The fool ~Osa 8~

Harryn näkökulma...

Mä olin täydellisessä umpikujassa, josta mä sain kyllä kiittää vaan itseäni: tai pikemminkin mun typerää sydäntä, joka ei millään kertonut mulle oikee ratkaisua. Ehkä se ei etes tiennyt sitä, tai se on tän koko ajan yrittänyt kertoa mulle jotain, mutta mä en ole vaan kuunnellut. Jokatapauksessa mun pää oli täysin sekaisin, enkä mä pystynyt miettimään muuta, kuin kahta tyttöä, jotka oli mulle kumpikin tärkeämpiä, kuin mikään muu tässä maailmassa. Kukaan ei kuitenkaan tuu olejmaan onnellinen, jos tää jatkuu näin.

Hannahilla ja mulla on meidän historia: sitä mä en kiellä. Enkä myöskään sitä kuinka helppoa hannahin kanssa oli olla, tai unohda sitä kuinka palavasti mä siihen aikanaan rakastuin. Se ei katoa koskaan mihinkään. Emma on kuitenkin jotain, jota mä en vaan voi päästää menemään. Se olis niin väärin ja mä joutuisin katumaan sitä mun loppu elämän, mutta jos mä valitsisin Hannahin niin kuinka Emma suhtautuis siihen? Haluaisko se olla missään tekemisissä mun kanssa enää koskaan? Voitasko me olla ystäviä sen jälkeen?

Kumpaa mä rakastin? Se oli hyvä kysymys, johon mä tällä hetkellä en voi vastata muuta kun kumpaakin. Hyvin eri tavalla, mutta silti kumpaakin. Tää koko juttu on vaivannut mua siitä asti kun mä tapasin Emman: siitä asti kun mä rakastuin siihen, sen naururuun ja vilpittömyyteen. Se oli jotain aivan muuta, mihin olin tulisieluisen Hannahin kanssa tottunut ja siksi erittäin kiehtovaa. Mun tapana ei ole yleensä flirttailla tuntemattomille, mutta Emma oli poikkeus: ainoa poikkeus. Olisinhan mä nyt hölmö, jos nuin suloinen tyttö olis päässy multa huomiomatta.

Halusiko Hannah mut ylipäätänsä takaisin? Meidän suhteen päättymisen muistaen epäilen kyllä sitä. Suurin syy siihen oli Emma, mutta taustalla oli paljon muutakin.

*****************************************************************************
Menneisyys, syksy

Pyysin Hannahia tapaamaan mut kertoakseni, että meidän suhde oli ohi, että mä olin löytänyt toisen ja se olisi viimeinen pisara. Olin keittänyt meille kupit ekspressoa, koska tiesin Hannahin pitävän siitä.

"Mistä sä halusit puhua kulta?" Hannah kysyi äänellä, jota useimpina päivinä rakastin.

Se oli yksi vaikeimmista asiosta, joita mun on koskaan pitänyt tehdä, mutta turha sitä oli pitkittää.

"Hannah, kaikki ei oo ollu viime aikoina kunnossa ja säkin tiedät sen." aloitin varovasti.

Hannah oli kipakka, eikä varmasti pitänyt kuulemastaan.

"Mä taidan tietää mistä sä puhut." Hannah sanoi hiljaa.

Osan hän varmaan tiesikin, mutta ei kaikkea.

"Mä tiedän, että mä en oo ollu viime aikoina täydellinen tyttöystävä ajan puolesta ja kouluun liityvän kireyden takia, mutta me voidaan selvittää se." Hannah sanoi.

Siinä nähtiin Hannahin tyypillinen selittely puhe, mutta se ei mennyt läpi.

"Ei Hannah! Mä tiedän, että sä teet kyllä kaikkes, jotta saisit pelastettua meidän suhteen, mutta se on ohi!" huusin saatuani tarpeeksi.

Olin valmiina lähtemään pois, kunnes tajusin, että mulla oli vielä selitettävää.

"Osittain se kyllä johtuu myös musta. Mä oon löytäny toisen ja oon onnellinen." sanoin varovasti.

Hannahin kasvoilta näki järkytyksen ja surun, joka johti kyyneliin.

"Mä en siis riittänytkään sulle." Hannah sanoi.

Hannahin kyyneleiden täyttämät silmät katsoivat mua anelevasti.

"Ei kysymys oo siitä. Mä vaan kaipasin rakkauden tuntemista uudestaan ja löysin mahdollisesti mun elämäni tytön." sanoin.

"Enkö mä oo enää se sulle?" Hannah kysyi, edelleen pidätellen itkua.

Kävelin Hannahin viereen toisellepuolen pöytää ja otin hänet syleilyyni.

"Kuule Hannah, sä tuut aina olemaan tärkeä mulle, tapahtu mitä vaan." sanoin.

"Varmasti?" Hannah kysyi.

"Varmasti." vastasin.

*******************************************************************************

Kun mietin tuota tilannetta jälkikäteen niin me erottiin loppujenlopuksi ihan hyvissä väleissä. Ei kai me muuten oltais näin hyvissä väleissä kuin nyt. Silloin tosin mä luulin, että me ei tultas enää olemaan Hannahin kanssa missään tekemisissä, mutta nyt olen kiitollinen siitä, että Hannah antoi mulle armoa. Sovinto oli jotain, mikä oli hankala tehdä Hannahin kanssa hänen tempperamenttinsä tuntien. Me ei puhuttu toisillemme sanaakaan pitkään aikaan eron jälkeen, mutta pitkän keskustelun jälkeen kaikki oli taas hyvin.

Mun oli nyt kysyttävä itseltäni se ratkaiseva kysymys: kumman kanssa mä näin itseni tulevaisuudessa? Kun mä ajatuksissani summasin joka hetken, jokaisen tunteen ja kokohistorian niin mä tajusin jotain. Filminauha mun mielessä pysähtyi tiettyihin kohtiin, jotka oli mun elämän parhaita hetkiä ja kaikki oli yhtäkkiä selvää. Mä näin sielunisilmin sen filmin jatkon ja tiesin, kenen kasvot siinä tulisivat olemaan. Se oli Hannah. Se oli aina ollut Hannah.