Mä en ikinä ennen ollu sellanen vinkuva "pitäskö mun soittaa sille?" - tyttö, mut tää tilanne ei antanu mulle vaihtoehtoja. Mun vaan oli tehtävä päätös: joko yrittää, tai luovuttaa ikiajoiksi. Mä pyöritin mun puhelinta kädessä ties kuinka monennetta kertaa tekemättä kuitenkaan mitään. Pallo oli heitetty mulle jo sillon, ku Niall jätti sen numeron sinä iltana. Jatko oli musta kiinni.
"Tää on tyhmää." mä sanoin itelleni ja aloin näppäillä mun kännykkää.
Mä lähetin Niallille viestin, jossa luki: "Mua on jääny vaivaamaan kaikki, mitä meidän välillä on tapahtunu. Musta meidän ois parasta puhua. Teillä vai meillä? -J"
Mä kerkesin jo hetken katua, et tein mitään. Mitä jos Niall ei vastaakkaan? Mitä jos sitä ei kiinnostakkaan puhua enää? Mä katoin mun puhelinta ja Niall oli ihme ja kumma vastannu.
"Meillä. Muistaakseni sulla on uteliaalta vaikuttava kämppis :D Mä tekstaan osotteen. Nähään sitte! -N"
Mua alko välittömästi hermostuttaa. Niall halus tavata ja vielä sen luona. Mun oli uskallettava puhua sille jo tänään. Se mitä meillä oli on tuleva mahollisesti loppumaan, enkä mä tienny, miten oisin voinu valmistautua siihen. Mun oli tuntu täysin voimattomalta ja tietyllä tavalla tyhjältä. Mulla ei ollu aavistustakaan, et mitä Niall tulis sanomaan.
Mä sain Niallin osotteen, mutta mun oli ennen lähtöä vielä psyykattava itteäni lähtöön. Mä pukeuduin hienosti, mut en liian hienosti. Mun oli annettava rento vaikutelma, ettei kumpikaan ota liikaa paineita, tai ettei keskustelua syntys jäykkyyden takia. Mun oli myös esiteltävä itteni tälläkertaa mahollisimman hyvässä valossa.
Mä otin auton pihasta ja samalla huikkasin Sabinalle lähteväni (taas kerran) hoitamaan asioita. Nyt kyseessä oli kuitenki jotain vähemmän joka päivästä: ainaki mulle. Matkalla mä mietin päässäni kaikki mahollisest keskustelun alotukset ja yritin saada ne kuulostamaan luonnolliselta. Näin hermostuneena se oli äärimmäisen vaikeaa.
Hermostuneisuden mä en ainakaan antas ottaa valtaa nyt, ku oli tosi kyseessä. Toivottavasti Nialliaki hermostuttaa, etten mä oo ainoa. Rauhallsuus ei oo ikinä ollu yks mun vahvuuksista, mutta nyt se oli valttia. Miesten kanssa varsinki mun oli hankala rentoutua ja näyttää mun todellista persoonaa. Nyt mun oli kuitenki tehtävä parhaani sen eteen.
Viimein mä olin tän kaiken tunnemyrskyn jälkeen Niallin talon pihassa. Tää alue oli tunnettu sen siisteydestä ja se kyllä näky. Varsinki näin kesäsin se oli koristeltu mitä kauneimmilla kukilla, suihkulähteillä ja puutarhakoristeilla. Mä menin oikean asunnon kohalle, vedin syvään henkeä ja soitin ovikelloa. Mun sydän hakkas lujempaa ku koskaan.
"Jane! Sua mä just ootinki. Tuu toki sisään." Niall avas oven vieraanvarasesti.
"Mielellänihän mä. Täällä ympäristössäki on niin kaunista." mä sanoin ujosti hymyillen.
"Mä tiiän. Siks mä valitsinki tän alueen." Niall sano hymyillen.
Mä kävelin varovasti sisään Niallin asuntoon ja riisuin kengät eteiseen. Mä tunsin samalla mun kämmenten hikoavan jännityksestä.
"Tuu. Mennään istumaan olohuoneeseen." Niall kehotti.
Mä kävelin Niallin perässä sen yllättävän suureen olohuoneeseen, jossa mä istuin heti sohvalle. Hetken oli täysin hiljasta ennen ku kumpikaan uskalsi avata suutaan. Mä uskon, ettei kumpikaan ei oikein tienny sano kuvaamaan tätä meiän tilannetta. Pian jommankumman oli kuitenki oltava se, joka alottaa keskustelun.
"Jane, mä haluun alottaa kertomalla siitä, miltä musta tuntuu. Käykö se?" Niall kysy.
Mä nyökkäsin vastaukseksi. Tietyllä tavalla oli tyytyväinen, et Niall alotti. Sitä paitsi mä halusin tietää sen fiiliksistä ennen ku kerron mun omista.
"Mun mielestä sä oot mahtava tyttö, enkä mä halua missään nimessä jättää meidän tutustumista tähän..." Niall alotti.
Täähän vaikutti jo paremmalta, mitä olin aiemmin pelänny. Ehkä me päästään tällä keskustelulla vielä johonki lopputulokseen.
"Ja jos sä pelkäät, että sä katkotit mut pois niillä sun äänivieteillä sinä iltana ni älä turhaa. Mä kyllä ymmärrän, ettet sä aatellu sillon täysillä." Niall jatko.
Mun ilme kirkastu ja mun katse nous Niallin silmiin. Mä huomasin ensimmäisen kerran sen lumoavat siniset silmät.
"Mäki pidän susta ja mulle oli suuri helpotus, että sä et pidäkkään mua ihan epätoivosena..." mä alotin.
Hetken oli taas ihan hiljasta kunnes mä sain selvitettyä kurkkuni.
"Jos totta puhutaan ni mä olin Diamondissa hakemassa mies seuraa ja olin toi otettu, että sä huomasit mut." mä kerroin.
Me pysähyttiin katsomaan toisiamme taas silmiin. Kumpiki oli selvästi yllättyny siitä, mitä me oltiin toisistamme ajateltu.
"Mikä tässä sitten on ongelma?" Niall kysy hymyillen.
"Ei mikään." mä vastasin. Enää mikään ei ollu ongelmana.
Se hetki oli täydellinen. Me oltiin viimein saatu asiat selväksi. Mä olin siltikki aavistuksen hermostunu, mut tällä kertaa eri syystä.
"Kuulu, mun varmaan pitäs mennä kotiin jo." mä sanoin pikasesti.
Niall kuitenki otti mun ranteesta kiinni takaapäin ennen ku mä ehin liikkua kauemmas.
"Jane, jää." Niall kuiskas mun korvaan.
Mä halusin jäädä. Mä halusin jäädä, mutta mun järki sano muuta.
"Mennään ulos katsomaan kesäiltaa." Niall sano anelevasti.
Mä myönnyin ja me lähettiin ulos. Niall näytti hyvin tyytyväiseltä.
"Mä en haluu, että sä et ehi nähä mun parhaita puolia vielä." Niall sano.
"No, mitä ne on?" mä kysyin.
"Tämä!" Niall huus ja työns mut leikkisästi viereiseen suihkulähteeseen.
Mä olin aivan märkä, mutta mulla oli silti äärimmäisen hauskaa.
"Tämä kostetaan herraseni!" mä huusin ja työnsin Niallin mun mukaan suihkulähteeseen.
Me kumpiki naurettiin hermottamasti ja läiskittiin vettä toistemme päälle kuumassa kesäillassa. Mun olo oli mahtava.
"Ja mitä muuta näihin parhaisiin puoliin kuuluu?" mä kysyin Niallilta kiosoittellen ku vesisota oli loppunu.
Niall tuli mua lähemmäs ja suuteli mua. Mä en ollu varatunu siihen yhtään, mutta mä ehottomasti nautin siitä ja se maistu äärimmäisen makealle: kostealle, mansikkaiselle...
"Tämä." Niall sano hymyillen lopuks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti