On and off ~Osa 8~

Seuraavan aamun koittaessa mä istuin mun sängyllä vihasena, ja erittäin pettyneenä Nialliin. En ois ikinä uskonu, et se oli tällanen lapsellinen kostaja. Olinhan mä toki tehny väärin, mut silti kostaminen ei ollu ollenkaan mun mielestä sopivaa käytöstä. Mä jo kerkesin luulla, et Niall olis jotenki erilainenb, mut samanlainen kaunankantaja se oli ku kaikki muutki.

Ohareiden tekeminen toiselle ei ollu mitenkään fiksua ja mä luulin Niallinki tietävän sen. Toivoin toisaalta kuitenki, et sillä olis tähän ihan oikeeki selitys, mut pahasti tää kostolta jokatapauksessa haiskahti. Ku kaikki oli hvin, ni aina näin kuitenki pääs käymään. Story of my life. Mun oli kai vaan sitte unohettava Niallki ja vaan jotenki jatekettava elämää.

Mun sisänen kipu oli lähes sietämätöntä, koska mä todella rakastin Niallia ja olisin halunnu vielä yrittää uuestaan. Mun oli kai vaan myönnettävä, et olin ollu kokoajan väärässä taas kerran yhen jätkän suhteen. Siinä ei kyllä ollu mitään uutta ja olihan siitä ennenki selvitty, mut jokatapauksessa mä jo luulin Niallin olleen jotenki epätavallisen hyväsydämminen: sellanen, ettei se tekis mitään tällasta.

Olin päättäny, etten halunnu nähä koko tyyppiä enää. Mä olin senverran vihanen, ettei siitä ainakaan heti tulis yhtään mitään, ja näytinki kaikenhuipuks ihan hirveeltä. Kukaan ei oikeesti näytä kauniilta itkiessään ja jos joku sanoo toiselle, et se näyttää ni se on todennäkösesti joku jätkä, joka vaan koittaa tehä vaikutuksen kehumalla turhaan.

Ovikello soi ja mä menin kaikesta huolimatta avaamaan, koska ikinä ei voinu tietää, et olisko se mitään tärkeetä. Mun peloksi siellä oli Niall, joka oli varmana tullu säälittävästi yrittämään selittää eilistä.

"Jos sä tulit selittämään eilistä, ni voit lähtee samantien!" mä huusin ja läymäytin oven kiinni.

"Millie, anna mun selittää!" Niall yritti estettyäään ovea menrmästä kiinni.

"Mä en halua kuulla!" mä huusin itkukurkussa. "Sä teit mulle oharit!"

"Enkä tehny, tai no en tahallaan! Meillä oliki fanitapaaminen, jonka mä olin jostain syystä unohtanu ja mun oli pakko mennä." Niall selitti.

"Mä en usko sua!" mä huusin vihasena. Olin päättäny, et en uskos niitä valheita, joita se yritti mulle syöttää.

"Se on kuitenki totuus: jos sä et usko mua, ni erotaanko me taas?" Niall kysy.

"Erotaan." mä vastasin kylmästi.

Läimäýtin taas oven kiinnu, mut tälläkertaa Niall ei ottanu sitä vastaan. Olin varma, et olin tehny pitemmänpäälle oikean päätöksen, mut silti en voinu muuta, ku miettiä. Olinko ehkä sittekki ollu liian julma? Mun oli mietittävä vielä tätä koko juttua. Jos kerta Niallki anto mulle anteeks sen Peter jutun, ni eikö munki pitäs ymmärtää tää?

En tienny todellisuudessa, et miten mä toimisin. Miks kaiken piti olla niin vaikeaa? Mä en ikinä ois uskonu joutuvani mihinkään on- off- kierteeseen. Pikemninki aina mietin: "Miten ne parit vaan aina palaa yhteen?" Nyt mä kuitenki ymmärsin vähän parimmin, ettei kaikki ollukkaan niin yksinkertasta.