A duet ~Osa 7~

Ekat pianoharjotukset oli lähtemässä käyntiin ja mä yritin avata ääntä.

"Sä pystyt tähän." mä sanoin peilikuvalleni.

Mä olin koko viimeyön harjotellu sanoja ja osasin ne nyt jo varmaan unissanikin. Hermostuksissa mä kuitenki pelkäsin, että mä siitä huolimatta unohtasin ne ja nolaisin itteni Liamin edessä. Mä en halunnu tuottaa sille pettymystä, koska se selvästi usko muhun: eihän se muuten olis halunnu mua sen duetto pariksi.

"Kop, kop! Onkos neiti jo valmiina?" Liam tuli hymyillen sisään ovesta.

"Kyllä mä oon valmis. Koitin vaan yrittää rentoutua, etten pilaa kaikkea." mä sanoin.

"Rebecca, kato nyt sua." Liam sano ja otti musta takaapäin kiinni ja nosti mun pään ylös.

"Sä oot ainutlaatuinen ja sun on tiedettävä se." Liam sano.

Mä sain lisää itsevarmuutta, mutta epäonnistumisen pelosta mä en päässy pois.

"Mä vaan en halua tuottaa sulle pettymystä. Mä en halua, että sä joudut katumaan, että päätit tehdä dueton mun kanssa." mä sanoin.

"Kulta, mä en tuu missääntapauksessa katumaan sitä." Liam sano.

Mä hymyilin kainosti takasin. Mä uskoin Liamia, koska mä tiesin sen rakastavan mua. Liam todella sai mut tässäki tapauksessa luottamaan itseeni ja tekemään asioita, joihin mä en pystys yksin.

"Mulla on sulle lahja. Ekan biisin kunniaksi ja tuomaan onnea." Liam sano.

Liam veti taskustaan kaulakorun, jossa roikkui timanttinen nuotti. Se oli varmasti ollu kallis.

"Kaikenlisäks näin sä muistat mut aina sillonki ku me ollaan erillään." Liam sano oujottaen korun mun kaulaan.

"Se on kaunis. Kiitos Liam." mä sanoin ja halasin Liamia tiukasti.

Liam oli varmasti kultaisin ihminen, jonka mä olin koskaan tavannut. Parempaa poikaystävää mä en ois voinu toivoa. Mä tiesin, ettei erossa vietetty aika tulis muuttamaan meidän suhdetta miksikään. Sitäpaitsi olihan meillä vielä hetki aikaa yhdessä.

"Tiedäks sä vielä millon sä lähdet?" mä kysyin Liamilta.

"Myöhään huomenillalla." Liam sano.

"Mulla tulee ikävä sua." mä sanoin ja melkein aloin itkeä.

"Niin mullaki sua, mutta me kyllä nähdään taas pian ja voidaan soitella vaikka jokailta." Liam otti mua käsistä kiinni ja yritti rauhottaa mua.

"Lupaathan?" mä kysyin.

"Mä lupaan." Liam sano.

"Mitä mä tässä vetistelen. Onhan meillä vielä aikaa ja biisiki on vielä kesken." mä sanoin.

"Nii, enkä mä aio lähteä ennen ku se on valmis, joten ryhdytään hommiin." Liam sano hymyillen.

Mä hymyilin takasin ja ne käveltiin viereiseen pianohuoneeseen käsikädessä. Robert ja meidän pianistimme olivat jo paikalla.

"Aloitetaanko?" Robert kysyi.

Me molemmat nyökättiin ja kolmeen laskemalla alettiin laulaa. Laulu alko Liamin osiolla, joka nosti selvästin jo tunnelmaa. Sen jälkeen oli mun vuoro ja mielestäni mä sain näytettyä, että mihin mä todella pystyin. Todellinen huippukohta oli kuitenki meidän yhteinen laulu, joka kaikui huoneen seinistä.

Mä kuulin kuinka meidän äänet soi täydellisesti yhteen ja se toi kummanki lauluun lisää pontta. Biisin loputtua mä olisin vaan halunnu jatkaa suoraa. Mua kiinnosti tietysti kuulla ammattilaisten milepide ensin.

"Ilmiömäistä! Muuta mulla ei oo sanottavaa." Robert sano innoissaan.

Me hymyiltiin Liamin kanssa toisillemme. Se oltiin todella tehty se.

"Okei, nyt vaan harjotellaan lisää ja huomenna voidaan mennä jo studioon. Rautaa on taittava sillon ku se on vielä kuumaa." Robert vaahtos.

Se sopi meillä täydellisesti, koska tää oli saatava valmiiksi ennen Liamin lähtöä. Lähestulkoon loppu päivän me vedettiin sitä biisiä uudestaan ja uudestaan ja joka kerralla fiilis oli aina yhtä mahtava. Mä olisin voinu laulaa Liamin kanssa kunnes musta ei enää lähtis ääntä.