Saavuimme leirikeskukseen ja ilmasta saattoi jo aistia jännityksen, joka oli jokaisessa leiriläisessä. Bussin pysähdyttyä kaikki ryntäsivät hakemaan laukkujaan tavaratilasta, Jotkut tiesivät jo mitä odottaa, mutta mulle kaikki oli uutta. Ainoastaan tiesin, että meidän oli käsketty jäädä pihan keskelle odottamaan ohjeita.
Tila kävi jopa ahtaaksi kun kaikki olivat päässeet ulos bussista. Tuntui melkein kuin olisin litistynyt sen ihmispaljouden keskelle. Silloin viimeistään minulle iski paniikki siitä, kuinka paljon selvästi mua lahjakkaampia nuoria tähän joukkoon varmasti mahtuikaan. Oliko mulla mitään mahdollisuuksia päästä lähellekkään samalle tasolle?
Pian yhden rakennuksista terassille asteli kaunis, pitkä, vaaleahiuksinen nainen, joka oli selvästi yksi leirin ohjaajista. Hän hymyili ja alkoi puhua.
"Huomenta kaikille ja tervetuloa raise your voice- leirille!" hän tervehti innoittavasti.
Kaikki taputtivat ja jotkut alkoivat jopa viheltää.
"Olen Veronica Colton ja toimin yhtenä ohjaajistanne tänä kesänä." hän ilmoitti.
Veronica oli uusi ohjaaja sillä en muista kuulleeni hänestä aiemmin.
"Kuten näette teitä on aikamoinen joukko, mikä on hienoa sillä nuoria lahjakkuuksia kaivataan tälle alalle aina ja mikä olisikaan parempi paikka löytää sellaisia kuin täältä." hän jatkoi.
Tiesin kyllä, että osa kansainvälisestikkin tunnetuista tähdistä oli vanhoja RYN- leiriläisiä. Siksi tuntuukin uskomattomalta, että mä oon täällä nyt.
"Mutta pitemmittä puheitta meillä on paljon tehtävää näiden viikkojen aikana, jotta teistä saadaan leivottua uniikkeja, tuoreita artisteja." Veronica sanoi.
'Täältä pesee!' ajattelin.
"Ennen leirin varsinaista aloitusta teidät hajoutetaan majoitushuoneisiin: tytöt menevät sisään oikealta ja pojat vasemmalta. Säilyttäkää järjestys ja varmistakaa, että kaikille riittää paikkoja." hän ilmoitti.
Nyt sitten alkaa toisenlainen stressi: ketkä mä saan huonekavereiksi?
"Ei muuta kuin hyvää leirin ekaa päivää ja muistakaa pitää hauskaa!" Veronica kiekaisi loppuun.
Viimeisten suosionosoitusten jälkeen kaikki alkoivat siirtyä ohjeiden mukaisesti sisälle majoitusrakennukseen. Ryntäyksen keskellä pysyttelin joukon keskivaiheilla ja yritin olla toistaiseksi herättämättä mitään erityistä huomiota itseeni. Otin jo valmiiksi sen asenteen, että menen siihen huoneeseen, jossa sattuu olemaan tilaa.
Kun pääsin sisälle suurin osa oli, kuten arvata saattoikin, jo valinnut huoneensa kaveriporukoiden mukaan. Minä puolestani yritin etsiä itselleni vapaata paikkaa ja tehdä se niin, etten tallo vahingossakaam kenenkään varpaille. Uutena tulokkaana oli parempi antaa kokeneempien näyttää tietä ja himmata mukana, kunnes kaikki alkaa olla tuttua.
Kierrettyäni tarpeeksi päädyin viimein perimmäiseen huoneeseen, jossa näytti oli olevan tyhjä sänky. Olin aika varma, että tänne mä kai majoittuisin. Seisoin siinä hetken aivan hiljaa ennen kuin uskalsin tehdä mitään. Tunsin, että minua tuijotettiin kuin säälittävää kadotonta koiraa, tai kuin kerjäläistä, josta oli pakko kunnaillaisuudennimissä huolehtia.
"Kä- käykö että mä nukun teidän kanssa?" kysyin arasti.
En saanut välitöntä vastausta, mutta jo aika pian yksi tytöistä avasi suunsa.
"Tottakai. Miksikäs ei?" hän sanoi ystävällisesti.
Muidenkin ilmeet alkoivat näyttää paljon ystävällisimmiltä. Pidin sitä merkkinä siitä, että sain alkaa asettumaan taloksi. Heitin laukkuni tyhjälle sängylle ja aloin etsiä pussilakanoita.
"Sä taidat olla uusi täällä. Mikä sun nimi on?" kysyi se sama tyttö, joka vaikutti joukon johtajalta.
"Mä oon Sandrine." vastasin.
"No tervetuloa porukkaan Sandrine! Mä oon Johanna." tyttö esittäytyi ja ojensi kätensä.
Kättelin häntä ja sain puristettua pienen hymyn. Ainakin minulle oltiin ystävällisiä heti ekana päivänä: pidetään sitäkin voittona.
"Sun alapuolella nukkuu Piper ja Charlotte mun kanssa toisessa kerrossängyssä." Johanna selitti.
Huomasin paremmin Johannan kauniit, tummansuklaanväriset silmät. Harvoin näki niin tummanruskeita silmiä. Hänellä oli myös soikeat kasvot, joita imartelivat pitkät, tummat hiukset. Niiden kasvattamiseen oli varmasti mennyt ikuisuus.
"Tee olos kotoisaksi." Johanna sanoi lämpimästi ja lähti omalle paikalleen.
Jäin laittamaan lakanoita sänkyyni ja asettamaan tavaroita paikoilleen.
"Moikka!" kuului hetken kuluttua yläpuoleltani.
Säikähdin kieltämättä kun näin pisamaisten kasvojen kurkistavan yläsängystä.
"Olishan se epäkohteliasta jos mä en esittäytyisi itse." tyttö sanoi ja tuli portaita alas vauhdikkaasti.
Joukoon mahtui selvästi aina yksi vilkas ilopilleri.
"Mä oon Piper, mutta kyllä mua voi kutsua Taskuraketiksikin. Se on ollu mun lempinimi käytännössä eskarista asti." hän esittäytyi.
Se lempinimi sopi kyllä mainiosti. Piper oli nimittäin aika lyhyt ja muutenkin pienikokoinen, mutta energiaa ilmeisesti riitti vaikka muille jakaa.
"Okei, mukava tavata Taskuraketti." sanoin pirteästi.
"Taskuraketti" oli kyllä virkistävä ilmestys kiharoine, porkknanvärisine hiuksineen. Ihmettelin vain, kuinkakohan hän oli ystävystynyt huomattavasti hillitymmän Johannan kanssa.
"Lottie! Tule säkin näyttämään naamaas välillä!" Patricia huusi.
Hetken kuluttua paikalle saapui mun kolmas huonekaveri Charlotte.
"Anteeks mun tahdittomuus. Mä oon siis Charlotte." tyttö sanoi.
Hän taas näytti olevan ainakin ulkonäöltään eri maata Piperin ja Johannan kanssa. Charlotella oli nimittäin silmälasit ja hän oli pikkuriikkistä Piperiä huomattavasti leveämpi.
"Hei ja hauska tavata sutkin." sanoin hymyillen ja kättelimme.
Yhtäkkiä alkoi kuulua suhteellisen kovaäänistä kellon kilkatusta.
"Se on leirin kello. Aina kun se soi niin kaikkien pitää kokoontua keskelläolevaan isoon saliin." Piper selitti.
Pian mä pääsen siis viimein tarkastelemaan mun kilpakumppaneita vähän paremmin. Olin innoissani, mutta samalla myös pelko alkoi jo aavistuksen hiipiä mieleeni.
"Huhutaan, että tänä vuonna kaikkien on laulettava, tai soitettava jotain muille jo ekana päivänä." Johanna sanoi.
Siinä vaiheessa paniikki todellakin iski. Enhän mä ollut harjoitellut mitään valmiiksi. En mä ollut valmis mihinkään sellaseen. Yritin purra huultani stressin lievittämiseksi ja kävelin muiden mukana saliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti