Beautiful people ~Osa 6~

Jamien ajatuksia...

Annien sanat pisti ku tikari. Mun ei olis ikinä pitäny yrittää mitään: mä olin idiootti. Louis vaan halus pilailla mun kustannuksella ja mä tottakai otin kaiken tosissaan. Ei se muistanu mua: mä olin sille yhdentekevä. Annie oli se kenen kanssa Louis oli onnellinen, enkä mä voinu sille mitään. Mä en ansainnu ketään sen kaltaista.

Oli selvää, että mä olin vihainen, mutta ainoa, ketä mä tuli syyttää olin mä itse. Mun oli kai opittava kantapään kautta, että toisten mieheen ei kosketa. Ei etes vaikka se olis pyöriny mun ajatuksissa ties kuinka kauan. Oli sääli, että mä tarttin Annien kertomaan sen mulle päinnaamaa, että mä uskon.

Mä kyllä pärjään: aina oon pärjänny. Tässä lopputuloksessa ei ollu mulle mitään yllättävää. Mä löydän jonkun muun saavuttamattoman jätkän ja särjen sydämeni uudestaan, mutta sellaseksi mun rakkauselämnä oli kai tuomittu. Tosi rakkaus oli selvästikki tarkotettu vaan sellasille tytöille ku Annie ja mun oli hyväksyttävä se.

Ehkä tää oli jotain, mitä mun Louisista irtipäästäminen vaati. Ehkä kaikkien näiden vuosien jälkeen mä viimein pystyisin katsomaan poikia, jotka oli vapaita ja mun saavutettavissa. Loppujen lopuks Louishan oli vaan poika ja niitähän riitti. Mutta mitä jos se oliki just se poika, jonka mä halusin: se ainoa poika, jonka mä halusin.

Lousin näkökulma...

Mä istuin Annien kanssa mun sängyllä. Tää oli yks niistä tapaamisista, joita Annie vaati, jotta me nähtäs tarpeeksi usein. Mulla oli tänään vielä harjottelua finaalia varten, mutta tottakai tyttöystävälle piti löytyä aikaa ja mä halusin olla hyvä poikaystävä. Sitä paitsi Annien näkeminen teki mutki iloiseksi.

"Eikö tää ookki ihanaa?" Annie kysy mun silittäessä sen suoria, pitkiä, vaaleita hiuksia.

"On." mä vastasin hymyillen hieman.

Lauantait Annien kanssa oli mahtavia. Viime aikoina kuitenki kaikki ei oo enää tuntunu samalta. Ei sillä tavalla kuitenkaan, ettenkö mä nauttis Annien seurasta, mutta mä koen tarvitsevani enemmän omaa tilaa ja aikaa. Mä toivoisin, että Annieki ymmärtäis sen. Mä kuitenkin pelkään sanoa mitään, ettei Annie suutu.

Toisinaan mun mielessä käy ajatus siitä, että mä puhuisin suuni puhtaaksi: jopa sillä riskillä, että mä ja Annie erotaan. Toisinaan mulla käy mielessä myös ajatus siitä, miltä tuntus olla sinkku. Sillon mä voisin olla vapaampi, ehkä jutella tyttöjen kanssa ja olla vaan kavereita. Varattuna mä joudun työntämään monet pois Annien takia.

"Mitä sä muuten teit sen Jamien kanssa yks päivä?" Annie kysy, tavalliseen kuulustelevaan tapaansa.

Tässä sitä taas oltiin. Annie oli varmasti nähty, tai kuullu meidät ja luulee heti, että mä oon uskoton.

"Me vaan juteltiin. Eihän se oo kiellettyä?" mä kysyin leikkisästi.

Todellisuudessa tää oli just se, mistä mä en pitäny suhteessa olemisessa. Mä en pitäny siitä, että mä en voinu olla miten mä haluan. Ehkä seki olis eri asia jonku muun tytön kanssa, joka hyväksyy mun tavat, mutta Annie oli vaativa: ehkä liianki vaativa.

"Ei toki, mutta kyllähän sä tiedät, että mitä kaikkea siitä voi päätellä." Annie sano.

Perus Annie: yleensä ihana, mutta mustasukkaisuuden puuskassa sietämätön.

"Kyllä mä tiedän, mutta mä en välitä niistä." mä sanoin.

Mä tiesin, että Annie välitti. Annielle oli äärimmäisen tärkeetä pitää yllä tätä kuvaa meistä. Mulle se taas alko käydä aivan liian raskaaksi. Mä huokasin ja aioin kertoa sen, mitä mun mielessä liikku.

"Kuule Annie. Tää meidän aika yhdessä on ollu kaikinpuolin mahtaa, mutta se mitä meillä joskus oli tuntuu kadonneen..." mä alotin.

Annien kasvoilta näki, että se ei tulis todellakaan pitämään siitä, mitä mä aioin seuraavaksi sanoa.

"Mä tarviin jonkun, joka hyväksyy mun tavan puhua kaikille ilman mitään mustasukkasuusdraamaa. Joten Annie, sä oot mahtava ihminen, mutta mä haluan olla vaan ystäviä." mä sain sanottua.

Annie näytti järkyttyneeltä, mutta samalla vähän vihaiselta.

"Hyvä on sitten! Soita sitten ku sä kaipaat mua taas Herra playboy." Annie sano, nousi, otti laukkunsa ja lähti.

Sehän meni hienosti. Parempaa tulosta ei kyllä Annien kanssa olis vounukkaan odottaa. Mä en kuitenkaan voinu enää valehdella itselleni, että tää toimii, koska niin ei ollu. Mä halusin olla Annien ystävä, mutta seurustelu ei onnistu, jos mä en pysty olemaan oma itseni ja toimimaan mun haluamalla tavalla.

Mä tarvin tytön, joka antaa mun olla vapaa ja oma itseni. Jos totta puhutaan, mä olin kyllä valmis asettumaan alas, jos mä joskus löydän oikean tytön, joka saa sen aikaan. Toivottavasti mä löydän sellasen tytön joku kaunis päivä.