi yks asia niiltä tytöiltä puuttu: Zayn, se olis kokonaan mun nyt. Ei tietenkään sillä, et haluasin vaan rehvastella Zaynin kanssa olemisella, en todellakaan!
Kaikkien näitten ajhatusten keskellä mä huomasin Zaynin tulevan kauempaa. Se välittömästi hymyili mulle ja mä hymyilin tottakai takasin. Mun oma kulta: tuntu niin hyvältä voia ajatella niin. Nyt olin saanu sen ainoan asian, mitä tarttin: muulla ei ollu enää mitään väliä. Zaynistä oli tullu mulle se kaikista tärkein, enkä koskaan tulis päästään irti.
"Hei rakas! Ootko oottanu jo kauan?" Zayn kysy.
"Hei vaan sullekki kulta! En, vastahan mäki tulin." mä vastasin.
"Joten pitemmittä puheitta: mennäänkö jo?" Zayn kysy.
Mä nyökkäsin ja lähin ajamaan pyörällä rantaa päin, jonne me oltiin menossa. Se paikka oli mulle jotenki tosi tärkeä ja vähän sellanen, jossa mä pystyin pakenemaan muulta maailmalta. Oli siis sen takia tosi mukava viiä Zayn sinne, ja vähän päästää sitä sisään sillä tavoin mun elämään. Mä luotin siihen.
Me ajattiin jonki matkaa, kunnes tultiin perille.
"No niin: tässä tää nyt on!" mä esittelin.
"Täähän on ihan älyttänmän kaunis paikka!" Zayn sano hämmästyneenä.
"Eikö ookki?" mä kysyin. "Mut se on vaan osa sitä, miks tykkään tästä paikasta."
"Onks siis jotain muutaki?" Zayn kysy.
"Seuraa mua!" mä sanoin innostuneena.
Mä otin Zayniä kädestä ja vein sen majaan, joka oli ollu siellä siitä asti, ku olin rakentanu sen Sarahin kanssa paljon nuorempana. Se oli vähän syrjemmällä, joten kukaan muu ei tienny siitä.
"Rakensiks sä tän?!" Zayn kysy ihmetellen.
"No, en ihan yksin, mä sain apua Sarahilta." mä vastasin hymyillen.
"Amy, oon tosi ilonen, et toit mut tänne." Zayn sano hymyillen, samalla ku sen kasvoille loisti aurinko.
Me suudeltiin ehkä jopa intohimosemmin, ku sillon puistossa. Tosin tällä kertaa Zayn oli mun poikaystävä, ja oliki maailman paras sellanen. Mun ja Zaynin juttu tulis kestämään vielä pitkään ja kukaan ei vois tulla meidän väliin. Olin niin onnellinen ja tiesin, et halusin olla koko loppu elämäni yhessä Zaynin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti