Aikaa kulu ja kaikki meni niin ku mä olin toivonutki. Koulussa me tervehdittiin Louisin kanssa toisiamme aina hymyillen, mikä varmasti sai Annien kihisemään kiukusta, mutta siitä kukaan ei enää pittannut. Annie oli menettäny valtaistuimensa ja sitä sen oli vaikea sulattaa. Pian se löytää kuitenki jonku uuden kainaloonsa, mut Lousin se oli menettäny lopullisesti.
Me oltiin nyt ystäviä Louisin kanssa, mikä oli mahtavaa. Salaisesti mä halusin olla jotain enemmän, mutta mä en uskaltanu vaarantaa tätä kertomalla sitä vielä. Tällä hetkellä mä vaan nautin sen seurasta ja siitä, että mä en ollukkaan enää niin näkymätön. Futis finaaliki oli tulossa ja mä aioin kannustaa Louisin joukkueen voittoon.
Vois kai sanoa, että mä olin itsevarmempi nyt. Kun oli kyse musta niin olkapäällä tulee kuitenki aina istumaan se pieni tyyppi, joka sanoo, että tää ei tuu päättymään hyvin ja, että mä vaan leikin tulella. Siitä huolimatta mä aioin elää päivän kerrallaan ja olla murehtimatta siitä, tuleeko, vai eikö meistä tule Louisin kanssa paria.
Mä valehtelisin, jos mä väittäsin, etten mä olis utelias siitä, että millanen pari me oltas yhdessä. Toisinaan mä myös kuvittelen, että miltä tuntus suudella Louisia, mutta siihen mun rohkeus ei taida riittää: ainakaan vielä. Antaisko Louisin imago periksi, että se vois olla mun kanssa? Se oli kysymys, johon mä halusin saada vastauksen.
Tänä iltana meidän oli tarkotus tavata ja mennä moottipyöräilemään. Mä en tietenkään ajais, mutta Louisin kyytiin mä kyllä menen. Ennen oli ollu Annien yksinoikeus päästä Lousin kyytiin, mutta nyt asiat on jo toisin. Ku Louis pyys mua mukaansa mua hermostutti, mutta kuka vois kieltäytyä sellasesta kutsusta?
Nyt mä olin valmistautumassa kotona meidän tapaamista varten. Mä en halunnu käyttää sanaa "treffit". Tuntu oudolta ajatella, että mä olisin menossa oikein treffeille pojan kanssa. Salaisesti mä kuitenki toivoin Louisinki ajattelevan näitä edes jollain tavalla treffeinä: että mä olisin sellanen tyttö, jonka se haluaa viedä treffeille.
Mä olin valmis: mä olin laittanu päälleni lempifarkkuni, vaalenpunaisen paidan, jossa oli kimalletta, jonka päälle puin asiaan kuuluen uuden nahkatakin. Meikkasin vielä kevyesti laittaen paitaan sopivaa luomiväriä, poskipunaa, puuteria, aavistuksen ripsiväriä ja viimeiseksi kokonaisuuden täydentävää huulikiiltoa.
Mä olin suhteellisen tyytyväinen siihen, miltä mä näytin varmaan ekaa kertaa elämässäni: ja se tuntu uskomattoman hyvältä. Katsoessani itseäni peilistä mä kuulin Louisin saapuneen pihaan moottoripyörällään. Mä nappasin laukkuni ja kävelin alakerran kautta ulos. Vastassa mua oli hymyilvä Louis.
"Kuka sä oot ja mitä sä oot tehny Jamielle?" Louis kysy pilaillen.
Mä naurahdin ja punastuin.
"Halusin vaan näyttää parammelta mitä yleensä. Koulussa mä käytän aina niitä mun kuluneita villapaitoja." mä sanoin.
"Sä näytät kyllä ihan hyvältä niissäki." Louis sano lohduttavasti huomatessaan mun äänensävyn.
Kukaan ei ollu koskaan sanonu mua kauniiksi. Saatika sitten niin, että mä näytin muka mun tavallisissa nuhjuisissa kouluvaatteissa edes siedettävältä. Ehkä Louis vaan taas halus olla pelkästään kohtelias.
"Kiitos." mä sanoin hiljaa, punastellen nolosti.
Hetken me oltiin vaan hiljaa. Mä tunsin, että Louisin katse oli nauliintunu muhun ku mä hymyilin maahan.
"Sä sitte tiedät miten yllättää poika." Louis sano vitsailemasti samalla naurahtaen.
Mun kasvoille levis myös hymy ja pieni naurun tiskahdus pääsi ilmoille.
"Vaikka en mä susta ulkonäön takia vaan pidä. Sä oot uskomaton pakkaus muutenki." Louis sano.
Uskomaton pakkaus?! Mäkö?! Mä en osannu sanoa yhtään mitään.
"Lähdetäänkö me?" mä kysyin edelleen miettien Louisin edellisiä sanoja.
"Hyppää kyytiin." Louis sano hymyillen.
Mä laitoin kypärän päähän, istuin Louisin taakse ja otin sitä vyötäröltä tiukasti kiinni. Louis paino kaasun pohjaan ja me lähdettiin paikkaan, jonne Louis halus mut viedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti