True love ~Osa 7~

Courtneyn näkökulma...

Päivä kulu nopeasti. Shoppailu oli ehdottomasti yks aktiviteeteista, joihin tyttöjä ei tarvinnu kehottaa kahdesti ja mä päätin käyttää tän mun "oman ajan" suurimmaksi osaksi siihen. Täällä oli uskomattomia putiikkeja, joita kotona englannissa ei ei ollut ja niistä lähti mukaan myös matkamuistoja työ kavereille.

Oli helpotus saada se tehtyä jo matkan ensimmäisenä päivä, ettei myöhemmin tule paniikkia siitä, että tuliaisetkin pitäis vielä hommata. Postikortit tuli samaan syssyyn myös lähetettyä. Mä sain olla tyytyväinen päivän tulokseen ja nyt oli aika odottaa iltaa ja laatuajan viettämistä Zaynin kanssa. Venetsian ilta jo huokui romanttista tunnelmaa.

Se ei kuitenkaan muuttanu sitä miksikään, että Zaynillä oli edelleen paljon selitettävää. Sopivan hetken tullen mä aioin vaatia vastausta kysymykseen, joka oli mun mielessä. Alku loman ajan mä olin valmis siirtämään sen syrjään, mutta en enää: mun oli saatava tietää. Tästä oli siis tulossa jännittävä ilta, kävi miten kävi.

Kun kaikki oli valmista mä kuulin hotellihuoneen oven avautuvan juuri sopivaan aikaan.

"Mä tulin!" Zayn huhuili ovelta.

Mä hymyilin peilille. Zayn sitten ties aina juuri sopivan ajoituksen.

"Viimisen päälle tälläytyneenä jo? Annan mun nähdä." Zayn sano kiusoittelevalla äänellä.

"Tuu vaan." mä vastasin hymyillen, jonka jälkeen Zayn saapui makuuhuoneeseen.

"Vau! Muuta mä en voi sanoa." Zayn sano mun pyöriessä ympäri mun uudessa, värikkäässä, venetsialais tyylisessä kesämekossa.

"Tota reaktiota mä vähän toivoinki." mä sanoin hymyillen leveästi.

"Mä käyn vaan laittamassa puvun päälle niin me ollaan valmiita lähtemään." Zayn sano meni pukeutumaan.

"Älä anna mun odottaa." mä sanoin naurahtaen ja annoin Zaynille nopean suukon.

Zaynin näkökulma...

Courtney jätti mut pukeutumaan ja meni keittiöön. Mä olin niin innoissani tästä illasta. Tää koko reissu olis ollu täydellinen ilman neljää idioottia, jotka kuitenki on mulle ihan ku veljiä. Mun parhaita ystäviä, joiden kanssa mä olin kokenu niin paljon. Tän matkan mä kuitenki toivoin olevan vaan mulle ja Courtneylle.

Mä en ollu vieläkään päässy selittämään kaikkea Courtneylle, mutta mä kyllä tulisin: en vaan tänä iltana. Mulla oli suunnitelmissa jotain, jonka meidän riidan uudelleen esiintuominen voi täysin pilata. Mun oli oltava rehellinen, mutta tätä iltaa mä en antanu minkään murheen tulla tielle, en minkään salaisuuden.

Mä pukeuduin ja kävelin keittiöön Courtneyn luo.

"Täällä kaivattiin illallisseuraa." mä sanoin coolista, ottaen aurinkolasit pois mun päästä.

Courtney nauroi, nousi tuoliltaan ja tarttui mun käteen.

Me käveltiin alas portaita päätyen ulos.

"Ei kyytiä?" Courtney kysy.

"Ei. Sinne ei oo pitkä matka ja mä ajattelin, että olis romanttista kävellä lamppujen loisteessa." mä sanoin hymyillen.

Coutney hymyili ja piti selvästi ajatuksesta. Mä tunsin Courtneyn sen verran hyvin, että mä kyllä tiesin, että mistä se piti. Ilta lähti siis sujumaan hyvin. Tunnelma oli hyvä, eikä mikään näyttänyt häiritsevän meitä. Parempaa ei olis voinu toivoa, mutta mä tunsin silti itseni petturiksi. Mun toiminta ei ollu reilua Courtneytä kohtaan.

Kauan aikaa me käveltiin nauraen ja puhuen kaikesta. Mä nautin Courtneyn seurasta ehkä enemmän ku koskaan. Koko sen olemus oli vetäny mua käsittämättömällä tavalla puoleensa jo niistä ajoista lähtien, kun mä olin liian ujo pyytämään sitä, tai ylipäätänsä juuri ketään tyttöä oikeille treffeille mun kanssa.

Lyhyesti sanottuna jokaisessa niistä hetkistä, jotka me vietettiin yhdessä oli taikaa, mutta nyt mä olin ensimmäistä kertaa täysi lumoutunut. Ilta pääsi sai jatkoa, kun me päästiin varsinaisesti laiturille, josta kanootti ottaa meidät kyytiin.

"Vau!" oli Courtneyn ensimmäinen reaktio meidän kulkupelin nähdessään.

"Yksi venetsian hienoimmista." mä sanoin hymyillen.

Kaiken piti olla täydellistä tänä iltana. Mä menin edeltä istumaan ja sitten autoin Courtneyn mun vierelle. Kumpikaan ei löytäny sanoja, kun me lähdettiin lipumaan pitkin mitä kauniimpia vesistöjä.

"Mä tiesin aina, että täällä on kaunista, mutta tää on ylittäny kaikki mun odotukset." Courtney sano hämmästyneenä.

Mä olin täysin samaa mieltä. Mä halusin tarjota Courtneylle tän kokemuksen parhaalla mahdollisella tavalla. Mä halusin, että meidän elämä ei olis vaan harmaata arkea, kuten se toisinaan on molempien kiireiden takia. Nyt meillä ei ollu enää kiirettä mihinkään: oli vaan me kaks ja kaunis, lämmin venetsian ilta

Nyt mä voin kai sanoa sen: tänä iltana mä aion kosia Courtneytä. Mä tiedän, etten tuu haluamaan ketään muuta. Mä olin jo kauan halunnu pyytää Courtneytä mun vaimoksi ja mikä muu oliskaan parempi hetki ku nyt. Mä aloin jo mielessäni tapailla sanoja, joilla mä aloittaisin, kunnes Courtneyllä oli jotain sanottavaa.

"Zayn?" Courtney sano kysyvästi.

"Mitä?" mä kysyin.

Mä en tienny mistä vois olla kysymys, mutta selvästi mun suunnitelma sai odottaa.

"Tuntuu tosi pahalta ottaa tää esille nyt ja tällä tavalla, mutta mä en saa mielestäni sitä, ettet sä oo vieläkään kertonu mulle, että miks pojat on täällä." Courtney sano varovasti.

Mä en voinu esittää, ettenkö mä olis nähny tän tulevan. Mä vaan osaltani pelkäsin, että mitä Courtney ajattelee.

"Se ei johtunu musta..." mä alotin.

Courtney kuunteli tarkasti ja halus selvästi tietää, mitä mä aion sanoa seuraavaksi, jos mä olisin tienny sen itsekkään.

"Mä kerroin meidän suunnitelmista muille ja vaikka mä olin innoissani, niin pojat sai mut ajattelemaan, ettei ehkä oo paras aika vielä julkistaa meidän suhdetta kaikelle kansalle. Pojat on siis täällä viemässä huomiota, ettei paparizit kiinnitäis huomiota suhun." mä selitin.

Kysymys ei ollu siitä, että mä häpeäisin Courtneytä, sehän oli upea. Kysymys oli siitä, että mä halusin suojella sitä kaikelta lehdistön hullunmyllyltä.

"Zayn, mä kyllä ymmärrän." Courtney sano.

Tuntu niin ku valtava lasti olis kaatunu mun hartiolta.

"Mä kyllä ymmärrän, että sä häpeät mua." Courtney sano ja mä näin sen kyynelehtivän.