Nellyn ajatuksia...
Mä menin mun asunnolla ja koko matkan mun ajatukset kulki vuoristorataa. Osa musta sano: "Te ette oo enää lapsia! Ei oo mitenkään outoa olla kiinnostunu lapsuuden ystävästä tällä tavalla, varsinkaan ku Niallista on tullu niin hyvännäkönen nuorimies!" Mussa oli kuitenki taas hillitympi ja ehkä jopa pelokas puoli, joka sano: "Lopeta tää tähän paikkaan! Sä pilaat teidän ystävyyden!"
Mun sisällä kuuluvat äänet oli ku yö ja päivä. Ite yritin pysyä jossain niiden välillä, mutta se tuntu hankalalta. Mä en voinu valehdella ittelleni, vaan mun oli myönnettävä, että huvittavuudestakin huolimatta meidän suudelma ei todellakaan ollu pelkkää hassuttelua. Mä en tiedä tosin Niallin tunteista, mutta mulle se suudelma merkkas jotain.
Mä kaivoin Niallin antaman medaljongin laatikosta, jonne olin en laittanu, otin sen käteen ja aloin itkeä. Mun mielessä kaiku kaikki ne sanat, jotka se oli tänään sanonu: "Mäki oon kaivannu sua." "Katastrofi vältetty!" "Mehän vaan hassuteltiin, ei siinä ollu mitään." Ennen kaikkea mä en saanu pois mun mielestä Niallin hymyä ja kuplivaa naurua.
Niall oli noin vaan yhden illan aikana sekottanu mun maailman. Tuntu niin ku entinen olis jääny taakse ja tästä olis alkamassa jotain täysin uutta. Niall lähtö oli muuttanu kaiken ja selvästi sen paluu oli muuttanu kaiken taas uudelleen. Kaikki oli jotenki helpompaa sillon ennen. Miks me ei voitas olla taas van lapsia, joitten ei tarvinnu huolehtia tulevasta?
Mä puristin medaljonkia tiukasti ja mun kyyneleet alko valua entistä vuolaammin. Miten Niallin tunteminen oli parasta, mitä mulle oli koskaan tapahtunu, mutta musta silti tuntu näin pahalta? Mä tiesin vuosien kokemuksesta, että Niallilla oli hyvä sydän ja se varmasti ymmärtäis, jos mä saan rohkeutta kertoa sille kaiken tän.
Mä tein päätöksen: mä ehotan Niallille uutta tapaamista mahollisimman pian. Mun oli vaan rehellisesti kysyttävä siltä, mitä se ajatteli ja toimittava sen mukaan. Jos oli mahollisuus, että Niall oli alkanu nähä mut uudessa valossa tänä iltana niin ehkä meillä on tulevaisuus muina ku pelkästään ystävinä.
Mullingarista lähdön jälkeen mä olin lähes poikkeuksetta ajatellu Niallia koko ajan. Sitä mitense voi, mitä se tekee, onko se onnellinen... Sen keikan jälkeen mä olin niin ilonen nähdessäni sen, mutta tätä lopputulosta mä en osannu odottaa. Mä selvästi tunsin Niallia kohtaa jotain ihan uutta ja se sai mut miettimään kaikkea uudestaan.
Niallin ajatuksia...
Mä istuin mun hotelli huoneessa vatvoen mielessä Nellyn tapaamista. Mulla oli huono omatunto siitä, että me ei oltu nähty pitkään aikaan, enkä mä ollu voinu etes kirjottaa kirjettä. Mulla oli syyni, mutta se ei muuttanu mun käyttäytymisen epäreiluutta miksikään. Nelly varmasti piti mua leuhkana popparina, joka oli täysin unohtanu lähtökohtansa.
Totuus oli kuitenki, että mä ajattelin Mullingaria ja erityisesti Nellyä koko ajan ja toivoin kaiken kääntyvän vielä hyväksi. Mun toive selvästi toteutu, koska me tavattiin vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Nellyn näkeminen siellä keikalla oli jotain, mikä sai mut näkemään taas valoa tunnelin päässä. Ehkä mulla oli rakkaita ihmisiä jäljellä.
Nellyn suuteleminen tuntu oudolta, mutta sen oli selvästi ollu tarkotus tapahtua, sillä me kumpiki oltiin sen hetken ajan kuin kaksi ihmistä, joitten kuulu olla aina yhdessä. Vaikka me sanottiin, ettei se muuttais mitään se muutti kaiken. pikku tyttö Nelly jonka mä olin tuntenu aina muuttu yhtäkkiä mun silmissä kauniiksi naiseksi, jonka kanssa mä halusin olla.
Ehkä kaikki ne lapsuuden vuodet yhdessä oli muovannu meitä samankaltaisiksi ja siten me yhä edelleen koetaan vetoa toisiimme: ystävina, tai ihan jonain muuna. Kuitenkaan mä en ollu varma, että oliko Nelly halukas oikeasti tapaamaan vielä. Kyllä me vielä tavataan. Ei se muuten olis antanu mulle sen numeroa. Mä katoin Nellyn numeroa mun kädessä ja hymyilin.
"Jos sä et soita mulle mä soitan sulle." mä puhuin itsekseni.
Mä ootin innolla, että me voitas tavata taas. Oli hassua kuinkla erilaiselta tuntu olla Nellyn kanssa nyt ku ennen. Vuodet oli kulunu, mutta se tyttö tunsi mut silti yhä edelleen paremmin ku kukaan muu. Se oli pakko merkitä jotaki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti