Could it be? ~Osa 3~

Mä olin ostanu lipun sille keikalle. Se ei ehkä ollu välttämättä järkevää, mutta mun oli tehtävä se, jotta mä saisin selvyyden, jotta mä voisin etes nähdä Niallin kaikkien näitten vuosien jälkeen. Mä ostin kaiken lisäks lipun permannolta, eli Niall varmasti näkee mut. Jos se kiinnittää muhun mitään huomiota niin se sentään muistaa mut vielä.

Mun oli sulauduttava joukkoon, joten mä laitoin päälle one direction paidan ja uuden hameen, jonka mä ostin eilen. Mä katoin itteäni peilistä ja mietin, että oonko mä muutunu viime vuosien aikana niin paljon, ettei Niall tunnistaiskaan mua sen takia. Mä uskon, että jos se todella piti mua sen ystävänä edelleen, se tunnistas mut kaikesta huolimatta.

Mua hermostutti: Oonkohan mä tekemässä virheen ja mun sydän särkyy jos mä en merkkaakkaan Niallille enää mitään. Mä laitoin itteni likoon välttämättä saamatta mitään takasin. Mulla oli kuitenki kiire, jotta mä pääsisin hyvälle paikalle. Ku mä olin saanu itteni kuntoon lähin ja hyppäsin taxiin, joka ootti mua jo ulkona.

"Mä taidanki jo tietää, että minne sitä ollaan menossa. Koko kaupunki puhuu siitä keikasta" kuljettaja sano katsoen mun asustusta.

"Juurikin sinne." mä sanoin.

Matka oli lyhyt, mutta tuskanen mun ajatusten myllerryksen takia. Mä olin täys typerys, jos mä tein tän pojan takia, joka ei välittäny musta enää tippaakaan. Tää saatto vaan olla jotain täysin turhaa, joka pilais sen, että mä oon selvinny jo useamman vuoden ilman Niallia. Ne vuodet kylläkään ei tuntunu samalta ilman mun parasta ystävää.

Ennen ku mä kerkesin tajutakkaan me oltiin perillä ja mä nousin autosta. Hetken aikaa mä vaan katoin suurta areenaa. Jossain sen sisällä oli se henkilö, jonka takia mä olin tänne tullu. Mä pitelin mun hikoavassa kädessä lippua ja lopulta annoin sen tarkastajalle. Mä astuin sisälle areenaan ja raivasin itelleni tien eturiviin.

Mä en voinu keskittyä mihinkään, mitä mun ympärillä puhuttiin, koska mä olin niin keskittyny miettimään kaikkea muuta. Välillä mä kuitenki kuulin muiden tyttöjen hyperventiloivan ja puhuvan siitä, kuinka ihania one directionin pojat oli. Mun täällä ololle oli ihan toinen syy, mutta se sai mut tajuamaan jotain.

Mä tajusin, että kuinka paljon tää bändi näille kaikille merkkas. Se tuntu jotenki niin hullulta, että kuinka omistautuneita kaikki siellä selvästi oli ja kuinka paljon ne oli nähny vaivaa kylttien ja kaiken muun kanssa. Niallin lähdölle oli todellaki hyvä syy: sen oli oltava roolimalli ja innoittaja näille kaikille ja niin monille muillekki.

Yht äkkiä kesken mun ajatusten pimeään halliin syttyi aluksi vain osa kaikista sadoista lampuista, kunnes lopulta kaikki niistä sytty monissa eri väreissä ja katosta avautui luukku, josta ilmestyivät itse illan tähdet. Ympäriltä kuulu pelkkää suoraa kiljuntaa: ilta oli selvästi lähteny käyntiin.

Yleisö saatiin heti mukaan nopealla biisillä: up all night. Kaikki laulu mukana ja mäki innostuin välillä. Siinä mä jo sain todeta taas kerran yhden asian, jonka mä olin tienny jo kauan aiemminki: Niallilla oli uskomaton ääni. Se oli yks niistä jollasta ei löydä toista: se oli uniikki.

Muutaman seuraavan biisin ajan tunnelma pysy yhä korkealla ja kaikki selvästi nautti. Pojat ei ollu vielä kiertäny eturivissä tapansa mukaan, mutta mä ootin mun mahollisuutta tulla huomatuksi. Ne biisit oli nopeita, joten mä arvasin kohta tulevan niiden kaikkien takastamien hitaampien kappaleiden vuoro.

"Te ootte ollu mahtavia!" Zayn huus mikkiinsä.

"Seuraavaks on varmaan aika vähän rauhottua, joten otetaan se biisi, jonka te varmasti haluutte kuulla. Tässä tulee little things." Louis sano.

Yleisö kilju taas jälleen, mutta sitten kaikki hiljenty kuuntelemaan sitä ku Zayn alotti laulun soolollaan. Se sai mutki kananlihalle. Zaynin jälkeen oli Liamin vuoro ja kaikki laulu hiljaa mukana. Kertosäe nosti tunnelmaa entisestään ja sitten Harry laulu oman osansa tavaramerkiksi tullella, matalalla raspiäänellä.

Harryn jälkeen oli Louisin soolon vuoro ja uudelleen pimennetyssä salissa valona toimivat valotikut, joita kaikki heiluttivat ilmassa. Toisen kertosäkeistön jälkeen tuli Niallin vuoro. Tässä sitä sitten oltiin: säälittävä odottamassa, että se muistaa ja huomaa mut kaikkien vuosien jälkeen: tää oli toivotonta.

Just ku mä olin luovuttamassa ja ajattelin, että kaikki oli todella menetetty, Niall alko laulaa sen sooloa, eikä ollu epäilystäkään, etteikö se olis huomannu mua. Niall katto mua laulaessaan ja mä näin, että siitä tuntu pahalta, ettei me oltu pidetty yhteyttä sen lähdön jälkeen. Sillä ei kuitenkaan ollu enää väliä: me oltiin tavattu vielä.

"Anteeks, jotai tuttua osu mun silmään." Niall sano unohdettuaan sanat soolonsa lopusta.

Mä nauroin. Niall oli silti samanlainen: oli se julkkis tai ei. Mä olin hölmö, ku olin luullu mitään muuta. Keikkaa oli vielä jonki verran ja siihen mahtu vielä sekä hitaita, että nopeita biisejä. Yleisö oli tietysti mukana koko ajan. Viimeiseinä oli se biisi, mistä kaikki oli lähteny: what makes you beautiful.

Se oi biisi, jota mä olin kuunnellu ennen paljon ja sillä tavoin aina lohduttanu itteäni sillä, että Niall tekee sitä, mitä se on aina halunnukki tehä ja on onnellinen. Nyt mä olin nähny sen omin silmin tänä iltana. Lopuksi pojat ennen lähtöä kiersi eturivissä ja otti fanien käsistä kiinni.

Mä työnsin myös oman käteni ja huomasin, että Niall oli sujauttanu lapun mulle.

"Anteeks että en oo pitäny yhteyttä. Toivottavasti sä ymmärrät. Tuu huomenna kuudelta mun hotellille niin voidaan puhua."

Lisäks siinä oli hotellin nimi ja huoneen numero. Ku olin saanu luettua lapun mä katoin vielä viimisen kerran lavalle ja Niall hymyili mulle ennen ku pojat katos lavan taakse. Onko tää totta? Voinko mä saada takasin sen, mitä mä oon kaivannu niin kauan?