Winter love ~Osa 2~

"Summer! Herää! On laskettelupäivä!" kajautti SB rysäytettyään huoneeni oven auki aamulla.

"Mene pois." sanoin painokkaasti, mutta kuitenkin korottamatta ääntäni.

"Mutta me lähdetään kohta!" SB intti.

Olisihan se pitänyt arvata, ettei se pikku riiviö malttaisi nukkua missäännimessä kahdeksaa pitempään, varsinkaan kun luvassa oli vähänkin jotain erikoisempaa ohjelmaa. Olin aika väsynyt, mutta olisin silti varmasti jo hetkessä valmis nousemaan ylös, haukkaamaan jotain aamupalaa ja lähtemään rinteeseen.

"Tiedän kyllä. Tuun alakertaan ihan kohta." sanoin kääntäen kylkeäni viimeisen kerran.

SB lähti juoksemaan kovaäänisesti portaita alas ja jätti minut viimein rauhaan, jotta saisin edes puettua päälleni. Katsoin ulos ja näin sään olevan täydellinen: pieni pakkanen, eikä tuullut. Pettasin petini ja kävin siistiytymässä vessassa.

"Viimeinkin!" SB sanoi saavuttuani alakertaan, ikäänkuin olisi muka kulunut edes viittä minuuttia.

"Kulta pieni, anna Summerin olla ihan rauhassa: ei meillä ole mitään kiirettä vielä." äiti sanoi.

Näin aamiaisen olevan katettu: keitettyjä kanamunia, tuoretta leipää, croisantteja ja monta eri sorttia mysliä. Maistoin hieman kaikkea ja olin valmis lähtemään.

"Mä oon valmis, mennäänkö jo?" kysyin yhtä täpinöissäni kuin SB aiemmin.

"Odotas hetki: kukas nyt hoppuilee?" isä sanoi tapansamukaan naureskellen.

Punastelin käytöstäni, mutta olihan isä kyllä tottunut siihen, että mitä lasketteluun tuli niin en koskaan saanut tarpeekseni.

"Myönnän kyllä, että mullakin syyhyttää päästä jo kokeilemaan uusia suksia." sanoin.

Isä hymyili. Hän kyllä tiesi, että olin odottanut koko kesäkauden päästäkseni viimein testaamaan niitä.

"No eiköhän me siinä tapauksessa voida jo mennä, että ehditään illaksi takaisin." isä sanoi.

Ilmeeni kirkastui huomattavasti kun hetkeä myöhemmin istuimme kaikki lähestulkoon täyteen pakatussa autossa matkalla ylös mäkeä, jonka hupulla oli yksi alueen laskettelukeskuksista. Sen rinteiden valot saattoi nähdä jo kauas ja monet olivat selvästi liikkeellä yhtä aikaisin, kuin mekin. Parkkipaikalla oli kuitenkin vielä hyvin tilaa, eikä hisseihin näyttänyt olevan vielä niin pitkiä jonoja.

"Hyvä että ollaan liikkeellä ajoissa: iltapäivästä voi tulla melkoinen ruuhka. Tämä on vielä sitäpaitsi kuulemma yksi suosituimmista paikoista täälläpäin." isä sanoi.

Nostaessani suksia peräkontista katseeni siirtyi yhtäkkiä tutunnäköiseen autoon, joka oli parkkeerattu viereemme. Tajusin melko pian sen olevan mökkinaapuriemme auto: hekin olivat täällä. Saatoin kyllä olla pahasti väärässäkin, mutta olin mielestäni melko varma, että näin tuon saman auton eilen.

"No niin, kaikki valmiina! Pidetäänpä sitten hauskaa!" isä sanoi hymyillen leveästi.

Kävelin ripeästi monot jalassa kantaen suksia ensimmäisen parihissin juurelle ja silmänräpäyksessä seisoin jo jonossa. Katsoin ylöspäin, enkä malttanut odottaa, että pääsisin huipulle ja laskemaan talven ensimmäisen laskun. Se oli aina ollut yksi lempi hetkistäni vuodesta, kun tiesi koko laskettelukauden olevan vielä edessäpäin. Vielä olisi koko talvi aikaa kehittyä ja kokeilla uusia tekniikoita, sekä rinteitä.

"Anteeksi, mutta onko tässä tilaa?" kuulin jonkun kysyvän takaani.

Käänsin hämmästyneenä päätäni ja näin kysyjän olevan poika, eikä kuka tahansa poika, vaan meidän mökkinaampurimme.

"Ajattelin vain, että näytetään kumpikin olevan menossa yksin niin säästetään jonotusaikaa." hän lisäsin, kun en ehtinyt saada vastausta suustani.

"Toki. Mukavampihan se on mennä jonkun kanssa." sanoin hymyillen.

Hän hymyili takaisin ystävällisesti. Olin jotenkin niin häkeltynyt, että ennen kuin ehdin edes prosessoida koko tilanetta istuin jo tämän kohteliaan muukalaisen vieressä.

"Mikä sut tänne tuo?" hän kysyi hetken kuluttua.

"Perheloma, josta me ollaan yhdessä unelmoitu ja suunniteltu jo ties kuinka kauan, mutta aiemmin ei vaan oo ollu mahdollisuutta lähteä." seitin.

"Aika pitkälle sama juttu täällä. Lisäksi me valittiin nimenomaan tää paikka sijainnin ja tottakai näitten maisemien takia." hän sanoi.

Hetkeksi unohduin taas katselemaan suojalasin ulkopuolelle sitä talvenihmemaata, jonka keskellä olimme.

"Niimpä. Mäkin oon aina rakastanut näitä luonnonkauniita paikkoija: niissä jotain niin erityistä, maagista." sanoin hieman haaveilevasti.

Hän katsoi minua niin, että tiesi kyllä hyvin, mitä tarkoitin.

"Näitä ei tosiaan ole ihan joka kulman takana." hän totesi.

Sen jälkeen olimme kumpikin hetken hiljaa, uppoutuneena omiin ajatuksiimme.

"Lautailetko sä ollenkaan?" hän kysyi verratessaan omaa lumilautaansa suksiini.

"Kyllä mä oon joskus kokeillut, mutta huonolla menestyksellä: lensin nimittäin aika äkkiä rähmälleni." vastasin naureskellen, kun muistelin viime talven säälitävää yritystäni lautailla.

"Äläs nyt! Sulla ei oo varmaan vaan ollut tarpeeks hyvää opettajaa. Mä voisin ottaa sen pestin vastaan, jos et pelkää saman kohtalon toistuvan." hän sanoi naureskellen.

Mietin hetken, mutten tietenkään voinut suoraa kieltäyttyä noin kohteliaasta ehdotuksesta.

"Kyllähän se sopii, mutta mä varotan jo valmiiksi, että kärsivällisyyttä tullaan tarvimaan aikalailla." sanoin naureskellen.

"Eiköhän mulla sitä riitä." hän sanoi hymyillen.

Oli ehkä ihan hyväkin, että joku opastaisi mua vähän lautailussa. Olihan mun jo aika päästä vetämään sekin yli keskeneräisten asioiden listalta.

"Olenpas mä ollut törkeä, kun en oo edes nimeäni kertonut: mä oon Liam." poika sanoi.

"Summer." vastasin arasti hymyillen.

Pikaisen esittäytymisen jälkeen olimme jo viimein päässet huipulle ja oli aika hypätä kyydistä.

"Nähdäänkö sitten vaikka huomenaamulla vuokraamossa ja lähdetään sieltä yhdessä?" hän kysyi vielä.

"Joo. Nähdään sitten!" huikkasin vastaukseksi ja lähdin laskemaan rinnettä alas.

Tunsin oloni äärimmäisen vapaaksi laskiessani lähestulkoon koskematonta mäkeä, johon toivat oman mausteensa pienet töyssyt ja kumpareet, jotka toivat oman mausteensa ja sopivan vaarantunteen, josta nautin. Maaston muodot myötäilivät jokaista liikettäni: olin elementissäni. Tämä oli se, mitä rakastin, eikä edes äskeinen tavallaan treffikutsu saanu minua herpaantumaan.