Beautiful people ~Osa 3~

Mä päätin ottaa viimein härkää sarvista ja lähestyä Louisia. Paras tapa jonka mä keksin oli tehdä maskotti tulevaa finaalia varten ja samalla mä voisin toivottaa onnea. Eihän Annie vois pillastua siitä, eihän? Joka tapauksessa tää oli tarpeeks hankalaa muutenki: jo ilman Louisin omistushaluista tyttöystävää.

Maskotista tuli porkkanan muotoinen, koska mä tiesin Louisin pitävän porkkanoista. Lisäks siinä roikku myös kyyhkynen, koska kaikki muistaa Louisin leikki kyyhkysen, jonka se oli nimenny Keviniksi. Mä todella toivon, että se arvostaa mun elettä. Tää oli tyhmää, mutta mä kadun koko mun loppuelämän, jos mä en etes yritä.

Tottakai mä olin varsin tietoinen siitä, että Louis oli varattu: varattu oli kai lievästi sanottu, mutta silti, kaikesta huolimatta tää oli riski, joka mun oli otettava. Mä en etes halua tietää, että mitä Annie sanos, jos saa tietää, että mä annoin lahjan SEN poikaystävälle. En mä ootakkaan, että joku Annien kaltanen vois etes kuvitella, millasta on olla näkymätön.

Mä viimeistelin mun lahjan, katoin sitä ja toivoin hartaasti, että Louis tulis pitämään siitä. Kuinka mahtavalta tuntuskaan nähä se roikkumassa Louisin taskusta ku ne pelaa finaalissa... Okei, taas yks mun hulluista kuvitelmista, joka on parempi unohtaa saman tien, etten ala odottamaan liikaa tältä.

Mä annan sen Louisille huomenna: se oli varma. Mun oli valittava tunti, jolla mä ja Louis oltiin, mutta Annie ei, mikä oli kemia. Mulla oli täydellinen tilaisuus antaa maskotti Louisille tunnin jälkeen ennen ku se kerkeää kiiruhtaa Annien luo. Mun oli vaan oltava nopea, mutta ei liian sillä mun tarkotushan oli jäädä mieleen.

Mua jännitti jo valmiiks, mutta Louisin lahjan tekeminen uuvutti mut niin, että mä nukahin lähes heti. Ennen sitä mun mielessä oli kuitenki kasa kysymyksiä: "Mitä jos Louis ei halua sitä?" "Mitä jos mulla ei oo rohkeutta antaa sitä?" "Mitä jos mä en saakkaan etes tilaisuutta?" "Mitä jos mä oonki todella Lousille täysin yhdentekevä?"

Aamu sarasti aiemmin ku mä kerkesin etes ajatella. Aamu toimet hoitu nopeasti ja samalla hermoillen suunnattomasti, mutta mä hoin ittelleni, että kaikki tulee olemaan vielä tän vaivan arvosta, jos Louis huomaa mut. Se oli jotain, mitä mä olin toivonu niin kauan... Okei, taas mä innostus liikaa.

Mä pyöräilin kouluun kevät ilmassa ja toivoin, että tänään tosiaan olis mun kannalta suuri päivä. Koulunpihalla Cara odottiki jo mua.

"Hei Jamie!" Cara sano.

"Hei Cara!" mä vastasin.

"Ooks valmis?" Cara kysy, ottaen mua rohkasevasti olkapäästä kiinni.

"Oon mä." mä vastasin itsevarmempana, mitä todellisuudessa olin.

"Lykkyä tykö!" Cara sano, tönästen mia leikkisästi. "Saa se futari rakastumaan suhun."

Mun kasvoille levis pieni hymy. Nyt mä olin valmis, mutta edessä oli kaks ekaa tuntia kemiaa, joiden jälkeen mä voisin vasta toimia.

"Kato. Mä tein tän." mä sanoin Caralle näyttäen maskottia.

"Se on hullu, jos ei tykkää tosta!" Cara sano inoissaan.

Omasta mielestäni mä olisin kyllä voinu keksiä jotain parempaaki, mutta tää sai luvan kelvata. Jos se ei halua tutustua muhun niin omapahan on menetyksensä: ainaki mä luulen niin...

"Nähdään sitten myöhemmin!" Cara sano kellon soitua ja lähti espanjan tuntilleen.

"Nähdään!" mä vastasin ja jäin tuijottamaan pientä maskottia mun kädessä.

Se tuntu säälittävältä verrattuna kaikkeen, mitä Annie oli varmasti Louisille hankkinu. Tän antaminen sais mut vaan näyttämään hölmöltä. Mun oli keksittävä joku juttu, jolla mä voisin parantaa tätä, ja pian. Oli liian myöhästä muuttaa koko lahjaa, mutta jotain mun oli lisättävä, jotta mä en näyttäs säälittävämmältä, mitä mä oon jo ennestään.

Mä kävelin luokkaan ja näin Louisin juttelemassa takapenkissä kavereittensa kanssa. Mä koitin kovasti olla kattomasta sinne päin, mutta en voinu mitään. Pian mä kuitenki avasin kemian kirjan ja olin lukevinani, vaikka mietin jotain ihan muuta ku molekyylisidoksia.

"Mitä tyttö tekee vaikuttaakseen söpöltä pojan silmissä?" mä yritin miettiä. Esittää tyhmää, kikattaa viehättävästi, näyttävää kauniilta, antavaa kehuja... Antavat kehuja. Siinä se. Louis toki kuulee niitä joka päivä, mutta mun suusta sillä vois olla eri merkitys. Se vois olla mieleenpainuvampaa.

Mutta enhän mä tulis pystymään sanomaan mitään kehua, koska mä tulisin menemään niin lukkoon, että pelkkä "Onneks olkoon." olis jo tarpeeks vaikeeta. Siinä meni kai se idea... Hetkonen: mähän voisin kirjottaa lapun. Sitähän monet tekee leffoissa ja oikeassa elämässäki. Mä kaivoin paperia esiin mun repusta.

Mä mietin hetken ja lopputulos oli tässä: "Sulla on ihana hymy :) "

Olikohan tää hyvä? Pitäskö mun keksiä jotain parempaa? Toisaalta pelkkä hymyn kehuminen ei oikeuta Annieta pillastumaan, jos Louis kertoo sille. Mun oli pelattava loppujen lopuks kuitenki varman päälle, joten "sulla on kiva hymy" sai riittää. Mä laitoin lapun kiinni maskottiin ja mun kädet alko jo hiota jännityksestä.

Opettaja tuli luokkaan ja tunti alko. Mä kuitenki ootin vaan sen loppumista, että mä saisin tehtyä asian, joka mun olis pitäny tehdä jo ajat sitten, mutta ikinä mulla ei ollu tarpeeks rohkeutta: nyt on.