Let me be your last first kiss (merry christmas everyone) ~Osa 10~

Viimein kaikki olivat saaneet haettua alkuun jotain syötävää ja istuimme yhden suuren ruokapöydän ääressä. Tasaisesti asetellut kynttilät paloivat luoden tunnelmavalaistuksen ja koristaen pöytää. Kaiken keskellä oli vedenkielellesaava, jälkiruuaksi tarkoitettu suklaakakku, johon ei tietenkään saanut koskea ennen kuin kaikki olivat syöneet. Se oli kai siinä motivoimassa lapsia syömään lautasensa tyhjiksi.

Puheen sorinaa kuului monelta eri suunnalta: suurimmaksi osaksi sateli kehuja Jessican taitavuudesta kokkina. Hän oli ansainnut sen kaiken. Minunkin oli kieltämättä pakko myöntää, että ainakin mitä ruokaan tuli, olin onnistunut löytämän itselleni kätevän emännän. Tämä oli tosin vain yksi Jessican monista hyvistä ominaisuuksista. Hän oli aina niin yritteliäs, vaikka tehtävä ei olisikaan helppo.

"Jos jälkkäri on yhtä hyvää kuin pääruoka niin mua ei kannata pästää leikkamaan ensimmäisenä. Sitten voi olla, ettei muille jää yhtään." Niall sanoi vitsaillen.

Jessica meni lähes hämilleen kehuista. Koko päivän keittiössä raatamisen jälkeen se oli pienin palkkio. Me kaikki olimme hänelle kiitoksen velkaa tämän järjestämisestä ja koko illan emännöinnistä.

"Katso, jopa Darcy suostui maistamaan, vaikka sä tiedät, kuinka nirso se voi olla." sanoin hiljaa Jessicalle.

"Huomenna pikku neiti taas kuitenkin kiukuttelee ruuasta. Harmi vaan, ettei aina voi olla joulu." Jessica sanoin vitsaillen.

Katsoin ympärilleni pöydässä ja näin kaikkien hymyilevän. Kaikki olivat onnellisia. Aina ei tarvinnut olla joulu, mutta tällaisia hetkiä oli toivottavasti luvassa vielä monia.

"Mä ehdotan, että me nostetaan nyt malja Jessicalle ja Harrylle, tämän illan isännälle ja emännälle." Liam sanoi nousten ylös tuoliltaan.

Kaikki toivat lasinsa yhteen pöydän keskelle.

"Harrylle ja Jessicalle!" kaikki huusivat kilistellen.

Koin nyt itsekkin hieman ylpeyttä tästä kaikesta sillä minun ideanihan se oli tuoda vanha porukka yhteen. En vain osannut kuvitellakkaan, kuinka täydellistä siitä tulisi. Ihan kuin me ei oltaisi koskaan oltukkaan erossa. Isännöin onnistunut joulu: tehty.

***************************************************

Jouluaattoaamuna kaiken sen edellisen päivän intensiivisen siivoamisen jälkeen koko talo kiilteli puhtauttaan ja viimein esilletuodut pikkuleivät tuoksuivat taivaalliselta. Minua houkutti syödä jo muutama, mutta maltoin mieleni. Joulukuusi tönötti olohuoneen nurkassa valmiina koristeltavaksi ja odottamassa lahjoja alleen. Kynttilöitä oli jokapuolella tuomassa kaunista valaistusta pimeyteen loisteillaan. Kaikki oli valmista joulunviettoon.

Heräsin aikaisin, kuten joka edeltävä vuosikin ja säntäsin heti herättämään myös Jessican.

"Jessica! Herää! Nyt on joulu!" huusin hymysuin.

Aluksi Jessican suunnalta kuului vain epämääräistä muminaa, kunnes hän sai nostettua päänsä ylös.

"Niin todentotta on. Hyvää joulua!" Jessica sanoi hymyillen.

Hänen hiuksensa olivat vielä sekaisin, mutta pidin siitä. Olin kai herättänyt Jessican kesken hyvien unien, mutten voinut sille mitään että taisin olla edelleen kuin pahainen kakara, joka ei vain malttanut odottaa joulun aloittamista.

"Puetaan kumpikin päällemme niin ja voidaan yrittää, josko Diana heräis kans." sanoin hymyillen.

Suutelin Jessicaa poskelle ja menin pukeutumaan. Kun tulin takaisin osasin jo arvatakkin, ettei Dianaa kylläkään olisi tarvinnut herättää.

"Hyvää joulua Harry!" Diana toivotti iloisesti ja halasi minusta miltein ilmat pihalle.

Jessica seisoi kauempana ja yritti hillitä nauruaan.

"Syödään ensin jotain ja sitten te voitte mennä ulos, että tonttu voi käydä tuomassa lahjat kuusen alle jo valmiiksi iltaa varten." Diana sanoi.

Ei me kylläkään uskottu enää mihinkään tonttuihin, mutta ulkoilu kuulosti hyvältä.

"Syökää niin paljon kuin jaksatte sillä jouluna ei kursastella." Diana kehotti nostaen pöytään kinkun, joululeivän ja suuren kattilallisen puuroa.

Meitä ei tarvinnut kehottaa kahdesti, sillä jouluna kuului syödä vatsat täyteen ja mulla oli valtava nälkä. Puuro maistui jotenkin erilaiselta kuin kotona, mutta se oli silti niin hyvää, että söin melkein kaksi täyttä lautasellista. Lisäksi kinkkuakin meni alas useampi palanen leivän kera.

"Hyvä että ilmeisesti maistuu. Illalla onkin luvassa vielä parempia herkkuja." Diana sanoi hymyillen.

"Usko mua, sen jälkeen meillä kaikilla on varmasti vatsat kipeänä liiasta syömisestä vielä huomennakin." Jessica sanoi naureskellen.

Sen mä saatoin uskoa. Diana oli niin hyvä kokki, ettei äidin perinteisiä joulukeitoksia tullut oikeastaan niin ikävä.

"Siellä on pakkasta, joten meidän on parasta pukeutua lämpimästi." Jessica sanoi kun olimme saaneet syötyä.

Oli totta, että oli epätavallisen kylmä. Ainoastaan hyvä niin sillä se tarkoitti, että luntakin olin toivottavasti tulossa. Katsoin ulos ja näin, että sitä oli kertunut puihin ja ihan mukavina kerroksina. Sää oli muutenkin jouluinen: kylmä, mutta kuitenkin tavallaan kirkas.

"Otetaan pulkat mukaan ja lähdetään kun on vielä nuin valoisaa." sanoin kääntäen katseeni taas sisälle.

Haimme pulkat ullakolta, puimme lämpimät toppavaatteet päällemme ja olimme lähdössä ulos.

"Pitäkäähän hauskaa ja muistakaa, ettette tule liian aikaisin!" Diana huikkasi.

"Kyllä muistetaan!" Jessica vastasi ja laittoi oven kiinni perässämme.

Kävelimme vähän matkaa tietä pitkin metsänreunaan.

"Täällä mä kävin aina pienenäkin joluisin laskemassa pulkkamäkeä ja taidan muistaa reitinki yhä ulkoa." Jessica sanoi.

"Sä saat sitten kunnian näyttää tietä." sanoin hymyillen.

Hän kääntyi ja hymyili minulle takaisin. Jessica näytti edelleenkin vastustamattomalta, kun pakkanen oli ehtinyt purra hänen poskensa aavistuksen punaisiksi ja huurruttaa hänen hiuksiensa latvat. Mieleni teki vain pitää hänet lämpimänä.

"Mä en varmaan sais sanoa vielä, mutta mulla ja Dianalla on sulle pieni yllätys." Jessica sanoi salaperäisenä.

"Mutta arvatenkaan sä et vielä kerro, mikä se on." sanoin hymyillen.

"En tietenkään. Eihän se muuten olis yllätys. Älä huoli, sä oot pitämään siitä" Jessica sanoi naureskellen.

"Tietysti tuun. Mä ilahdun jokatapauksessa, oli se mitä vaan." sanoin.

Sitten olimme jo perillä Jessican yksityisen pulkkamäen juurella.

"Kumpi menee ensin?" Jessica kysyi hymyillen.

"Eikö se oo naiset ensin, vai miten sitä sanotaankaan." vastasin virnistäen.

Jessica lähti kiipeämään mäkeä ylös edelläni ja minä seurasin. Se ei ollut turhan iso, eikä jyrkkä: juuri sopiva. Hyvänä plussana myös maisemat huipulta olivat mitä kauneimmat.

"Älä sitten välitä jos mä alan kiljua." Jessica sanoi asetuttuaan pulkkaan.

Sitten hän lähti kovaa vauhtia mäkeä alas ja todellakin kiljui- paljon. En kuitenkaan halunnut loukata nauramalla, mutta kyllä se kieltämättä huvitti. Loppujen lopuksi oli kuitenkin vain suloista, että tälläkään iällä tietyistä huveista ei ole kadonnut makua. Hetken kuluttua otin pulkan alleni ja lähdin hänen peräänsä. Luulin Jessican lähteneen nousemaan mäkeä uudestaan ylös, mutta jossainvaiheessa laskua en nähnyt häntä enää missään.

"Böö!" Jessica huusi hypäten puiden välistä.

Säikähdin niin, että kadotin pulkan ohjauksen täysin. Lopulta päädyin kaatuneena hankeen- rutosti lunta naamallani.

"Mä tiesin, että sä säikähtäisit." Jessica sanoi nauraen.

Sain noustua ylös ja tiesin jo kostoni Jessicalle.

"Mä sulle vielä säikähtämiset näytän." sanoin vitsikkäästi ja kaadoin Jessican hankeen.

Annoin hänelle pienen leikkimielisen lumipesun ja lopuksi jäin polvilleni hänen päälleen.

"Mä rakastan viettää joulua sun kanssa." sanoin tarkoittaen sitä todella.

"Niin mäkin sun." Jessica sanoi.

Suutelin Jessicaa. Hän tuntui lämpimältä kaiken sen pakkasen ja lumen keskellä ja sai kihelmöivän lämmöntunteen virtaamaan pitkin vartaloani. Sen joulun muistan edelleenkin kuin elisen. Se oli ensimmäinen joulu, jonka vietin Jessican kanssa. Joulu, joka olisi voinut jatkua ainiaan. Nyt aikoja myöhemmin meillä on oma perhe, jolle siirrämme kaikki meille rakkaat perinteet. Tämä juhlapyhä tulisi aina olemaan meille tärkeä, merkkinä yhteisistä vuosistamme.

Ja mitä tulee siihen Jessican ja Dianan lahjaan, se oli lentolippu kotiin uudeksi vuodeksi.