A duet ~Osa 9~

"Hyppää kyytiin." Liam sano avaten mulle oven autoon.

Mä hymyilin ja istuin mukavasti Liamin autoon.

"Voiks antaa etes vihjeen siitä minne me ollaan menossa?" mä kysyin uteliaana.

"Sen verran mä voin sanoa, että tää paikka on kaunis ja sä tuut varmasti pitämään siitä." Liam sano hymyillen.

"Veit sä mut minne vaan ni mä tuun pitämään siitä." mä sanoin ja nojasin Liamin olkapäähän.

"Mä tiiän." Liam sano iloisena.

Liamin ei tarvinu turhaa käyttää energiaa mun mielyttämiseen: sen piti vaan olla oma mulle just täydellinen itsensä. Meillä oli vielä hetki aikaa olla yhdessä ennen ku Liam lähtee.

"Kuule Rebecca, mä tiedän että mun lähtö tulee aika äkkiä, mutta meillä on kyllä aikaa tehdä ainaki tää yks pysähdys ennen ku on aika mennä lentokentälle." Liam sano salaperäsesti.

"Kumpa su n ei pitäs lähteä. Kumpa me voitas olla näin ikuisesti." mä sanoin.

"Niin mäki toivon, mutta elämä ei vaan toimi niin." Liam sano hieman surullisena.

"Mä tiiän. Tää sun lähtö vaan tuo mulle mieleen kaikki ne kerrat ku isä lähti kiertueelle." mä sanoin herkistyen.

"Mä oon pahoillani. Mä en missäännimessä halunnu tuoda sulle kipeitä muistoja mieleen." Liam sano, ollen selvästi pahoillaan.

"Kyllä mä ymmärrän tän tilanteen. Ei sen tarvii olala pahoillaan. Multa vaan tulee kestämään aikaa, että opin olemaan erossa susta..." mä sanoin.

"Onneks sun ei tarviikkaan ihan vielä. Me ollaan nimittäin perillä." Liam sano.

Liam oli pysäyttäny auton vuoriston juurelle.

"Mikä tää paikka on? Aiotaanko me patikoida, sillä mä en oo oikein pukeutunu sitä varten." mä sanoin huumorilla.

"Ei suinkaan. Meidän täytyy vaan päästä keskellä olevaan laaksoon." Liam sano.

"Miten me se tehdään?" mä kysyin.

"Helppoa. Tuolla on portaat, joita pitkin me voidaan mennä hitaasti huipulle asti." Liam selitti.

Vuori ei kutenkaan näyttäny kovin korkealta, joten mä uskoin selviäväni.

"Kuulostaa hyvältä. Onneks mä en sittenkään laittanu korkkareita." mä sanoin vitsaillen.

"Maisema siellä on kyllä kaiken arvonen." Liam sano naurahtaen.

Mä hymyilin takasin ja me lähettiin kävelemään käsikädessä huipulle vieville portaille.

"Mä tiedän, että tälle olis varmasti löytyny parempi aika, mutta halusin näyttää tän sulle ennen ku lähen." Liam sano.

Mä tajusin, että meidän tuleva aika erossa ei varmasti olis helppoa Liamillekkaan. Se kaipas mua varmasti yhtäpaljon ku mä sitä.

"Liam... Anteeks että mä oo koko ajan vaan puhunu mun omista tunteista, vaikka sullaki on varmasti ollu asioita mielenpäällä ja erossa olo varmasti tuntuu sustaki pahalta..." mä sanoin hiljaa ja jäin istumaan portaille.

Liam katto mua ymmärtäväisesti ja istu mun viereen.

"Älä huoli siitä. Mä kuuntelen mielelläni jos sulla on yhtään huolia: sitä vartenhan poikaystävät on." Liam sano hymyillen, leikkisään sävyyn.

Mulle tuli jo parempi olo. Liam oli todellisuudessa niin ymmärtäväinen, että oli valmis auttamaan mua, vaikka sillä itelläki oli varmasti omiaki ongelmia käsiteltävänä.

"Kerrothan mulle, jos sulle tulee mitään, josta haluat puhua?" mä varmistin.

"Tottakai. On varmasti vielä monia asioita musta, jotka mä haluan sun saavan tietää." Liam vastas hymyillen.

Mä naurahdin. Mä halusin ehdottomasti kuulla ne asiat ja oppia tuntemaan Liam läpikotasin.

"Mennään, enää ei oo pitkä matka." Liam sano, tarjoten mulle kättään.

Liam autto mut ylös ja me jatkettiin vielä viimeinen pätkä portaista juosten ja nauraen kuin pienet lapset. Liam otti kirin lopussa ja pääsi ensimmäisenä huipulle.

"No niin, varaudu näkemään jotain ihmeellistä." Liam sano hymyillen.

Mä hymyilin ja juoksin pikavauhtia loput portaista malttamattomana. Ylhäällä mä mukistyin maiseman kauneudesta: laaksossa oli kukkia kaikissa sateenkaaren väreissä, sadettimet olivat juuri kastelemassa niitä ja ilta aurinko paistoi vienosti kaiken sen yllä. Mä en ollu koskaan ennen nähny mitään vastaavaa.

"Aattelin, että jos se sony musicin puutarha oli sun mieleen niin sun oli nähtävä tää." Liam sano.

"Mä en tiedä mitä sanoa. Ei tällasia paikkoja voi olla edes olemassakaan. Tää on ihan uskomatonta." mä sanoin.

"Mun mielestä se, että mä sain sut omakseni on paljon uskomattomampaa." Liam sano.

Se oli yks sulosimmista asiosta, joita mulle oli koskaan sanottu. Me katottiin Liamin kanssa toisiamme suoraa silmiin ja tunteiden huumassa suudeltiin.

"Mä rakastan sua." Liam kuiskas mun korvaan ja suuteli mua kaulasta samalla tavalla ku aiemmin kuvauksissa, mun katsoessa laakson henkeäsalpaavaa maisemaa.

"Mäki rakastan sua." mä sanoin ja me suudeltiin toisen kerran, mutta tällä kertaa paljon hitaammin: molempien nauttien joka sekunnista.