"Aloitetaan sitten esittely." äiti sanoi pirteänä.
Lähdimme siis kiertämään taloa äidin johdolla. Katseeni oli arvaten yhä kiinni Liamissa. En vaan päässyt yli siitä, kuinka suloiselta ja jotenkin lempeältä tämä poika vaikutti jo ensisilmäyksellä. Mä en varmasti ollu ainoa tyttö, joka ajatteli niin. Liam oli sellainen poika, jonka ympärillä parveili aina paljon tyttöjä.
Mun oli päästävä juttusille sen kanssa kunhan vaan tää pakollinen osuus on saatu hoidettua, jos nuin coolia poika edes kiinnosti jutella mun kanssa.
"Tää on selvästi paras talo, jota me ollaan tähän mennessä käyty katsomassa. Muissa on ollut vähintään perusteellisen vessaremontin tarvetta." Liamin isä sanoi vitsaillen.
"Niin. Me ollaan asuttu täällä jo useita vuosia, eikä mitään valittamista ole sinänänsä löytynyt." äiti sanoi naureskellen.
Me käytiin katseilla pieni sanaton keskustelu Liamin kanssa siitä, kuinka naurettavia vanhemmat voi olla. Tottakai äiti sanoi niin. Eihän me voitu lytätä tähän mennessä ainoiden ostajien aikeita.
"Viimeisenä sitten voitaisiin vielä käydä Dawnin huoneessa, että saatte kokonaiskuvan." äiti sanoi.
Onneksi olin vasta siivonnut: normaalitilassa mun huone oli kuin pommin jäljeltä, enkä mä tietenkään halunnut vieraiden näkevän sitä.
"Täällähän on siistiä! Liamin huoneessa on aina sekasorto, mutta tytöt ovat selvästikkin siistimpiä." Liamin äiti kehui.
"Äiti." Liam sanoi punastellen.
Mua hymyilytti Liamin ilme sekä se, että ainoastaan äiti tiesi mun huoneen normaalitilan. Jos se olisi paljastunut niin mua olis varmasti nolottanut yhtä paljon kuin Liamiakin: oli toki söpöä, että poika punastuu.
"Joten mitä mieltä olette kokonaisuudesta?" äiti kysyi meidän lähdettyä huoneesta.
"Meidän täytyy vielä neuvotella, mutta en usko, että mitään parempaa voi tulla eteen." Liamin äiti sanoi hymyillen.
Äiti oli selvästi onnensa kukkuloilla, mutta ovelasti peitti sen. Se tarttui muhunkin, vaikka muutto ahdistikin edelleen.
"Haluaisitteko päivä kahvit ennen kuin lähdette?" äiti kysyi vieraanvaraisuuttaan.
"Toki. Eihän meillä ole mitään kiirettä lähteä vielä." Liamin isä sanoi.
Olisihan se pitänyt arvata, että äiti haluaa vielä juoruta ja vakuuttaa, että meidän talo on paras vaihtoehto. No, olihan mun pakko olla tyytyväinen siihen, että tänne muuttaa ihana poika ja vielä mun ikäinen...
"Dawn, pidäthän seuraa Liamille sillä välin?" äiti kysyi.
"Tottakai, jos se vaan sopii..." sanoin vähän ujosti.
"Se kuulostaa hyvältä. Haluun kuulla kaiken siitä, millasta täällä on asua." Liam sanoi hymyillen.
Vaikka mua ujostutti olla kahden pojan kanssa, jonka vasta tapasin niin en voinut olla hymyilemättä saadessani siihen tilaisuuden.
"Mennään mun huoneeseen." sanoin jo varmemmin ja katsoen Liamia silmiin.
Me käveltiin ja laitoin perässä oven kiinni, jotta vanhempien kovaääninen keskustelu ja räkätys ei kuuluisi. Tilanne oli tunnelmaltaan aluksi ehkä vähän sulkeutunut, mutta sitten Liam rikkoi sen.
"Teillä on oikeasti siisti talo. Ainakin meidän entiseen verrattuna." Liam sanoi lämpimällä äänensävyllä.
"Mikä siinä sitten oli vikana?" mä kysyin viritellen keskustelua.
"Ensinnäkin suihku ei oo toiminu kunnolla enää aikoihin, mutta kai niihin vähän viileämpiinkin suihkuihin on jo tottunut." Liam sanoi vitsaillen.
Naurahdin. Ehkä meillä olikin jotain yhteistä ja tästä tulis jotain. Vitsailu ei ehkä ollut vielä ihan luontevaa, mutta ainakin Liam yritti ja se sai mut hymyilemään.
"Kerro sitten miten te päädyitte suunnittelemaan muuttoa tänne?" mä kysyin.
"Molemmat vanhemmat sai töitä täältä niin ei ollut oikein vaihtoehtoja." Liam sanoi vähän surkeana.
Liamin tilanne oli sis paljon samanlainen kuin mulla. Meillä ei kummallakaan ei ollut valinnanvaraa sen suhteen, missä asuttiin.
"Tiedän ton tunteen. Mekin lähdetään täältä äidin työn perässä" sanoin.
Liamin oli hyvä tietää, ettei se ollut missään nimessä yksin.
"No mutta en mä tullu tänne murehtimaan sitä. Kerro millanen meno täällä on?" Liam sanoi piristäen tunnelmaa.
"Jos oot yhtään käyny ulkona täälläpäin ni tiiät, että aika hiljasta. Aika tuppukylähän tää on mitä tulee aktiviteetteihin" sanoin vitsaillen.
"Älä ny. Mulla on kyllä kokemusta pikkukaupungissa asumisesta, eli tiiän mitä se on. Ei tää minään järkytyksenä tule ja kaikkeen tottuu." Liam sanoi nauraen.
Hetki me puhuttiin kotipaikoistamme, niiden plussista ja miinuksista. Nyt tää alkoi jo sujua vähän paremmin. Ei ollu mitenkään helppoa keksiä puhuttaa uusien ihmisten kanssa, mutta eiköhän me pärjätty.
"Nyt kun ollaan puhuttu suurinpiirtein nää perus small talkin aiheet läpi niin mä uskallan kysyä jotain susta." Liam sano hymyillen.
"Kysy pois." mä sanoin naurahtaen.
"En oo päässy vieläkään kysymään, että mitä luokkaa sä käyt ja kuinka vanha sä oot. Mitä sä harrastat?" Liam kysyi ja jäi odottamaan vastausta kiinnostuneena.
"Mä oon 17 ja lukion toiseks viimisellä luokalla. Harrastuksista voisin mainita ainakin ratsastuksen ja tää kuulostaa varmaan aika nörtiltä, mutta mä luen ja myös toisinaan kirjotan runoja." kerroin.
"Runoja ja ratsastusta siis. Mielenkiintosta. Olis kiva päästä kuulemaan jotain sun itse kirjoittamaa." Liam sanoi hymyillen.
"Ehkä mutta ne ei oo mitenkään hyviä." sanoin hieman punastuen.
"Varmasti on. Pitää vaan uskoa omaan tekemiseen niin tulos on varmasti hyvä." Liam sanoi rohkaisevasti.
Äitikään ei tiennyt mun runoilusta vielä, saatika niin että olisin antanut sen, tai kenenkään lukea niitä. Tuntui tosi hyvältä kuulla jonkun rohkaisevan. Mä olin nimittäin saanu koko elämäni osaksi muiden yrityksiä latistaa mun unelmia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti