Here I am ~Osa 4~

"Siis mitä?!" kuului kummankin suusta, kun sain kerrottua tilanteen.

"Kyllä, valitettavasti näin on käymässä." mä sanoin huokaisten.

Istuimme Terryn huoneen lattialla, yrittäen miettiä keinoja selvitä tästä. Jokainen kuitenkin tajusivat sanomatta ääneen, että kaikki tulisi muuttumaan: vaikka kuinka pyrittiin pitämään asiat samanlaisena se olisi mahdotonta, kun yksi meistä asuu satojen kilometrien päässä. Tunnelma kääntyi heti paljon synkemmäksi.

"Tuuthan sä käymään?" uskalsi Kayla kysyä rikkoen hiljaisuuden.

Oli suloista, että tuo oli ensimmäinen asia, joka Kaylalle tuli mieleen. Mä tiesin kyllä, että näille kahdelle tuli yhtä suuri ikävä mua ku mulla niitä.

"Tottakai. Niin usein ku vaan pääsen. Skype tietenki toimii sielläki, vaikka se tietenkään oo sama asia, mutta jotain silti." sanoin herkistyen.

Synkkyyn jatkui mun puheenvuoron jälken, enkä mä voinut hyväksyä sitä. Tää ei saanut jäädä viimeiseksi tunnetilaksi ennen lähtöä. Mun oli sanottava jotain, mikä vois saada tytöt piristymään.

"Ettehän te oikeasti kuvitelleet, että mä muka hylkäisin teidät? Ehei, kun mä tuun käymään niin kaikki on yhtä eeppistä ku ennenki." sanoin saaden aikaan jopa pienen virnistävän hymyn.

Se toimi ainakin vähän, sillä sain vastaukseksi hymyn kummaltakin.

"Parenpi oliskin tulla käymään sillä mulla ja Kaylalla voi olla aika orpoa ilman sua." Terry sanoi tuoden takaisin negatiivisen ilmapiirin.

Ei ollut kieltämättä helppoa löytää tästä tilanteesta mitään hyvää, mutta jos mä saisin tytöt paremmalle tuulelle ja vakuutetuksi niin mulle olis itsellekkin helpompaa hyväksyä tää.

"Ja teki ootte tottakai tervetulleita Brightoniin. Kun oon paikallinen niin osaan suunnitella teille kieroajelun." sanoin yrittäen saada sen kuulostamaan houkuttelevalta.

"Mä oon kyllä aina halunnu käydä siellä. Olis siistiä hengailla tyttöjen keskes muuallakin, kuin vaan täällä peräkylillä." Kayla sanoi hymyillen hennosti, nähden selvästi mitä reaktiota mä toivoin.

Terry ilme oli yhä totinen. Siitä tytöstä näki milloin sen piti saada prosessoida jotain asiaa ja nyt oli selvästi sellainen hetki.

"Vai mitä Terry?" Kayla kysyi yrittäen saada Terryä mukaan keskusteluun.

Terry ei vastannut, mutta näytti selvästi kuulevan. Mä en ollut koskaan nähnyt Terryä tuollaisena. Lopulta mä keksin keinon, joka tepsi takuuvarmasti ainakin Terryn normaaleihin mökötys kohtauksiin. Loin katseen Kaylaan ja se kyllä tiesi, mistä oli kyse.

"Älä pakota meitä aiheuttamaan kutituskuolemaa." sanoin viekkaasti.

Terryn totinen ilme vaihtui hymyyn, joka tiesi vain sitä, että me vedettiin oikeasta narusta. Terry nauroi sydämensä kyllyydestä.

"Ja nuin ystäväiseni käy jos täällä yritetään ruveta mököttämään, eikä osata nähdä asioita positiivisesti." Kayla sanoi hymyillen.

"Enköhän mä oo oppinu läksyni." Terry sanoi edelleen nauraen.

Me kaikki kikatettiin kuin pikku tytöt. Meidän tapa rtakaista asiat oli aika lapsellinen, mutta toimi joka kerta. Näin meidän kesken saatiin huonot asiat käännettyä edes jotenkin hyviksi.

"Onko kaikki siis okei?" mä kysyin kikatussession jälkeen.

"On kunhan lupaat soittaa joka päivä." Terry sanoi.

"Varmasti soitan. Pitäähän munkin saada tietää, että miten te voitte sen jälkeen, kun pyhä kolminaisuus on katkolla." sanoin vitsaillen.

"Otetaan ryhmähali ja unohdetaan tää asia hetkeksi, sillä eihän Dawn oo lähössä ihan vielä. Meillä on vielä monta eeppistä hetkeä tulossa, kun me tehdään näistä viimisistä kuukausista upeimmat mahdolliset." Kayla sanoi.

"Aivan. Mä pääsen vetämään teidät pois synkkyydestä vielä monta kertaa." sanoin nauraen.

Me tehtiin tiiviimpi ryhmähali kuin ikinä. Pieni toivon pilkahdus oli jo havaittavissa.

"Ja nyt kun kaikki on taas hyvin niin mulla on toinenkin asia kerrottavana. Ei tosin yhtä shokeeraava, eli älkää huoliko." sanoin hymyillen.

"Kerro heti!" Terry sanoi lähes silmät kiiluen innokkuudesta.

Virnistin salamyhkäisesti ja aloin kertoa Liamista: siitä miten me tavattiin, keskustelusta mun huoneessa ja kaikesta.

"Näin neutraalina osapuolena voin sanoa, et lupaavalta näyttää." Kayla sanoi merkitsevästi.

"Joo, iske kiinni vaan." Terry sanoi virnistäen.

"Pitääkö mun läimäyttää sua jollain?" kysyin vitsillä.

"Älä, en mä tarkottanu sitä ihan kirjaimellisesti." Terry sanoi nauraen.

Kaikki me revettiin nauruun. Nuo kommentit oli kyllä odotettavissa siihen nähden, että mä olin tällä hetkellä meistä ainoa, jolla oli jotain tällasta meneillään. Aika varmasti sain siis kuulla tyttöjen, erityisesti Terryn puoli häröjä vitsejä.

"Toivottavasti me päästää tarkastaan tää Lim joskus ni Sitten voidaan sanoa paremmin sanoa, et onko se sopiva sulle." Kayla sano vitsaillen.

"Otetaan vähän rauhallisemmin hei. Kyllä mä sen esitten teille, kuhan oon tutustunu itsekkin siihen paremmin. Ei ihme jos se säikähtää ja karkaa, jos joutuu tapaamaan teidät jo nyt." sanoin vitsillä ja nauroin.

Me puhuttiin vielä pitkään lähes kaikesta mahdollisesta, kunnes oli jo myöhä ja aika lähteä kotiin. Ilta oli pimeä, vain katulamput loivat valoa tielle. Se oli jotenkin tunnelmallinen niin kuin oli ollut tämä koko päiväkin. Mun ajatukset pyöri taas vaihteeksi vuoristorataa, mut sen mä tiesin nyt, että meidän jengi tulis kyllä selviämään tästä.

Ei mikään muukaan ollut meitä tähänkään asti voinut erottaa, eikä voiskaan koskaan. Ympyrä ei tulis koskaan sulkeutumaan.