The fool ~Osa 2~

Menneisyys, Talvi

Sää kylmeni kirpeän ja meidän kannalta myös tunnelmallisen syksyn jälkeen. Alku huuma oli ohi, mikä oli merkki siitä, että ehkä me oltiin valmiita jo olemaan vakavissaan. Joulun ajan mä työskentelin koulun ohella toys 'r' us:issa kiire apulaisena. Tiiän, se ei ollu mikään hohdokkain työ, mutta muutakaan ei ollu tarjolla. Sainpahan ainakin vähän rahaa tienattua.

Mä muistan siitä ajasta erityisesti sen, kun eräänä iltana kun mä olin saanu työpäivän päätökseen ja Harry tuli tavalliseen tapaansa hakemaan mua hymyillen samalla puoleensa vetävällä tavalla, ihan kuin silloin kun me tavattiin ensimmäistä kertaa siellä kirjastossa.

"Valmiina lähtemään kulta?" Harry kysyi säikäyttäen mut ku olin laittamassa vielä viimeisiä uutuus figureja hyllyyn.

"Ei nuin saa tehdä! Sä säikäytit mut!" mä huusin leikkisästi, kun olin tajunnu, että tää oli vaan yks Harryn tavoista yllättää mut työpäivän jälkeen.

Harry nauroi mun reaktiolle, joka varmasti oli taas piilokamera ohjelmaan sopivaa materiaalia.

"Kyllä mä oon valmis, kuhan vaan saan tän laatikon purettua loppuun." mä vastasin.

"Anna mun auttaa. Toi hylly on korkea ja me saadaan muutenkin valmista paljon nopeammin yhdessä." Harry ehdotti hymyillen.

"No ei kai sitä ilmaisesta avusta sovi kiltäytyä." mä sanoin vitsaillen.

Mä kiipesin tikapuille, jotta ylettyisin ylimmälle hyllylle ja Harry jäi alas ojentamaan figureita. Me saatiin yhteistyö toimimaan mainiosti ja homma hoitui puolet nopeammin, kuin jos mä olisin hoitanu kaiken yksin. Loppusuoralla, kun jäljellä oli enää muutama figuri mä tunsin tikapuiden alkavan horjua.

Mä onnistuin pitämään tasapainoa hetken, mutta olin kaatumassa suoraapäätä lattiaan, ellei Harry olisi ottanut mua kiinni viimehetkellä.

"Sun kannattaa olla varovaisempi ens kerralla. Tossa olis voinu käydä helposti tosi pahasti, ellen mä olis ollu tässä kaiken mun lihasvoiman kanssa." Harry sanoi vitsikkäästi.

Muakin alko väkisinkin hymyilyttää, vaikka olin just ollu vähällä joutua sairaalaan. Mä rakastin Harryn tapaa saada vakvatkin asiat kuulostamaan paljon kevyemmiltä. Jäin Harryn käsivarsille, tuijottaen suoraa sen silmiin, katsoen poikaa, joka oli just pelastanu mut varmalta vahingolta.

"Kiitos." mä sanoin hiljaa.

Sitten se tapahtu: meidän ensi suudelma. Harry kumartu lähemmäs mua ja painoi täyteläiset huulensa mun huulia vasten. Siinä hetkessä oli selvästi sitä paljon puhuttua kipinää ja jotain taianomaista. Kaikki tapahtui vielä yllättäen keskellä toys 'r' us:in käytävää, joka oli ehkä maailman epäromanttisin paikka, mutta ehkä se sopi meille just hyvin.

"Ole hyvä vaan." Harry sanoi sen jälkeen, hymyillen leveämmin kuin koskaan.

Mä hymyilin takaisin, täysin huumaantuneena vielä äsken tapahtunnesta. Harry laski mut alas ja kun me viimein maltettiin kääntää katseet pois toisistamme, me huomattiin pieni tyttö, joka seisoi hieman kauempana käytävällä ja katsoi meitä hymyillen. Meidän lemmenhetkeä oli siis seurattu.

Me katsottiin tuota tyttöä nolonnäköisinä ja ikään kuin me oltaisiin pyydetty anteeksi. Huomattuaan sen tyttö lähti pois, edelleen hyvin tyytyväisellä ilmeellä. Me katsottiin Harryn kanssa toisiamme ja purskahdettiin nauruun.

"Ehkä meidän kannattaa lähteä ennen ku se ehtii käydä pyytämässä kaverinsaki paikalle." Harry sanoi nauraen.

Me käveltiin ulos Harryn autolle ja ajettiin kotiin, edelleen hämmästyneenä kaikesta. Olipa siinäki sitte omanlainen ensisuudelma tarina, jota mä en tuu varmaan koskaan unohtamaan. Osittain sen teki vielä ihanammaksi odotus, joka oli kyllä kaiken sen arvonen. Harryn huulten maku ja se tunne sillä hetkellä ovat, jotain mitä mä en tuu koskaan unohtamaan.

Joululahjaksi mä sain Harryltä samanlaisen paperilennokki kaulakorun, jonkalainen silläki oli.

"Mä annan sulle tän kuvastamaan sitä, että sä tuut olemaan mun sydämessä, tapahtu mitä vaan." Harry sanoi ja pujotti korun mun kaulaan.

Oli ihana ajatella, että mulla oli paikka Harryn sydämessä, sillä sillä oli ikuinen paikka mun sydämessä.

"Kiitos. Se on kaunis." mä sanoin hiljaa.

"Kiva vaan jos tykkäät." Harry sano hymyillen.

Mä olin kertakaikkisen liikuttunut Harryn eleestä ja tiesin, etten vois antaa sille mitään yhtä hienoa, mutta yritys oli kova. Harry kuitenki näytti pitävän asu kokonaisuudesta, jonka olin ostanu sille.

"Niissä on kaikissa vielä laput paikallaan, että ne voi tarvittaessa vaihtaa." mä sanoin.

"Ei missään nimessä! Näähän on kaikki just mun tyyliin sopivia. Mistä sä tiesit?" Harry sanoi iloisena.

"No, pikku linnut laulo." mä sanoin hynmyillen salaperäisesti.

Oikeasti Harryn sisko Gemma oli antanu mulle useammanki vinkin siitä, että millaisista vaatteista Harry piti.

"Nää on kyllä niin hienoja, että jos musta jonain päivänä todella tulee laulaja niin mä pidän näitä mun keikalla." Harry sanoi.

Mä nauroin Harryn kohteliaisuudelle. Sillä pojalla oli todellisia lahjoja laulamiseen, joten en yhtään ihmettelis vaikka jonain päivänä mun joululahja asu päätyis suuren areenan lavalle.

"Hyvää joulua." Harry sanoi.

"Hyvää joulua." mä sanoin.

Jouluaaton me kumpikin vietimme perheen parissa, mutta sitä seuraavat päivät kuluivat kahdestaan peiton alla leffoja katsellen. Me valittiin aina vuoronperään, että mikä elokuva me katsotaan ja sitten vaan nautittiin toistemme seurasta ja lämmöstä. Se oli aikaa, jollon mä lopulta opin tuntemaan Harryn kaiken sen yhdessä vietetyn ajan jälkeen.

Uusi vuosi me vietettiin Harryn isäpuolen mökillä, kaukana kaikesta kiireestä. Keskiyöllä uudenvuoden suudelma ilotulitusten loisteessa oli jotain, josta mä olin aina unelmoinu, muuta olin odottanu vaan oikeaa ihmistä, jonka olin viimein löytäny.

Nykyhetki

Mä pidin Harryn silloin antamaa kaulakorua kädessä ja muistin, kuinka paljon mä sitä rakastinkaan. Kyyneleet nousi mun silmiin, kun mä nostin katseen kaulakurussa roikkuvasta paperilentokoneesta pöydässä istuvaan Hannahiin, joka näytti jo tylsistyneeltä odottamiseen. Kuinka noloa oliskaan, jos se näkee mut täällä kyyhöttämässä.

Täällä ulkona jänistämisestä ei ollu mitään hyötyä: mun oli mentävä sisälle ja kohdattava totuus, jota mä olin jo kauan yrittäny kiistää.