Princess Ice ~Osa 4~

Vaikka mun olo oli paha mä en antanu itteni itkeä: mä en aikonu tuhlata kyyneliä Louisiin. Mun olis pitäny aavistaa, että näin tulis käymään, mutta mä olin liian hyväuskonen. Miks ihmeessä Louis osotti kiinnostusta muhun, jos sillä oli jo tyttöystävä? Nyt mun oli otettava etäisyyttä Louisiin entistä enemmän. Mä en todellakaan halunnu vaikuttaa siltä, et havittelin varattua poikaa.

Kaikki oli jotenki vaan niin outoa, enkä mä halunnu lähteä mukaan Louisin peliin, jossa se mitä todennäkösemmin käytti mua vaan nappulana. Mä en kaivannu poikia, jotka vaan keräili tyttöjä ja jotka pönkitti omaa asemaansa sillä, että pyöritti useampaa tyttöä yhtä aikaa. Se ei todellakaan tehny muhun vaikutusta.

Mun oli unohettava Louis ja keskityttävä asoihin, joilla oli oikeesti väliä. Louisia ajatellessa mä vaan tuhlasin mun aikaa. Mun oli kai vaan palattava takasin siihen tilaan, jossa mä ennen tätä kaikkea olin: muitten hyljeksimäksi. Se oli ollu mulle raakaa todellisuutta jo kauan, ettei se enää jaksanu tuntua enää niin pahalta: siihen oli turtunu.

Oli jo seuraava päivä koulussa ja mulla ei ollu mitään motivaatiota mennä enkun tunnille, mutta lintsaaminenkaan ei kyllä olis oikea ratkasu. Mun oli kohdattava Louis eilisen jälkeen ja mulla oli sille nilkille sopiva kohtelu mielessä. Mä istuin tavalliseen tapaan muista välittämättä omalle paikalleni, katsomatta vahingossakaan Louisiin.

Mä otin kirjat esille ja aloin keskittyä siiden lukemiseen. Se toimi yllättävän hyvin, eikä Louiskaan näyttänyt kiinnittävän muhun huomiota. Ehkä se oli huomannu, että oli käyttämässä toista itsekkäästi hyväkseén ja oli päättäny lopettaa hyvänsään aikana. Se sopiski mulle vallan mainiosti: mulla ei ollu mitään sanottavaa sille.

Tunti kulu normaaliin tapaan eteenpäin ja kaikki oli niin ku aina ennenki. Välillä mun kuitenki olis tehny mieli antaa Louisin kuulla kunniansa kaikesta, mutta mä päätin hillitä itteni, vaikka koulun jälkeen räjähtämiseen oliski ehkä tilaisuus... Mä tajusin Louisin olevan vaan tavallinen ja itseasiassa hyvin tyypillinen poika, eikä mitenkään kiehtova ja uniikki kuten olin luullu.

Kello soi taas yhden koulupäivän lopuksi ja mä lähin kävelemään mahollisimman nopeasti kohti ulko-ovea. Mä erehyin kattomaan taakseeni ja näin Louisin, tällä kertaa yllättävästi yksin. Näytti ihan siltä niin ku se olis kattonu mua takasin, vaikka en tiiä, et kuvittelinko vaan... Koitin olla jäämättä miettimään stä, vaan jatkoin matkaa.

Pihalle pääsemisen jälkeen oli selvää, että Louis todellaki katto mua ja näytti tulevan puhumaan mulle. Mun taktiikka oli edelleenki kylmänä pysyminen.

"Hei Heather!" Louis tervehti mua niin ku mitään ei olis tapahtunu.

"Hei!" mä vastasin huomattavasti etäisemmin, ku Louis.

Hetken oli hiljasta. Mä tiesin Louisin tuntevan jo mun suhtautumisen muuuttuneen siihen tän ilmapiirin kautta.

"Bussia oottamassa ha?" Louis kysy.

"Joo." mä vastasin tavallisen tylsästi.

"Meillä taitaa olla sama kyyti. Istutaanko vierekkäin?" Louis kysy itsevarmaan sävyyn.

"Ei kiitti. Mee vaan istumaan sun kavereitten kanssa." mä vastasin purevasti.

"Mistäs nyt tuulee?" Louis kysy yrittäen olla hauska.

"Ei mistään." mä vastasin.

"Ollaanhan me kavereita silti, vaikka sulla onki ilmeisesti menkat menossa?" Louis kysy taas muka niin huvittavana.

"Louis, sulla on ilmeisesti paljon opittavaa naisista!" mä ärähdin.

Louis näytti hämmästyneeltä mun äksyilin jälkeen. Bussi tuli pihaan just sopivaan aikaan.

"Siirry!" mä tiuskn ja työnsn Louisín pois mu tieltä.

Mä lähin kävelemään bussiin pikavauhtia, jättäen Louisin taakse.

"Ilmota sitte ku hilloviikkos on ohi!" Louis ärähti mun perään.

Mä näytin sille keskaria. Tyypillistä mieheltä olettaa, että naisten äksyili johtuu aina kuukautisista. Mitä jos syy oliki ihan miehissä? Toivottavasti se idiootti ymmärsi nyt, ettei kaikki naiset valu sen jalkoihin nuin vaan.