Something you don't know ~Osa 1~

Mun nimi on Maggie. Mä oon 17 ja käyn lukiossa toista luokkaa, tai siis tästä päivästä lähtien oon tokalla: on eka koulupäivä. Kesän jälkeen Jessican kanssa meillä on aina paljon kerrottavaa perhe retkistä, joille meidät kummatki on varmasti näinki vanhana pakotettu mukaan. Oli kiva taas nähä kaikki tällä tavalla uudestaan tauon jälkeen.

Meillä oli aina tapana kävellä yhtämatkaa kouluun ekana päivänä. Mä asuin kauempana, joten mä kävelin vähän matkaa aina yksin ennen ku Jessica tuli mukaan. Mä olin valmis alottamaan tän lukuvuoden puhtaalta pöydältä ja se tuntu mahtavalta ajatukselta. Mä laitoin mun uuden repun selkään ja lähin matkaan. "Uus alku." mä hoin mun mielessä.

Kaikki ei kuitenkaan ollu niin yksin kertasta, sillä mulle oli tapahtunu paljon, mikä saatto edelleen vaikuttaa siihen, miten muut mut näki. Mä olin ollu "yhessä" useamman pojan kanssa, mikä ei varmasti saanua mua näyttämään hyvältä. Totuus on kuitenki, että mulla oli vaan yks vakava poikaystävä, Luke, jonka kanssa mä olin onnellinen.

Meidän suhde päätty siihen, että Luke luuli mun tapailevan toista. Siitä ei kuitenkaan ollu kysymys: se poika, Harry oli oikeasti mulle vaan ystävä. Muiden puheiden perusteella Luke ei kuitenkaan uskonu mua, vaan katkas välinsä muhun. Sen jälkeen mä olin kauan aikaa ihan rikki ja hajalla henkisesti.

Se ei siis päättyny hyvin ja Luke sai mut vaikuttamaan kaikkien silmissä tytöltä, joka jahtaa kaupungin jokasta poikaa. Sen jälkeen mut on nähty poikien kanssa, jotka on ihan oikeasti ollu mun kavereita, mutta muut on tehny kaikenlaisia johtopäätöksiä... Onneks mulla on kuitenki Jessica, jotka on auttanu mua tässä kaikessa.

Luken kanssa me ei oikeastaan olla puhuttu kunnolla eron jälkeen ja se tuntuu raskaalta. Se oli meille kummallekki vaikeaa ja Luke otti eron ehkä vielä mua raskaammin. Kumpikaan ei oo uskaltanu edelleenkään sanoa mitään toiselle ja se tekee kaikesta vaikeampaa. Ilman anteeksantoa me ei voida päästä eteenpäin.

Kaikista vaikeinta tässä on se, että kaiken tän jälkeen mulle on kehittyny tunteita Harryä kohtaan. Siinä ei ollu mitään järkeä, munhan pitäs tehä kaikkeni saadakseni Luke takasin, kuten mä teinki, Harryn ajattelemista lukuunottamatta. Mun ehdoton tavote tälle lukuvuodelle oli päästä ulos tästä sotkusta: lopullisesti.

"Maggie! Hei!" mä kuulin äänen huutavan mua jo kaukaa ja sai mut havahtumaan mun ajatuksista.

Se oli Jessica, yks mun parhaista ystävistä.

"Hei!" mä vastasin hymyillen.

Mä en saanu näyttää Jessicalle mun todellisia mietteitä, koska muuten mä vaan pilaisin uuden lukuvuoden tuoman innon siltäki.

"Siitäpä onki aikaa! Miten sun loma meni?" Jessica kysy meidän halatessa.

"Mitenkäs se. Ihan tavallista vaan." mä sanoin.

"Kerro siitä 'tavallisesta' tarkemmin sitte koululla. Sulla on varmasti paljon kerrottavaa ja niin on mullaki." Jessica sano hymyillen.

Jessican innostus alko tarttua pikkuhiljaa muhunki. Ehkä mä selviäisin törmäämisestä Lukeen. Jännitettä siitä ei kuitenkaan tulis puuttumaan. Jessican kanssa jutteleminen sai mun ajatukset hetkeks muualle, mikä oli salaisesti varmaan sen tarkotuski. Jessica oli todellisuudessa ainoa meidän koulussa, joka ei ollu muuttanu sen suhtautumista muhun niiden juorujen takia.

Oli kuitenki lopulta aika palata raakaan todellisuuteen, ku me päästiin koulunpihaan, jossa lähes kaikki käänty tuijottamaan mua halveksien ja kuiskailemaan.

"Lopuukko tää koskaan?" mä kysyin hiljaa Jessicalta.

"Varmasti, sitte ku joku tekee jotain pahempaa." Jessica sano.

Tottahan se oli. Niin ne asiat täällä oli aina toiminu. Tänä vuonna oli selvästi voimassa nokkimisjärjestys, jossa mä olin pohjalla. Mahtavaa.