Mä ehotin Niallille tapaamista London bridgellä. Mä olin päättäny jo, että mitä mun pitäs sanoa: mun pitäs sanoa, että tää ei tuu toimimaan näin. Mun oli sanottava, että meidän on oltava vaan kavereita. Se oli ainoa järkevä tapa saada tähän minkänlaista selkoa. Se särki mun sydäntä, mutta mä en ollu valmis olemaan suhteessa mun parhaan ystävän kanssa.
Mä tiesin Niallin olevan tunteellinen ja varmasti kaikki ei olis sormia napsauttamalla taas ennallaan vaan meidän piti ottaa etäisyyttä. Meidän parhaat hetket oli kaikki sillon ku me ei yritetty olla muuta ku vaan ystäviä ja se suudelma todellisuudessa järkevästi ajateltuna vaan teki kaikesta vaikeampaa.
Ennen kaikkea mä toivoin, ettei tää erota meitä lopullisesti vaan me voidaan palata aikaan, jolloin me oltiin ku veli ja sisko. Ne oli aikoja, joita mä tulisin aina kaipaamaan ja medaljonki, jonka Niallanto mulle tulis aina olemaan mun mukana, kävi tässä miten hvänsä. Se mitä meillä on, on jotain mistä mä en tuu koskaan päästään irti.
Mä otin taxin London bridgelle ja koitin saada itteni rauhalliseksi. Tää ei ollu kuitenkaan todellakaan sama asia, ku jättää joku koska me ei Niallin kanssa oltu etes yhdessä. Seurustelu ei ois etes mahdollisuus meille, vaikka me kumpiki saatettiin kumpiki olla ajateltu sitä hullun hetken ajan.
Niallille oli varmasti olemassa tyttö tuolla jossain, mutta mä se en ollu. Mä olin se paras kaveri, jolla Niall voi puhua tytöistä, niin sen oli tarkotus olla. Mä olin aina ollu sen olkapää, sen tukena tarvittaessa ja mä pidin Niallista, mutta ei siinä ollu mitään romanttista meidän välillä. Ei voinu olla.
Mä pääsin perille ja näin jo Niallin seisovan sillalla katsoen veteen. Mä jäin tuijottamaan taxista naustuani sitä näkyä ja tajusin, että tää ei ollu se tapa, jolla ystävää katsottiin. Niall käänty ja meidän katseet kohtas ja me hymyiltiin toisillemme. Mä kävelin lähemmäs ja mun mielen valtas outo tunne.
"Hei Nelly!" Niall tervehti mua.
"Hei Niall!" mä sanoin.
Hetkeen kumpikaan ei sanonu sanaakaan. Me seisotiin kaidetta vasten ja katsottiin virtaavaa jokea.
"Sulla on vieläki mun sillon antama medaljonki." Niall sano, ottaen käteensä mun kaulassa olevan korun.
"Tottakai mä oon säilyttäny sen." mä sanoin.
"Se näyttää hyvältä sun päällä." Niall sano.
"Kiitos." mä sanoin ujosti.
Tää ei voinu mennä näin. Mä halusin vaan meidät takasin ystäviksi, mutta yhtäkkiä mut valtaa se sama tunne, jonka Niall mussa aikaan sillon ku me nähtiin ekan kerran sillä keikalla. Se oli vaan vahvistunu, enkä mä voinu taistella sen olemassa oloa vastaan. Sillä oli kuitenki pakko olla joku syy, että miks musta tuntu tältä.
"Tää näkymä on kaunis." Niall sano. "Tää on yks mun lempi paikoista täällä."
"Tää tosiaan puhdistaa ajatkset." mä sanoin.
Me vielä jatkettiin hiljaa haistellen ilmaa ja kuunnellen ympärillä lentävien lintujen laulua. Tää oli varmasti lähimpänä rauhaa, mitä suurkaupungissa pääsi.
"Joka sä aiot kertoa, että miks sä halusit tavata." Niall sano.
Nyt mä en voinu enää pakoilla. Nyt mun oli kerrottava se kaikki, mitä mä olin viime päivien aikana miettiny, vaikka se todennäkösesti satuttaa neitä kumpaaki.
"Mä pyysin sut tänne jotta me voitas puhua." mä alotin. "Niall, me kumpiki taidetaan tietää, että vaikka me sanottiin, ettei se suudelma merkannu mitään niin se muutti meidän välejä."
"Mä tiedän. Mä oon yrittäny saada koko juttun selvyyttä siitä asti." Niall sano. "Sillä oli merkitys ja me kummatki tiedetään se."
Kissa oli todellaki nostettu pöydälle. Mitä tuli tunteisiin jotakuta kohtaan mä en ollu mitenkään hyvä siinä. Mä menin aina lukkoon ja mun oli hankala torjua joku ja Niall oli viiminen henkilö, jonka mä halusin torjua millään tavalla. Niall katso mua sodottaen mun seuraavia sanoja.
"Tää on vaan niin vaikeaa. Miks me ei voitas taas olla lapsia? Kaikki oli sillon niin paljon helpompaa." mä sanoin vaipuen muistoihin.
"Aika on kulunu niin nopeasti." Niall sano.
Niall ei ois voinu olla enempää oikeassa. Nyt elämässä on niin paljon enemmän velvoitteita ja niin paljon enemmän menetettävää.
"Ihan ku vasta eilen sä olisit työntäny mut siihen mualätäkköön meidän pihalla." Niall sano hymyillen.
"Sä yllytit mua!" mä sanoin nauraen.
Ne vaatteet ei kyllä tullu ikänäpuhtaaksi. Pikku- Niall mudan peittämänä oli kyllä aikamoinen näky.
"Tuo todistaa, että me toimitaan parhaiten pelkästään ystävinä." mä sanoin.
"Mitä sä sillä tarkotat?" Niall kysy.
"Mä tarkotan sitä, että mä en taida pystyä seurustelemaan mun parhaan ystävän kanssa." mä sanoin vakavana.
Mä yritin pysyä vahvana, mutta kyyneleet tulivat väkisinkin.
"Anteeksi!" mä huusin juoksin itkien pois.
Sehän meni hienosti. Nyt mä en varmaan näe Niallia enää koskaan ja tää jää sen viiikseksi muistoksi musta. Taas yks ihmissuhde, jonka mä pilaan mun omilla peloilla. Yhtäkkiä mä tunsin käsien ottavan mua vytäröltä kiinni takaapäin.
"Mä en suostu päästämään sua menemään näin helpolla." Niall sano.
Mun itkeminen loppu ja mulle tuli levollinen olo.
"Mä en päästä sua koskaan menemään, koska mä rakastan sua Nelly." Niall sano.
Mä kännyin ja suutelin Niallia. Mä olin ollu hölmö kuunnellessani järkeä, koska mitään ei saa, ellei uskalla ottaa riskiä. Niall oli mulle se oikea: oli aina ollu ja tuli aina olemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti