Let me be your last first kiss (Merry christmas everyone) ~Osa 2~

Kävelimme lavalle yhdessä kirkuvien fanien eteen. Keikka alkoi tavalliseen tapaan: kiitimme suuresti yleisöä siitä, että he olivat tulleet paikalle. Se saattoi jo kuulostaa kliseeltä, mutta olimme heille kiitollisuuden velassa kaikesta, mitä he olivat vuoksemme tehneet. Meidän tapamme antaa edes jotain takaisin oli olemalla yhteydessä heihin niin paljon kuin vain kykenimme.

Se väen paljous hämmästytti minua edelleen, vaikka oltiihan me keikkailtu jo yli kolme vuotta. Nämä kaikki ihmiset olivat tulleet tänne vain nähdäkseen meidät ja se sai liikutuksen kyyneleet nousemaan silmiini. Kerta kerran jälkeen saimme esiintyä täysille lavoille ja tietää, kuinka meitä kannetetaan. Tähän ei vaan voinut koskaan tottua.

Esitimme toivotuimpia biisejä täydellä draivilla kuten aina. Se oli viimeinen keikka ennen joulua, emmekä säästelleet mitään. Yleisö oli mukana joka biisissä ja tunnelma oli katossa koko ajan. Tonttulakki oli päässä lähes jokaisella, punaiset valotikut ja jopa jotkut kynttilät valaisivat tilan. Se oli uskomatonta.

Meillä oli ainoastaan hyviä keikkoja, mutta se kerta oli jotenkin monella tapaa erityinen. Se oli ehkä meidän paras koskaan. Se keikka jäi mieleeni kirkkaana kuin valokuva. Esiinnyin pitkästä aikaa sydämeni kylleedestä, enkä niin kuin rutiinilla laulava massa poptähti, vaan niin kuin poika, joka vain rakasti laulamista, rakasti musiikkia.

Tietyllä tavalla se ilta palautti mieleeni kaiken sen, mitä musiikissa rakastinkaan, syyn miksi tein tätä. Se syy ei ollut olla kaikkien tuntema, vaan ainoastaan välittää ilosanomaa siitä, mitä musiikki sai ihmisessä parhaimmillaan aikaan. Toinen sanoma oli, ettei unelmista koskaan saanut luopua riippumatta siitä, kuinka suuria ja tavoittamattomia ne saattoivat olla.

Erään biisin loputtua katseeni jumittui kuin huomaamatta eturivissä olevaan tyttöön. Hän erottui joukosta ainutlaatuisella, luonnollisella kauneudellaan. Näytti siltä, että tässä voisi olla SE tyttö minulle. Kaikki sen hetkiset merkit viittasivat juuri sellaiseen tyttöön, joka oli tyyppiäni: tyttöön jota olin etsinyt. Ujo, mutta silti sielunpalon näki.

Katsoin häntä ja lopulta hän vastasi katseeseeni hymyillen. Se oli kaunein hymy minkä vannon koskaan nähneeni. Joko kuvittelin vain tai meille oli jo kehittynyt sanaton kemia. En tiedä miks juuri Jessica vangitsi katseeni juuri niistä tytöistä, mutta olen iloinen, että niin kävi. Iskin silmää ja kuulin hänen kikattavan kuplivasti. Se oli siinä- olin myyty!

Siinä vaiheessa tiesin jo, että muut pojat olivat huomanneet tuijotukseni. Huomioni oli jossain aivan muualla. Biisi loppui, mutta olin aivan liian keskittynyt tuntemuksiini, etten kyennyt reagoimaan mitenkään.

"Hei! Sinä siellä! Eturivin tyttö!" Niall sanoi mikkiin.

Havahduin ja ajattelin, että mitä helvettiä se nyt aikoo.

"Harry selvästi tahtoo sut lavalle, joten alappa tulla sieltä!" Niall jatkoi pirullinen virne kasvoillaan.

Jessica näytti vähintäänkin hämmästyneeltä, mutta kiipesi lopulta lavalle. Kaikki taputtivat. Tunsin sydämeni pamppailevan ulos rinnastani. Näin hänen kasvonsa entistä tarkemmin ja rakastuin oitis. Vielä lähempänä pystyin haistamaan hänen tuoksunsa, jossa oli juuri sopivasti vaniljaa ja liljoja. Tismalleen sellaisesta tuoksusta mä tytöillä tykkäsin.

Seisoimme vierekkäin ja seuraava biisi- itseasiassa illan viimeinen alkoi soida. Se oli last first kiss. Hän lauloi kanssamme ihan kuin olisi kuudes jäsen. Hänen äänensä täydensi meitä harmonioillaan. Hän sai aikaan kokonaan uuden tulkinnan enkelin äänellään, joka löi kaikki ällikällä. Se sopi täydellisesti hänen siroon, viehättävään olemukseensa.

Hämmästelin edelleen hänen kauneuttaan yhdistettynä vaettuun lahjakkuuteen, joka pääsi nyt esille. Se sai minut melkein haukkomaan henkeäni. Tällaisia tyttöjä ei tavannut ihan joka päivä. Hän näytti selvästi kotonakudotussa nallevillapaidassa, farkuissa ja korkokengissä samalla hellyyttävän suloiselta, mutta naisellisen kauniilta. Missä hän oli ollut koko elämäni?

Biisin lopuksi kumarsimme ja kaikki taputtivat.

"Mikä sun nimi on kaunokainen?" kysyin hymyillen, ojentaen mikin tytölle.

"Jessica." tyttö vastasi.

Katsoimme toisiamme silmiin yhden hyvin tunnelmallisen hetken ajan, kunnes Liam otti mikin.

"Annetaan isot ablodit Jessicalle!" Liam huusi ja sai yleisön mylvimään.

Jessica meni selvästi hämilleen kaikssta huomiosta. Ihan suotta kainosteli: hän oli kaiken suosion ansainnut.

"Se oli sitten siinä! Hyvää yötä Lontoo!" Niall sanoi ja katosimme backstagelle.

Jessica ei tullut mukaamme, eikä minulla riittänyt rohkeutta pyytää sitä. Kun keikka sitten päättyi tunteeni olivat ristiriitaiset, mutta yhdestä asiasta olin varma: minun oli etsittävä hänet käsiini. Minun oli jollain tavalla vielä voitettava se tyttö omakseni. Tämä ei saanut jäädä ainoaksi kerraksi kun tapaamme.