Princess Ice ~Osa 3~

Mä en tienny, et miten mun pitäs suhtautua Louisiin. Olihan se tottakai söpö ja kaikkea, mut mitä jos se oliki vaan player? Mitä jos se vaan tahallaan kiusas mua ja sai mut ajattelemaan, et se vois olla kiinnostunu? Mun oli saatava selvää sen ajatuksista jollain keinolla, että mä tietäsin mun oman toiminnan etenemisestä.

Louis saatto olla hyvinki vaarallinen, jos se vaan flirttaili kaikille tytöille välittämättä niitten tunteista... Mulle tää oli iso juttu, mutta Louisille tää saatto vaan olla osa jotain sen sairasta peiliä saaha mut kiinnostumaan siitä ilman vastakaikua. Mä vihasin elämistä epätietosuudessa: mun oli saatava tietää, et mitä se oikein ajattelee.

Se poika saatto olla just se kaikkien haluama unelmien prinssi, tai sit sammakko pahimmasta päästä. Kai mun oli vaan yritettävä selvittää, että kumpi on totuus, mutta helppoa siitä ei tulis. Mun oli verrattava kaikkea mitä mä tiesin ja ootettava sitä, et mä tiesin enemmän. Mulla ei ollu aikomustakaan luottaa mihinkään huhuihin, tai toisten sanomisiin.

Loppu koulupäivä meni suhteellisen hitaasti ja mun keskittyminen oli muualla Louisin takia. Mä ootin, et pääsisin juttelemaan sen kanssa pian ihan kahestaan, jotta mä saisin otettua asoista selvää. Mun oli kärkyttävä tilaisuutta ja nyt mun oli helpompi sanoa jotain, koska Louis oli aiemmin ite puhunu mulle.

Tässä jutussa saatto olla muutaki, ku vaan onnekas sattuma siitä, että me kirjaimellisesti törmättiin toisiimme eilen. Louisilla saatto hyvinki olla joku juoni, josta mulla hyväuskosella ei ollu mitään aavistusta. Kaikenlisäks mä olin aina epäileväinen lähestulkoon kaikkien suhteen, mikä toisaalta ei ollu aina huono asia, jos kyseessä oli jotain, mitä kannattiki varoa.

Mä salaa halusin luottaa siihen, että Louis oli oikeesti kiinnostunu musta, mutta en voinu... Mä saatoin ehottomasri vaikuttaa tytöltä, joka olis helppo saalis, koska pojat ei suorastaan kilpaillu musta, mut oikeesti mä osasin tarvittaessa olla hyvinki varovainen poikien kanssa. Mä en todellakaan lähtis kenentahansa mukaan: se ei tulis kuuloonkaan.

Louis oli niin väärässä, jos luuli saavansa mut niin halutessaan helpolla pauloihinsa. Mä en leikkiny vaikeastitavoteltavaa poikien kanssa vaan toisin ku monet muut tytöt mä todella olin sitä. Ei sillä, etteikö mulle kelpais kukaan vaan kysymys oli siitä, että sillä tavoin mä karkotan playerit, jotka on kiinnostuneita vaan yhestä asiasta ja joille kuka vaan kelpaa.

Kello soi viimisen tunnin päätteeksi ja mä lähin kävelemään ajatuksissani kohti lähintä ulko-ovea. Käytävillä mä kävelin lähes tulkoon zombina ihmismeren läpi päästäkseni pihalle. Olin taas kerran törmätä muihin ja jouduin pyytämään anteeksi monta kertaa. Mun oli oltava skarpimpana, vaikka ajatukset leijailiki ties missä.

Ku mä lopulta pääsin ulos oottamaan bussia mä seisoskelin hetken yksin, kunnes mä näin Louisin pihan toiselle puolella kattoen samalla tavalla kaukaisuuteen, kuten mäki. Nyt vois olla mun tilaisuus puhua sen kanssa kahestaan ilman keskeytyksiä, tai muiden kuuntelemista. Mä mietin pitkän tovin, vedin syvään henkeä ja otin jo askeleen Louisin suuntaan.

Mä käännyn kuitenki pian takasin ja käänsin katseen pois punastellen. En mä pysty tähän. Hetken kuluttua mä kuitenki erehdyin kattomaan taas Louisia ja vielä pitkään. Se näytti niin komealta auringon osuessa sen kasvoille. Miks mä en pystyny tähän? Mä aloin melkein itkeä, kunnes mä taas keräsin voimani ja ajattelin, että mun oli tehtävä tää nyt tai sitte ei koskaan.

Just ku mä olin kääntyny ja ottamassa taas ensimmäistä askelta mä näin lyhyen, mustahiuksisen tytön kävelevän Louisin luo suunnasta, jonne se oli katsomassa. Sitte mä näin Louisin suutelevan sitä tyttöä. Louisilla oli tyttöystävä?! Se ei siis voikkaan olla kiinnostunu musta?! Mä yritin pidätellä kyyneliä viimiseen asti. Louis oli siis sammakko sittekki.