Sen päivän jälkeen kaikki jatkui normaalisti, vaikka tieto siitä, että mä en olis kohta täällä enää kulkikin varjona. Kavereiden kanssa siihen ei oikeastaan viitattu, koska se tietäis samanlaista hiljaisuutta ja jännittyneisyyttä, kuin viimeksikin. Siihen aiheeseen oli kyllä palattava mutta ei vielä.
Me naurettiin ja ylipäätänsä nautittiin kuin viimeistä päivää, sillä pian se todella oli viimeinen päivä kun siihen olisi samanlainen mahdollisuus. Kaikki oli loppujen lopuksi paremmin, kuin olisin kuvitellut. Dramatisointi oli lopulta turhaa sillä kuten sanottu: meillä oli vielä aikaa ennen kuin mun piti lähteä.
Meillä tarkoitin tyttöjen lisäksi myös mua ja Liamia. Me oltiin pidetty yhteyttä jonkin verran ensi tapaamisen jälkeen, mutta en uskaltanut soittaa niin usein, kuin olisin halunnut. Mä olisin halunnut ehdottaa uutta tapaamistakin jo ties kuinka kauan aikaa sitten, mutta kai mä pelkäsin hylkäämistä, johon olin kyllä tavallan liiankin tottunut.
Oli aivan eri asia puhua puhelimessa kuin kasvotusten: kaipasin Liamin hymyä ja sen katsetta, kun se kuuntelee mun puhetta oikeasti kiinnostuneena. Harvoin kukaan, varsinkaan kukaan mies puolinen jaksoi kuunnella mua niin hyvin. Sitä tunnetta ei saanut puhelimessa, mutta jo Liamin äänen kuuleminen piristi toki päivää kummasti.
Toistaiseksi meidän ei ehkä ollutkaan ihan niin helppoa tavata, kuin luulin, mutta mä en aikonut missään nimessä luovuttaa sen suhteen sillä tässä oli jo nyt kiinni jotain mulle tärkeetä. Mä en voinu antaa tän jäädä yhdeksi niistä asioista, joiden mä pelkäsin jäävän muuton yhteydessä taakse ja mä aion tehdä kaikkeni ettei niin kävis.
Yhtenä iltana puhelimessa mä sain viimein kysyttyä sen kysymyksen, joka oli ollut mun huulilla siitä asti, kun me viimeksi oltiin tavattu. Ensin me puhutttiin ihan tavalliseen tapaan kuulumisia, vaikka mitään ihmeellistä ei oliskaan tapahtunut. Liam kertoi miten bändi kerhossa oli sujunut ja oletettavastikkin oli saanut jo soolon tulevassa juhlassa.
Mulle ei tapahtunut oikeastaan ikinä mitään niinkään jännittävää, mutta Liam jaksoi silti kuunella, kun kerroin kaikista kavereiden kanssa tapahtuneesta ja myös päivän ratsastus treeneistä. Olin just selittäny siitä, kuinka olin saanu maneesissa täysin pillastuneen hevosen rauhottumaan.
"Pollet näyttää tykkäävän susta hevoskuiskaaja." Liam sano vitsaillen.
"Enhän mä nyt vielä mikään hevoskuiskaaja oo. Kyllähän sitä nyt jo tässä vaiheessa, kun on harrastanu jo monta vuotta niin oppii sen verran tuntemaan hevosen luonnetta." sanoin nauraen.
"Olis itseasiassa kiva päästä itsekki joskus kokeilemaan, ku se on monien mielestä niin kivaa." Liam sanoi.
Siitä me päästiinkin siihen tilanteeseen, jossa mä viimein rohkaistuin ehdottamaan tapaamista. Mikä muu olis parempi paikka kuin mun om kotikenttä?
"Miltä susta kuulostais tulla mun kanssa tallille ens viikolla? Sis jos lannan haju ei häiritte." kysyin lopulta vitsikkäällä tavalla ja ainakin omasta mielestäni en kuulostanut läheskään niin jännittyneeltä, mitä olin.
"Ei se lanta mitenkään uus juttu oo. Kyllä mä miehenä sen kestän." Liam sano nauraen.
Mäkin nauroin. Pienestä huumorista oli siis hyötyä.
"Täytyy vielä miettiä, mutta kyllä se varmaan käy jos kyyti vaan järjestyy." Liam sanoi innostuneena.
"Kyllä sä nyt tänne jollain keinolla pääset." mä sanoin leikkisään sävyyn.
"Enköhän mutta nyt mun ruoka taitaa olla jo jäähtymässä huudon perusteella. Puhutaan myöhemmin." Liam sanoi nopeasti.
"Moikka! Nähdään sitten!" mä sanoin pirteästi.
"Joo, mä soitan sulle vielä myöhemmin." Liam sanoi ja hulki puhelun.
Mulla oli treffit, itseasiassa ekat treffit ikinä pojan kanssa, josta mä oikeasti tykkäsin ja mä olin vielä itse uskaltanut pyytää sitä. Se oli yks mun siihen astisen elämän tähti hetkistä. Ainoa hidaste, jota en millään kuitenkaan voinut olla miettimästä: miten meidän käy sitten kun me molenmmat muutetaan?
Terryn ja Kaylan kanssa se oli ihan eri tilanne, kun me oltiin tunnettu jo vuosia, mutta Liamin kanssa me oltiin vasta tavattu. Tuntuu ainaki siltä, että vois olla aika kiusallista tuppauta niille, kun tuun käymään täällä. Jääkö se kaipaamaan mua? Miten me pidettäisiin yhteyttä enää sen jälkeen? Mä olin aina ajattelemassa edelle, silloinkin kun siitä oli vaan haittaa.
Takaisin olennaiseen: treffit. Tilanne jonka mä olin kuvitellut varmaan miljoona kertaa mun pään sisällä, mutta nyt se oli totta: totisinta totta. Mulla ei ollut hajuakaan, että miten pitäisi käyttäytyä, tai mistä asioista pitäisi puhua, mutta luotin siihen, että Liam hallitsisi sen paremmin niin herrasmiesmäisenä.
Kai harrastuksen parissa mä voisin rentoutua paremmin, joten talli oli hyvä treffipaikka. Siellä mulla oli aina jotenkin rauhallisempi fiilis kuin tavallisesti. Mulle tuli mieleen jo monta asiaa, jotka mä halusin näyttää Liamille siellä ja ehkä tän kerran jälkeen oli Liamin vuoro tehdä oma siirtonsa.
Jos se on kiinnostunut niin se tekee vielä jotain tän meidän yhteyden kestämiseksi ja jos ei niin parempi olla tuhlaamatta enää sen aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti