DNA ~Osa 9~

Kulu muutama päivä tänä yönä ja mun oli aika toteuttaa mun riskialtis suunnitelma. Mulla oli päällä mustahaalari ja kommando pipo päässä, ihan niin ku kunnon rikollisella. Tää oli toinen rikollinen teko, josta mä en aikonu missään nimessä jäädä kiinni. Siihen se kyllä tulis loppumaanki: mun elämä lakien noudattamisen ulkopuolella.

Mä en halua kuvitellakaan, mitä äiti sanois, jos sais joskus tietää. "Tälläseenkö sä oot valmis jonku pojan tähden?!" olis mitä todennäkösin reaktio. Ja kyllä, tähän mä olin valmis pojan tähden, mutta en kenentahansa pojan: vain ja ainostaan Zaynin. Lisäks mä olin kyllä harkinnu asiaa jo tarpeeks kauan ja tullu siihen tulokseen, että tää oli jotain, mitä mun oli tehtävä.

Sitte ku mä saan Zaynin vapaaksi kaikki voi taas olla hyvin ja paljon paremmin, ku ennen. Se tulis merkitsemään uutta alkua meille. Siks mun oli ryhdyttävä tähän operaatioon, mikä saattas mut epäonnistuessaan suureen vaaraan, mutta onneks mulla ei ollu aikomustakaan tehä virheitä: se ei tulis kysymykseenkään.

Nyt mä olin valmis lähtöön pääovella, josta mä olin tullu sisään sillon vierailullaki. Tällä kertaa mun lähestymistapa olis aivan toisenlainen: mun oli tyrmättävä vartija ja työnnettävä se komeroon. Mä katsoin aulaan ja siellä oli vaan yks vartija, joten todistajia ei olis: siinä oli mun tilaisuus ihan ku tarjottimella.

Mä menin sisälle ja yllätin sen vartijan takaapäin. Kaatamisen jälkeen mun oli helppo antaa sille tainnuttavaa ainetta, joka mulla oli mukana. Sitten mä työnsin sen lähimpään komeroon ja otin sen avainnipun. Mä olin selvinny ekasta vaiheesta, mutta todellinen kiinnijäämisen vaara oli vasta tulossa. Mä puin poliisin vaatteet ylleni ja vaihdoin sille mun mukana tuomat vara vaatteet.

Onneks se vartija ei ollu järin kookas, sillä muuten mä olisin herättäny entistä enemmän epäilyksiä. Nyt mä pystyin liikkumaan ilman kommando asua. Mä sulauduin paremmin joukkoon. Seuraavaks mun oli päästävä jotenki lähimmän tietokoneen luokse, jotta mä pääsisin muokkaamaan Zaynin tietoihin sen vapautumispäiväksi tän päivän ja jotta mä voisin sammuttaa turvakamerat vähäksi aikaa.

Matkalla mä yritin käyttäytyä vahdollisimman tavallisesti ja tervehtiä muita vartioita. Onneks tietokone huoneeseen ei ollu pitkä matka. Sinne päästyä mun oli käytettävä mun tyrmäämältä vartijalta saatua verkon salasanaa, jonka avulla mä pääsisin käsiksi vankila tiedostoihin. Tähän asti kaikki oli sujunu loistavasti.

Sillä hetkellä kuitenki samaan huoneeseen tuli mies, joka oli selvästi tän vankilan työnjohtaja.

"Mitäs Sanders täällä on tekemässä?" mies kysy leikkisään sävyyn.

"En mitään ihmeellistä." mä sanoin möreällä äänellä.

Nyt se ties, että mä en oikeasti ollu Sanders. Tähän mun pelastusoperaatio tulis tyssäämään. Mä kuitenki päätin jatkaa selittämistä.

"Oikeudesta tuli tieto, että yhden vangin vapatumisaikaa tulee muuttaa." mä sanoin, edelleenki tekomäreällä äänellä.

Mies tuli mua lähemmäs ja katto mua pitkään. Mä olin niin jääny kiinni.

"Onkos sitä tullu kuntoiltua? Viime näkemästä oot kyllä hoikistunu!" mies sano kiusotellen.

"Olen kyllä, kiitos huomiosta." mä vastasin.

"Hyvä poika Sanders!" mies sano taputtaen mua kovasti olalle. "Jatka vaan töitä poikaseni!"

Mä selvisin. Ilmeisesti mä osasin olla vakuuttava mies. Nyt mä olin saanu tehtyä kaiken tarvittavan ja tiedoista mä sain selville Zaynin sellin numeron. Nyt mun oli toimittava nopeasti. Mä en menis väittämään, että mun esitys tulee menemään läpi muille vankilan työntekijöille, ku vaan tuolle onneks huumorintajuselle vanhalle johtajalle.

Mun oli löydettävä Zaynin selli, mikä ei sekään ollu aluks yhtään helppoa. Lopulta mä löysin taulukon, jossa kerrottiin, missä kerroksessa mitkäki numerot sijaitsi. Kolmas kerros. Odota Zayn, mä tuun pian. Mun ilme alko kirkastua jo. Enää mun oli vaan päästävä perille ja avattava Zaynille ovi ilman, että kukaan näkee.

Mä kiipesin pitkin portaita ja pääsin oikealle kohdalle. Mä en voinu uskoa, että mä olin kohta tehny tän ja saanu Zaynin vapaaksi. Se olis vaan yhden oven avauksen päässä. Mä otin avaimet mun taskusta vapisevin käsin ja avasin sellin oven nopeasti. Mä kuulin askeleita, joten aikaa ei ollu paljon.

Mun tunteita ei voinu sanoinkuvailla, ku mä näin Zaynin. Tuntu niin ku me ei oltas nähty toisiamme vuoteen. Jälleen näkeminen sai kuitenki odottaa, koska muuten meidät nähtäs. Me käveltiin huomiota herättämättä alas ja aina ku multa kysyttiin, että mihin mä Zayniä vein ni mä kerroin sen vapautuvan tänään.

Ihmettelystä huolimatta vankilan tietokannasta tarkistettiin, että niin tosiaan oli: mun peukaloitua sitä. Mun ei tarvnnu huolehtia siitä mun tainnuttamasta vartijastakaan, mutta mä todella toivoin, että se tulis pian heräämään, eikä muista mitä on tehny ja luulee ite vaihtaneensa arkiasuun ja ollu lähössä kotiin.

Mä ja Zayn päästiin lopulta ulos. Vankilan alueen ulkopuolella mä vaihdoin vaatteet takaisin normaaliin ja me voitiin jo halata.

"Sä teit sen kulta!" Zayn sano ja suuteli mua.

Mä en saanu sanoja mun suusta. Tätä hetkeä mä olin oottanu jo pienen ikuisuuden.

"Mennään kotiin rakas." mä sanoin.

Pimeässä Lontoon yössä me oltiin saatu toisemme takaisin: sillä kertaa pysyvästi. Tätä tarinaa kertoessani mä ja Zayn asutaan paljon paremmalla asuinalueella. Se oli meidän unelma, jota varten me säästettiin rahaa, jotta meidän ei tarvis enää etes harkita varastamista. Ehkä Zaynin viettämä aika vankilassa sai meidät kummatki tajuamaan jotain ja nyt se eletään sitä elämää, josta me ennen vaan haaveiltiin.