Let me be your last first kiss (merry christmas everyone) ~Osa 5~

"Hyvää joulua!" 'joulupukki' örähti yrittäen peittä oikean äänensä.

Kyllä Louis oli sen verran vakuuttava, että Darcy uskoisi. Itselläni jo oli vaikeuksia pitää naama peruslukemilla

"Onkos täällä kilttejä lapsia?" hän jatkoi.

"Ooooonn!" Darcy hihkui.

Jep, tytöllä ei ollut aavistustakaan, että pukki olikin vain Lou- setä ja parempi niin. Darcy meni istumaan joulupukin polvelle niin kuin tapana oli ja Jessica otti kuvan. Tätä hetkeä oli tässä talossa odotettu jo ties kuinka kauan ja sen näki Darcyn ilmeestä. Louisin parranalta erottuva ilme oli myös näkemisen arvoinen sillä Darcy ei ollut mikään vauva enää.

"Tyttö on syönyt pipareita koko päivän. Louis- parka." Jessica kuiskasi pidätellen nauruaan.

Lähestulkoon huomaamaton hymy levisi minunkin kasvoilleni.

"No, itsepäähän vaati olla pukkina tänä vuonna." kuiskasin takaisin.

Darcy sai lahjansa ja oli tyytyväisempi kuin koskaan. Hän pomppi ylös ja alas kuin viimeistä päivää. Minulle ja Jessicalle riittivät lahjaksi ne muutamat paketit, jotka olivat eksyneet joukkoon ja tottakai Darcyn tyytyväisyys.

"Kiiitoossss!" Darcy huusi halaten pukkia.

Näky oli kyllä hellyyttävä.

"Oleppas vain hyvä pikku neiti! Nähdään sitten taas ensivuonna!" Louis sanoi ja oli lähdössä ulos ovesta hohottaen.

Vilkutimme hyvästiksi. Darcy erityisen reihakkaasti.

"Harry. Käyhän auttamassa pukki porojen luokse." Jessica sanoi merkitsevästi.

"Joo, mee isi, ettei pukki juutu lumeen." Darcy sanoi.

"Kai mä sitten voin käydä äkkiä, mutta lahjoja ei saa avata ennen sitä." sanoin.

"Kyllä Darcy malttaa pysyä nahoissaan vielä hetken." Jessica sanoi nauraen.

Katsahdin vielä hymyillen Jessicaan ja lähdin pihalle Louisin kanssa. Tämä alkoi jo riisua kuumaa joulukinasua, jonka alta pilkotti puku.

"Olinko mä uskottava vai mitä?" Louis kysyi irrottaen partansa.

"Joo pakko mtöntää, vaikka aluks aattelin, että Darcy kyllä tunnistaa kummisetänsä." sanoin nauraen.

"Paitsi siinä tapauksessa jos kummisetä on sellainen kuin mä: muunnettavissa joulupukiksi nuin vain. Ei paha ekaksi pukkikeikaksi vaikka itsesanonki." Louis sanoi.

En mä olis voinu löytää ketään parempaa. Louishan oli yksi ja ainoa porkkanakuningas, joka ottaa kyllä aina haasteen vastaan. Olihan se viihdyttävää katsoa, että mihin olin taas hänet saanut suostuteltua.

"Tehtävä suoritettu!" sanoin ja heitimme ylävitoset.

***************************************************

Yhtäkkiä joulun odotus tuntui jotenkin ontolta. Kaikki suunnittelivat lähtöä paitsi minä. Kaikki halusivat olla läheistensä kanssa tänä aikana niin kuin minäkin. Nyt minulla ei kuitenkaan ollut sittenkään ketään kenen kanssa juhlia, tai edes oikeastaan mitään syytä juhlia enää. Mitä perhejuhlasta olis enää jäljellä ilman perhettä? Ei mitään.

Toki äiti ja kaikki muut sukulaiset pettymyksestään huolimatta ymmärsivät tän tilanteen ja sanoivat sen olevan ok, mutta mua itseäni se häiritsi: suorastaan ahdisti. Tuntui kuin olisin jumissa täällä, vaikka oikeasti halusin kulkea mielenimukaan edes jouluna. Työni hallitsi silläkin tapaa elämääni, vaikka se olikin antanut enemmän kuin ottanut.

Olisihan mun pitänyt oppia jo tähän mennessä, ettei sellaisia asioita kuin pop-laulajan vapaapäivät edes olleet olemassa. Se oli ammatti, jonka työaikoihin, tai harvoihin lomiin ei voinut millääntavalla vaikuttaa. Se vaati suunnatonta sisua, jos haluaa menestyä. Se vaatii monien asioiden syrjäänjättämistä ja täydellistä omistautumista.

Edes Jessica ei ollut soittanut päiviin. Pelkäsin hänen unohtaneen minut, vaikka kyse olikin varmasti vain kiireestä. Harjoituksissa olin usein poissaoleva ja allapäin, vaikka musiikki saikin olon toisinaan helpottamaan. En ollut kertonut muille pojille syytä sillä en halunnut pilata joulua heiltäkin. Lisäksi "Harry- raukka" tyyppiset kommentit eivät auttaneet asiaan.

Taas yhtenä yksinäisenä iltana nielin ylpeytene päätin soittaa Jessicalle, vaikkei hän varmaan edes vastaisi. Ei ollut jostain syystä vastannut moneen aiempaankaan yritykseen. Näppäilin numerot ja huokaillen jo valmiiksi. Yllätyin kun kuulinkin langanpäästä hänen äänensä.

"Hei Harry! Anteeks että mä en oo vastannu sun puheluihin. Leipomisen kanssa on vaan koko ajan kiirettä niin kuin itseasiassa nytkin." Jessica selitti.

Ilmeeni kirkastui. Jessica ei ollutkaan hylännyt minua, vaikka niin pelkäsin.

"Ei se mitään. Tärkeintä että sä vastasit nyt." sanoin hymyillen.

Ehkä Jessican kanssa puhuminen voisi auttaa. Se tyttö toi valoa synkimpäänkin hetkeen, vaikkei tietäisikään tarkkaan huolista. Puhuimme paljon viime aikojen tapahtumista, tai pikemminkin minä kyselin Jessicalta, kunnes vuorot vaihtuivat.

"No, mitä sä oot puuhaillu?" Jessica kysyi.

"Harjotuksia, harjotuksia. Sitä tavallista." sanoin kuulostaen taas surulliselta.

"Onko sulla jokin hätänä?" Jessica kysyi huolestuneena.

Aluksi harkitsin, etten kertoisi, mutta oli pakko.

"Mun joulusuunnitelmat meni mönkään sillä meille määrättiin lisää treenaamista kiertuetta varten. Sen takia mä en ehdi millään mennä kotiin jouluksi." selitin yrittäen peitellä todellisen pettymykseni määrää.

"Ootko sä sitten joulun yksin?" Jessica kysyi myötuntoisesti.

"Joo, siltä se vähän vaikuttaa." sanoin surkeana nimeleskellen sanojani.

Hetken oli hiljaista, kunnes Jessicalla oli ehdotus.

"Sä voit tulla viettämään joulua tänne mun tädin luokse. Me oltaisiin muuten kahdestaan, joten seura ei tekis pahaa." hän sanoi.

Emmin pitkän tovin. En halunnut tuppautua, tai olla millään muotoa vaivaksi, mutta oli turhan jääräpäistä luopua tuosta tarjouksesta vain ylpeyden takia.

"No jos siitä ei oo mitään vaivaa..." sanoin arasti.

"Ei mitään vaivaa! Parempi vaan että joku on myötäkärsimässä Diana- tädin jaarittelusta ja kysymyksillä piinaamisesta." Jessica sanoi vitsaillen.

"Kai mun pitää sitten tulla pelastamaan sut." sanoin nauraen.

"Mutta siitä hyvästä sä saat kyllä auttaa leipomisessa herra." Jessica sanoi vitsaillen.

"Joo, kyllä varmasti autan kunhan vaan pyydät." sanoin.

Jotenkin olin löytänyt taas joulumielen, kun tajusin, että nuin hyväsydämisiä ja anteliaita ihmisiä vielä oli. Eivät läheskään kaikki kutsuneet puoli tuttua kyllään jouluksi. Vähin mitä pystyin tekemään oli auttaa kaikissa järjesteltyissä. Itseasiassa toivoinkin, että pääsisin taas mukaan siihen vilskeeseen.

Aloimme pian lopetella puhelua, kun olimme ensin sopineet pipareidenleipomisaikataulun. Odotin innolla näkeväni Jessican ja olin valmis antamaan tämän juhlapyhän taian tuoda meitä lähemmäs toisiamme, yhteen leimuavan takkatuen ääreen. Kuka tietää vaikka tästä olisikin tulossa se kaikista ikimuistoisin joulu.