Se suudelma ylitti kaikki mun odotukset, mutta silti jostain syystä mua alko huvittaa, enkä voinu pidätellä naurua sen hellän hetken jälkeen.
"Mikä on niin hauskaa?" Niall kysy itsekki nauraen.
"Ei mikään." mä sanoin edelleen nauraen.
Todellisuudessa tuntu ihan älyttömän oudolta suudella Niallia: eihän meidän välillä ikinä oo ollu mitään sellasta.
"Me vaan ollaan tunnettu iät ajat ja sun suuteleminen tuntu siltä niin ku mä suutelisin mun velieä." mä selitin.
"Hyvä sillä musta tuntuu just samalta." Niall sano selvästi toivoen, että se oli mullekki outoa.
"Niin, eihän meidän välillä oo ikinä ollu mitään sellasta. Mehän ollaan vaan parhaat ystävät." mä sanoin.
"Nimenomaan! Katastrofi vältetty!" Niall sano huumorilla.
Mä nauroin ja toivoinki, että Niall onnistus keventämään tunnelmaa.
"Eihän me siis anneta tän pilata kaikkea? Sehän oli kuitenki vaan yks pusu, eikä etes kovinkaan hyvin harkittu sellanen." mä sanoin.
"Ei todellakaan anneta pilata! Me vaan hassuteltiin. Ei mitään vakavaa." Niall sano.
Mä nyökkäsin ja aloin nauraa taas. Onneks tää hetken mielijohde ei vaikuttanu meihin. Me oltiin liian hyviä ystäviä, että me annettas jonku tällasen pilata sen.
"Mä meen hakemaan kahvia. Vielähän sä tykkäät siitä? Mustana, jos mä oikein muistan." Niall sano.
"Joo, just niin mä siitä tykkään. Miten sä voit muistaa vielä?" mä ihmettelin.
"Miten mä voisin unohtaa?" Niall vastas.
Mua hymyilytti. Niall oli sittekki kaivannu mua ja muisti jopa sen, millasena mä tykkäsin juoda kahvini. Siinä pojassa oli jotain, mitä mistään muualta ei voinu löytää.
"Mä oon selvästi jääny paitsi paljosta, joten jospa nyt kumnpiki kerrotaan oman elämän pääkohdat viimisten vuosien ajalta." Niall ehotti.
"Tottkai. Mä haluun kuulla kaiken sun maailmalla kiertämisestä." mä sanoin.
Niall kerto ensin kaiken siitä, mitä maailman suosituimmassa poikabändissä olo todella sisälsi kaikkien hyvien juttujen ohella. Mä tajusin, että Niall oli välillä tosi yksinäinen ilman mua ja muita Mullingarissa olevia tärkeitä ihmisiä. Mä tiesin Niallilla olleen syynsä sille, miks se ei ollu juurikaan tullu käymään.
Mä taas kerroin mun omasta elämästä, johon tosiaan ei kuulunu limusiineja tai yksityis bileitä, mutta Niall kuunteli kiinnostuneena. Sen mielestä oli mahtavaa, että mä tähtäsin juristiksi ja olin saanu sen harjottelu paikan. Niall oli tosi kannustava ja se osas nähdä paljon hyvää mun siihen verrattuna tavallisessa elämässä.
Aika kulu ku siivillä ja puhuminen Niallille oli yhtä helppoa ku aina ennenki. Hetkeks mä unohin kaiken tän ajan, joka oli kulunu meidän viime tapaamisesta ja vaan kuuntelin Niallin tarinoita kiertueelta. Me oltiin taas parhaat ystävät.
"On ollu mahtavaa vaihtaa kuulumisia ja nähä taas pitkästä aikaa, mutta mun on jo mentävä." mä sanoin pahoitellen pitkän jälleennäkemisen kestettyä.
"Itseasiassa mullaki on vielä tapaanminen poikien kanssa tänä iltana." Niall sano.
Mä kävelin Niallin saattamana ovelle.
"Otetaanko pian uusiks? Vai onko susta hyvä, että me tavataan enää?" Niall kysy varovasti.
"Tottakai mä haluan tavata vielä." mä vastasin.
"Annaks sitte mulle sun numeron?" Niall kysy hymyillen.
"Hyvä on." mä vastasin naurahtaen, otin pöydällä olevan kynän ja kirjotin mun numeron pienellä Niallin käteen.
"Nähään sitte." mä sanoin.
"Nähään." Niall sano hymyillen.
Mä suljin oven mun perässä. Meidän tapaaminen oli muuttanu kaiken. Mä en tienny enää, että oltiinko me todella vaan kavereita, vai halusko Niall jotain enemmän. Halusinko mä ite jotain enemmän? Siltä se saatto Niallin näkökulmasta vaikuttaa sillä kaverit ei yleensä suutele kavereiden kanssa.
Mä en kuitenkaan ollu varma mun omista tunteista, enkä varsinkaan siitä, että olinko mä valmis olemaan jotain enemmän pojan kanssa, joka oli lapsesta asti ollu mulle vaan ystävä. Oliko mun järkevää lähteä siihen? Oisko meillä sellasta tulevaisuutta yhdessä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti