Something you don't know ~Osa 3~

Mun suunnitelma ei ollu varsinaisesti mitenkään hyvä, mutta se oli mun ainoa keino: mun oli saatava Harry olemaan mun kanssa. Siten mä vähintään näen, että miten Luke reagii siihen ja jos se osottaa mustasukkasuutta ni mä tiedän senki todellisuudessa haluavan mut takasin. Tää oli keino saada se myöntämään, että seki kaipaa mua.

Mä en oo huolissani Harrystä, koska mä tiedän, että jos se välittää musta ja on edelleen mun ystävä, se ymmärtää. Mun on vaan saatava se mukaan juoneen jollain tavalla. Mun oli päästävä puhumaan sille myöhemmin tänään ja kerrottava mun aikeista. Mun täytyy vakuuttaa Harry siitä, että tää on se, mitä mä haluan.

Onhan Lukella toki huonotkin puolensa, sitä mä en voi kieltää, mutta en vaan pääse irti ajatuksesta, että se olis ehkä mulle sittekki se oikea. Joittenki mielestä mä saatoin olla hullu halutessani takasin pojan, joka oli niin mustasukkanen heti nähtyään mut toisen pojan seurassa, mutta silti sillä oli vieläki vetovoimaa, jota mä en voinu vastustaa.

Jos tää kaikki onnistuun niin mulla on mahollisuus palata takasin siihen asemaan, missä mä olin ennen tätä kaikkea: tytöksi, joka oli onnellinen sen jalkapalloilija poikaystävän kanssa. Sen jälken musta ei enää puhuta samalla tavalla ku tänään: ei enää koskaan. Moni asia vois mennä tosin vielä pieleen, mutta mä olin valmis.

Koulupäivä loppu yllättävän nopeasti sen jälkeen ku lukujärjestykset oli saatu tehtyä ja mä kävelin taas Jessican kanssa tavalliseen tapaan kotiin. Tällä kertaa mä en ollu yhtä allapäin ku aamulla ja Jessicaki huomas sen varmasti.

"No, mitäs nyt on tapahtunu? Aamulla sä olit aivan maassa ja nyt sä oot niin ku aina ennenki." Jessica sano, tönästen mua leikkisästi.

"Mulla on suunnitelma päästä takasin entiseen: pois pohjamudista." mä sanoin hymyillen.

"Kerro toki mullekki." Jessica sano uteliaasti.

Mun piti tarkistaa, ettei kukaan ollu lähellä kuulemassa.

"Mä aion pyytää Harryä auttamaan mua saamaan Luken mustasukkaseksi, tai ainaki näkemään, että tuleeko se edelleen mustasukkaseksi nähdessään mut toisen kanssa." mä selitin.

"Kuulostaa just sopivan juonikkaalta, mutta ooks sä varma, että Harry suostuu siihen?" Jessica kysy.

"Itte asiassa en, mutta tänään mä aion ottaa selvää. Kahden kesken se varmasti on mun kanssa niin ku ennenki, vaikka koulussa se vaan tervehti kohteliaasti." mä sanoin.

"Saanko mä kysyä, että mikä sai sut haluamaan ryhtyä sellaseen?" Jessica kysy.

"Mä kuulin Amberin juttelevan yhden sen kätyreistä kanssa, että Lukella on joku uus." mä sanoin. Hetken aikaa mä jo luulin, että jos en sanos sitä ääneen se ei olis totta.

"Maggie, mä tiedän kuinka paljon sä pidit Lukesta ja ei oo varmasti helppo kuulla, että sillä on toinen..." Jessica sano, yrittäen lohduttaa mua.

"Ei se mitään..." mä sanoin. "mä tuun saamaan vielä mun koston."

"Jos mulla on yhtään sananvaltaa ni se voi olla Lukelle ihan oikein." Jessica sano. "Siltikki mä toisaalta kehotan sua olemaan varovainen."

"Älä huoli, oon kyllä varovainen. Tarkotuksena on vaan näyttää Lukelle se, minkä se menitti ja sillä tavoin saada se takasin." mä sanoin, luottavaisena mun suunnitelmaan.

Pian me oltiin jo Jessican talon luona ja jätettiin hyvästit. Mä kävelin pikavauhtia kotiin, söin vähän ja menin omaan huoneeseen. Jonkin aikaa mä vaan makasin sängyllä ja mietin, että miten mä pyytäsin Harryä tapaamaan mut. En saanu olla liian hyökkäävä: mähän olin pyytämässä palvelusta, joten mun pitäs olla hyvinki nöyrä.

Lopulta mä näppäilin Harryn numeron ja toivoin sen vastaavan.

"Harry." kuulu puhelimen toisesta päästä.

"Hei! Maggie täällä." mä alotin.

"Maggie! En oo kuullukkaan susta pitkään aikaan, ku koulussakaan ei voitu oikein jutella..." Harry vastas ilosesti.

"Mä tiiän. Siks mä aioinki kysyä sulta, että voitasko me nähä tänä iltana?" mä kysyin.

"Joo, tottakai. Ei mulla oo muutakaan sovittuna. Käviskö meillä? Äti laittaa aina liikaa ruokaa, joten varmaan saat syödä illallisenki meillä." Harry ehotti.

"Kuulostaa hyvältä." mä sanoin, mun äänestä kuuli varmasti pienen hermostuneisuuden.

"Nähään sitte seittemältä. Sä muistat varmasti vielä reitin meille." Harry sano.

"Joo muistan. Nähään!" mä sanoin ja suljin puhelun.

Mua hermotutti ajatus siitä, että tänään mä tulisin olemaan pitkästä aikaa kahestaan Harryn kanssa. Tilannetta ei helpottanu yhtään se, että mun oli pyydettävä siltä palvelusta, johon mä todella toivoin sen suostuvan. Mun suunnitelman onnistuminen oli paljolki siitä kiinni.

Kaiken lisäks mä uskon Harryn äidin vielä kyselevän multa siitä, että miks mua ei oo näkyny niillä pitkään aikaan ja mun oli sanottava jotain, mikä oli vaan osa totuudesta. Illasta tulis varmasti mielenkiintoinen, mutta ainaki tällä hetkellä äärimmäisen stressaava. Mun oli vaan mentävä se läpi ja oltava se sama iloinen Maggie, jonka ne ennen tunsi.