Mä tunsin oloni äärimmäisen huijatuksi. Meidän seurueen lukumäärä kasvo just kahdesta kuuteen, ihan nuin vaan. Miks Zayn ei ollu kertonu tästä mitään? Mun oli yksinäistä vaan katsoa sivumpaa, kun Zayn oli kuin kalavedessä neljän parhaan ystävänsä seurassa. Sitä oli vaikeaa katsoa ja ymmärtää, että miksi Zayn halus muuttaa suunnitelmia.
Mä olin tietyllä tavalla ulkopuolella tästä kuviosta: aina olin ollu, sillä nämä pojat oli nivonut tiukasti yhteen kaikki ne yhdessä vietetyt hetket: päivät kiertueella, studiossa, promo tilaisuuksissa... Kun taas mä ja Zayn nähtiin toisiamme yhä harvemmin. Miten mä pystysin kilpailemaan sellasen kanssa?
Ei mulla toki ollu mitään muita bändin poikia vastaan, päinvastoin ne oli kaikki mahtavia tyyppejä, mutta ajatus siitä että mä joutusin jakamaan Zaynin koko loman ajan niiden kanssa ei kuulostanu järin houkuttelevalta. Mä olin kyllästyny aina olemaan se toinen vaihtoehto bändin rinnalla: toisinaan mä haluaisin olla se ainoa vahtoehto.
Meidän lento kuulutettiin, mikä sai mut havahtumaan.
"Tästä se lähtee pojat!" Louis hihku.
Hetken oli täysin hiljasta, kunnes Louis mut huomatessaan alkoi korjata sanojaan.
"Ja Coutney!" Louis lisäsi, osoittaen kultaisesti innostusta.
Loputkin pojista huusi "Hey!", jolla selvästi haluttiin osoittaa, että mäkin olin tervetullut mukaan. Toki tää reissu ei varmasti tulis olemaan sieltä perinteisimmästä päästä. Kai mun iskua lievensi se, että muut 1D:n pojat näytti olevan yhtä pihalla tilanteesta kuin mäki.
"Naiset ensin." sano Niall ja päästi mut lipun tarkastukseen, kumartaen kohteliaasti.
"Olipa kohteliasta sulta. Ehkä me voidaan tulla sittenkin toimeen yhdessä tällä matkalla." mä sanoin vitsaillen, mutta salaa ollen myös aavistuksen tosissani.
Lopulta me kaikki päästiin istumaan lentokoneeseen ja paikka jako oli seuraava: ensimmäisenä olivat mun ja Zaynin paikat, meidän takana istuivat Harry ja Louis, viimeisenä olivat Liam ja Niall. Sentään herra oli halunnut istua mun vieressä. Kuinka jaloa tyypiltä, joka kuitenki unohti mainita mun lähtevän lomalle kokonaisen poikabändin kanssa.
Kuten jo varmaan osasinkin arvata kumpikaan ei uskaltanu sanoa alkuun sanaakaan. Zayn oli liian ylpeä myöntääkseen virhettään vielä ja mä olin liian kiukkuinen edes vaatiakseni selitystä vielä. Perillä silloin kun muut pojat on muualla mä aion kuitenki antaa Zaynin kuulla kunniansa tästä kaikesta. Mykkäkoulu oli lapsellista, mutta tässä tilanteessa varmaasti toimivaa.
Hetken kuluttua kuitenki tunnelma alko käydä raskaaksi ja sen näki myös Zaynin kasvoilta. Edelleenki hiljaisuus kuitenki jatku hetkeen asti, jolloin Zayn ei kestäny enää.
"Jos sä et aio puhua mulle niin tästä tulee vielä pitkä loppumatka." Zayn sano mulle hiljaa.
Se tiesi, että mä en voinu vaastustaa sitä, kun se käyttää just tuota äänensävyä. Se oli asia, joka sai mut aina heltymään riidassa, mutta nyt mä en saanu antaa sen vaikuttaa niin.
"Mitä jos sovitaan välirauha ja puhutaan asiasta kun ollaan perillä, pliis?" Zayn kysy niin anovalla äänellä, että mä en voinu muuta ku heltyä hetkeksi.
"Hyvä on, mutta tän on parasta olla yks niistä tilanteista, joissa sulla ei oo ollu muuta vaihtoehtoa." mä sanoin edelleen hiljaa, ettei me herätettäs epäilyksiä muissa pojissa.
"Tää on yks niistä tilanteista. Kuten mä sanoin mä kerron kyllä kaiken perillä." Zayn sano.
Mun vakaasta linjasta huolimatta mä halusin uskoa Zayniä. Mä halusin uskoa, että mikä syy sillä olikaan ottaa bändi mukaan niin se oli tilanne, jossa "ei" ei ollu hyväksyttävä vastaus.
"Mitä sä kuuntelet?" Zayn kysy ku näki mulla toisen kuulokkeen korvalla.
"Tällasta tavallista tyttöjen musaa. Et sä kuitenkaan tykkää siitä." mä vastasin.
"Älä nyt. Mähän taidan itekki tehä sellasta musaa, jonka sä luokittelisit "tavalliseksi tyttöjen musaksi." Zayn sano hymyillen.
Kun mä näin Zaynin hymyilevän mä en voinu muuta ku hymyillä itekki. Sen hymy tarttu muhun ja samalla valaisi koko tilan.
"Itse asiassa täähän on oikein hyvä." Zayn sano vähän ajan kuluttua.
Harvoin meillä oli samoja mielipiteitä mussikin suhteen, mutta kerta se oli ensimmäinenki. Jossain pilvien yläpuolella mä pohdin, että ehkä mä olin liian ankara Zaynille, tai sitten mun ärtymys oli ihan aiheellista, Joka tapauksessa ongelmat sai odottaa laskeutumiseen asti.
"Viinirypäleitä?" mä kysyin Zayniltä, ottaessani eväät esille.
"Kernaasti." Zayn vastasi hymyillen.
Oli kai hetki munki osoittaa tän hetkistä rauhaa.
"Täähän menee hyvin, näethän?" Zayn sano hymyillen, samalla tönästen mua hieman leikkisästi.
Mä hymyilin ja niin rakastavaiset sopivat riitansa. Ainakin toistaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti