The fool ~Osa 9~

Nykyhetki, Emman näkökulma

Saatuamme vihdoin puhuttua kaikki asiat halki Hannahin kanssa tunnelma muuttui uudestaan jotenkin jännittyneeksi ja vakavaksi. Me oltiin keskusteltu järkevästi niin kuin aikuiset, ilman turhaa draamaa mistä mä olin kiitollinen. Mä tiesin Hannahin olevan kykenevä nostattamaan myrskyn kaikesta niin halutessaan.

"Mä ymmärrän sua nyt paremmin Emma." Hannah sanoi.

Nuo sanat mä halusinkin kuulla. Tärkeintä oli, että me ymmärrettiin toisiamme, sillä muuten tästä tilanteesta ei olisi pakoa.

"Niin mäkin sua." vastasin.

Enkä mä valehdellut: ilman tätä keskustelua Hannah olis jääny mun silmissä ikuisiksi ajoiksi vaan tytöksi, jonka kanssa mä en voinut kilpailla Harrystä. Ainoastaan käärmeeksi, joka oli meidän tiellä, mutta nyt mä tiesin paremmin. Hannah oli todellisuudessa kuorestaan huolimatta yhtä haavoittuvainen ja rakkautta tarvitseva kuin mäkin.

"Mä oon tehny kaiken sun kertoman perusteella päätöksen." Hannah sanoi vakavana.

Mitä ikinä Hannah sanoiskaan mun oli hyväksyttävä se ja mentävä sen mukana. Mun ilme oli varmasti toiveikas, sillä vihdoin oli tulossa loppu tälle kaikelle: sitä mä toivoin.

"Älä odota liikoja sillä mä oon päättäny ottaa Harryn takakaisin vaan, jos se itse sitä pyytää." Hannah sanoi kylmähkösti.

"En mä odotakkaan sun hyppäävän suoraa sen syliin. Mä en alussa odottanut sun edes ottavan mua vakavasti, saatikka että olisit suostunut kuuntelemaan." sanoin.

"Ehkä mä oonkin yhteistyökykyisempi, kuin sä luulet, mutta älä kuvittelekkaan, että mä tekisin suoraa niin kuin sä toivot." Hannah sanoi.

Olishan mun pitäny tietää, että Hannah oli liian ylpeä sanomaan suoraa pitävänsä Harrystä. Tuo vastaus kelpasi mulle kuitenkin toistaiseksi mainiosti, sillä pian Harrykin tulis näkemään, että rakasti Hannahia.

Nykyhetki, Harryn näkökulma

Yritin soittaa sekä Hannahille että Emmalle mutta kumpikaan ei vastannut. Missä ne oli? Ei ollut hankala laskea yks yhteen: Emma oli tapaamassa Hannahia. Mä olin varoittanut Emmaa, mutta silti se oli tehny oman mielensä mukaan. Miten mä en ollut tajunnut? Emma ei tietenkään luovuttais ennen kuin olis saanu puhua Hannahin kanssa. Mitä mä muka luulin? Tietenkin Emma oli kertomassa Hannahille tuntemuksistaan siitä, että mä vielä rakastin sitä.

Se ei ollut kovin vaikeaa, sillä jos Hannahilla on tapaaminen oikeastaan kenentahansa kanssa niin se hänen lempi kahvilassaan. Mun oli turha ottaa taksia: mä juoksin. Mä juoksin kirpeässä syys illassa etsien rakkaitani, kiirehtien ennen kuin he repisivät toisensa kappaleiksi. Päästyäni paikalle ilokseni huomasin, että veikkaukseni oli väärässä: Emma ja Hannah istuivat pöydässä juoden kahvia, eikä kumpikaan näyttänyt edes erityisen vihaiselta.

Uskaltaisinko mä mennä sisään? Mitä jos ne oli vihaisia mulle eivätkä toisilleen? Kummatkin tytöistä näyttivät niin kauniilta, kumpikin omalla tavallaan. Hannah oli selvästi edelleen oma kipakka ja tulinen itsensä ja Emma herkkä ja suloinen. Ajatuskin siitä, että mä menettäisin kummankaan särki mun sydäntä. Rukoilin, ettei niin tulisi koskaan tapahtumaan.

Nykyhetki, Emma

"Näyttääkö tuo poika sunki mielestä Harryltä?" kysyi Hannahilta.

"Sä vaan kuvittelet. Voi muillakin pojilla olla kiharat hiukset." Hannah sanoi.

Mä tiesin, etten ollu väärässä. Mä tunnistaisin Harryn missä vaan.

"No jos se kerta on Harry niin käy pyytämässä se ihmeessä sisään." Hannah sanoi.

Mä tein työtä käskettyä ja kävelin itsevarmasti ulos hakemaan Harryä. Kävelin hytisten ilman takkia pojan luokse, joka oli epäilyksettä Harry.

"Mä sä teet täällä?" kysyin.

"Mä voisin kysyä sulta saman kysymyksen, mutta taidan tietää jo vastauksen." Harry sanoi ja katsoi sisällä istuvaa Hannahia.

Mä tiesin, ettei Harry pitänyt siitä, että mä tapasin Hannahin, mutta niin oli meille kaikille parasta.

"Tule sisälle täältä kylmästä niin selvitetään asiat niin kuin aikuiset. Mä ja Hannah ollaan kyllä otettu jo vähän etumatkaa." sanoin yrittäen keventää tunnelmaa.

Harry pienen harkinnan jälkeen hymyili ja me käveltiin sisälle. Hannah katsoi meitä pitkään, eikä voinut uskoa, että mä olin todella nähnyt Harryn.

"Harry." Hannah sanoi hiljaa ja he vaihtoivat nopean halauksen.

Tällä kertaa mä en ollut mustasukkainen. Pikemminkin oudolla tavalla se tilamne tuntui oikealta.

"Meillä on ilmeisesti selvittämättömiä asiota, joten parasta hoitaa ne pois alta vielä tänään." Harry sanoi kuulostamatta kuitenkaan liian vakavalta, vaan pikemminkin luoden jo avoimenkeskustelun ilmapiirin.

Me istuttiin pöytään ja mä otin ensimmäisen puheenvuoron.

"Mä ehdotan, että me kaikki vuorotellen puhutaan ja kerrotaan omat toiveemme, okei?" mä sanoin.

Harry ja Hannah nyökkäsivät. Mun oli ehdottajana puhuttava ensin.

"On selvää, että te kaks kuulutte yhteen ja jos te väitätte muuta se on vale. Tottakai mulla ja Harrylläkin on oma kemiamme, mutta ei sellaista, mikä tekis meistä parin. Ainoastaan sellaista, joka pitää meidät toistemme lähellä, vaikka ihan ystävinäkin." mä sanoin tunteita säästelemättä.

Hetken oli hiljaista, kunnes oli Hannahin vuoro.

"Mä pidän susta Harry, paljon, mutta me ei olla aina kohdeltu toisiamme parhaalla mahdollisella tavalla, kuten tiedät." Hannah sanoi.

Vielä oli Harryn vuoro ennen kuin kaikki haluttava oli sanottu.

"Jos mä oon rehellinen niin kun mä mietin kaikkea tapahtunutta niin mä en voi kiistää sitä, että mä rakastan sua Hannah ja mä haluun yhteisen tulevaisuuden sun kanssa. Mä nään sen mun sielunsilmin." Harry sanoi.

Mä aloin itkeä, mutta Harry teki itselleen oikein, mikä oli tärkeintä.

"Mutta mä en halua missään nimessä menettää sua Emma. Se on yks mun pahimmista peloista." Harry lisäsi.

Tää oli se hetki, jollon mun oli päästettävä Harry vapaaksi.

"Et sä menetä mua. Jos te ootte yhdessä niin mä kyllä kestän sen, jos saan vaan olla Harryn elämässä." sanoin lähes itkien.

Sitä seurasi hiljaisuus, jonka rikkoa Hannah.

"Tiedäks mitä? Nyt ku mä tunnen sut niin me ollaan ystäviä ja ystävät pitää aina yhtä seurustelusta huolimatta." Hannah sanoi.

Se oli oikeasti kilttiä Hannahilta sanoa meitä ystäviksi ja puhua noin kauniisti.

"Ajattele meitä enemmän triona kuin mua ja Hannahia parina, sillä sä oot meille molemmille nyt tärkeä." Harry sanoi.

Mä kuivasin kyyneleet ja aloin piristyä. Kumpikin oli lopulta oikerassa, sillä me tultiin elämään vielä paljon hyviä hetkiä yhdessä: me kolme. Vaikka mä en olis ennen sitä uskonutkaan niin totta se oli: Hannah ja Harry oli pari, mutta me oltiin trio.