Nykyhetki
Hannah kyllä ymmärsi mitä mä tarkotin sillä. Ei se tullut mitenkään yllätyksenä kummallekkaan, että vaikka mitä tapahtuisi niin Hannah oli Harrylle ainoa.
"Kyllä mä tiedän, että sä oot se tyttö, johon Harry mut vaihto." Hannah sanoi ärtyneenä.
Mä en tiennyt miten mun olis pitäny reagoida, mutta mähän olin tullu tänne saadakseni Hannahin tietämään totuuden.
"Siinä sä oot väärässä. Harry on kaivannu sua koko tän ajan ja se syö mua elävältä." sanoin. liioittelematta yhtään tunteitani.
Hannahin katse muuttui toisenlaiseksi. Ehkä hieman myötätuntoisemmaksi, tai ainakin vähemmän tuomiotsevaksi. Hän otti hörpyn edessään olevasta kahvikupista.
"Heti kun kaikki ei enää sujukkaan kuin unelma Harryn kanssa niin sä käännyt mun puoleen ja väität sen vielä rakastavan mua. Miten mä uskoisin mitään mitä sä sanot?" Hannah kysyi.
Se oli itseasiassa hyvä kysymys. Hannahilla ei ollut mitään syytä uskoa mua, mutta toivoin, että voisin olla tarpeeksi vakuuttava.
"Sä et ymnmärrä!" sanoin korottaen ääntäni.
Hannah havahtui ja alkoi ottaa mut viimein vakavasti.
"Harry puhuu susta unissaan ja on poissaoleva aina kun me ollaan yhdessä. Joka kerta kun te tapasitte niin mulle väitettiin ettei se ollut mitään, mutta mä aina tiesin, ettei Harry mua halua: se haluaa sut ja tulee aina haluamaan." sanoin melkein itkien.
Hannah katsoi mua ja oli ymmällään kaikesta. En mäkään toki olis heti uskonu, jos kyseessä olis mun ex- poikaystävän uus heila, joka tulis väittämään vastaavaa.
"Miten sä tiedät varmasti?" Hannah kysyi.
Mä olisin voinu antaa lähemmäs miljoona eri tilannetta, jossa Harry oli ollut onneton mun kanssa ja kaivannut Hannahia. Päätin sanoa kuitenkin vaan muutaman päivänselvän merkin.
"Ensinnäkin se tapa jolle Harry katsoo sua, se kuinka se puhuu susta ja se kuinka sen silmät syttyy kun se näkee sut." sanoin.
"Hetkonen. Mistä sä oot voinu muka huomata kaiken ton?" Hannah kysyi.
Nyt ei ollut enää tilaa valhelle, tai asioiden peittelylle. Ehkä silti voisin jättää lopun Hannahin pääteltäväksi.
"Sanotaanko näin, että sä et ehkä tunne mua, mutta mä kyllä tiedän kuka sä oot." sanoin.
Menneisyys, kevät
Kylmän talven jälkeen tuli kevät. Tilanne kävi yhä oudommaksi, enkä ollut vieläkään päässyt selvyyteen asiosta, jotka Harry yritti pitää piilossa. Se alkoi vaivata mun mieltä, vaikka yritin olla miettimättä koko asiaa. Harry saattoi kadota jonnekkin epämääräisellä selityksellä ja jätti mut yksin, vaikka ei tahtonutkaan.
Meidän suhde ei ollut entisensä, mikä oli selvää
kummallekkin. Harryn outo käyttäytyminen vaikutti siihen vahvasti ja mun oli saatava tietää, mistä oli kyse. Eräänä päivänä kaikki alkoi kuitenkin valjeta mulle ja siitä lähtikin tää koko noidankehä, jonka mä oon katkasemassa täällä tänään.
Yhtenä iltana Harry lähetti mulle tekstarin.
"Emma, mä rakastan sua ja siks meidän on puhuttava tänään. Mä oon pitäny sulta salassa asiota, enkä mä voi tehdä niin enää. Mä tuun sinne pian. Rakkaudella H"
Silloin mä olin iloinen siitä, että saisin selityksen kaikkeen, mutta myös peloissani lopputuloksesta. Ainakin Harry olis viimein rehellinen siitä, mitä on ollut tekeillä viimisten kuukausien aikana. Pitkä ja perusteellinen keskustelu olis just sitä, mitä me siinä tilanteessa tarvittiinki.
Yllättävän nopeasti ovikello soi ja Harry seisoi ovella.
"Hei." Harry sanoi.
"Hei." vastasin hermostuneella äänellä.
Kumpikin oli hiljaa ja mä odotin Harryn sanovan jotain ensimmäiseksi. Me istutiin alas ja Harry avasi suunsa.
"Kuule." Harry sanoi ja otti mua kädestä kiinni.
Mä näin kuinka vaikea se tilanne oli Harrylle ja päätin, että mikä tahansa se olikaan, mitä Harry aikoi sanoa niin suhtausin siihen armollisesti.
"On harmi, että tää on jatkunu näinki pitkään, mutta tärkeintä, että se sanotaan nyt." Harry jatkoi.
No niin, nyt tulee se mitä olin odottanu kauhulla saavani tietää siitä lumisota päivästä saakka.
"Emma, on eräs tyttö, Hannah." Harry sanoi.
Arvasin kyllä mihin tää tulis johtamaan.
"Me ei olla yhdessä sillä se on varmaan se mitä sä ensimmäiseks ajattelet, mutta mä voin vakuutta ettei niin ole." Harry selitti.
Ehkei se ollutkaan niin selvää. Oli parasta antaa Harryn puhua loppuun ilman liian hätöisten johtopäätösten tekoa.
"Hannah on mun exsä ja vaikka me ollaan päästy yli toisistamme niin mä valehtelisin, jos mä väittäisin, etteikö Hannah olis mulle edelleen tärkeä." Harry jatkoi.
Siis kyse olikin exsä draamasta. Se tuntui siinä vaiheessa jopa vähän helpottavalta.
"Me tavataan toisinaan suurimmaksi osaksi Hannahin pyynnöstä, mutta siinä ei oo mitään sellasta. mähän rakastan sua." Harry sanoi katsoen mua silmiin.
Mun oli oltava nuiden kaikkien sanojen jälkeen kaikesta huolimatta vakuuttunut, vaikka olihan Harry kieltämättä räjäyttänyt aika ison pommin ilmaan.
"Mä kyllä ymmärrän sun tilannetta, mutta tässä on aika paljon mietittävää." sanoin herkistyen.
"Ei tää tilanne oo helppo kellekkään, mutta me voidaan yrittää tulla toimeen sen kanssa." Harry sanoi.
Mä nyökkäsin. Tottakai me selvittäisiin, tai ainakin niin mä sillon ajattelin.
"Mä uskon vielä, että jos te tapaisitte Hannahin kanssa niin te voisitte jopa pitää toisistanne." Harry sanoi yrittäen keventää tunnelmaa.
"Ehkä sä oot oikeassa." sanoin jopa hymyillen, mutta pyyhkien kyyneliä silmistä.
"Lopeta siis itkeminen. Se saa sun muuten jumalaisen kauniit kasvot näyttämään vähämmän kauniilta." Harry sanoi leikkisästi ja pyyhki viimeisen kyyneleen poskeltasi.
Kaikki ei siis päättynyt sillä kertaa mitenkään ktastrofaalisesti: pahemminkin olis voinu käydä.
"Mä taidan jättää sut vielä yksin niin, että sä saat käsitellä koko jutun ihan rauhassa." Harry sanoi, puki takkinsa ja lähti ulos ovesta.
Kun mä nyt muistelen sitä päivää niin huomaa monen asian selkiytyneen. Harry ei ehkä itsekkään vielä silloin ymmärtänyt tunteitaan, jotka kohdistuivat Hannahiin. Mä ymmärsin kuitenkin, että myös mulla ja Harryllä oli oma erityinen siteemme. Se ei kuitenkaan ollut mitään siihen verrattuna siihen, mitä nuiden kahden välillä oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti