Camplife with you ~Osa 6~

Intro alkoi soida ja Zayn lauloi ensin oman soolonsa. Se meni nappiin liikkeidensä kera: ihan niin kuin harjoiteltiinkin. Tietyn epävarmuuden kyllä saattoi huomata, mutta se todisti vain, että me oltiin kaikki ainoastaan ihmisiä. Oman osuuteni hoidin kunnialla ja pyrin pitämään koko ajan katseen avulla tietyn kontaktin Zaynin kanssa. Lempi kohtiani olivat kuitenkin ne, joissa saimme laulaa kahdestaan: toisillemme ja ennennäkemättömällä intensiteetillä.

En tiedä johtuiko se pelkästään hyvin järjestetystä akustiikasta, mutta äänemme sointuivat yhteen täydellisesti. Ehkä meidät oli tarkoitettu pariksi, jotta voisimme täydentää toistemme kykyjä: minä opetin Zaynille tanssia ja hän minulle hieman taiteellisuutta tulkintaan. Olimme molemmat lahjakkaita omalla sarallamme, joten pystyimme ottamaan vinkkejä vastaan ja kokeilemaan pienellä kannustuksella kumpikin jotain uutta. Tuomitsemisesta ei ollut pelkoa.

Näinkin erilaiset yksilöt kuin me pystyivät saamaan aikaan vaivatta harmonian: yhteisen flown. Harjoittelemisen tuottamasta stressistä huolimatta itse todellisessa tilanteessa olimme rentoja ja pidimme hauskaa lavalla, nauttien toistemme läheisyydestä.

"Kiitos. Menkää odottamaan saliin siihen asti kun kaikki ovat esiintyneet." sanoi Henry tapansamukaan tyynen asiallisesti.

Ohjaajien reaktioista ei voinut päätellä oikeastaan mitään. Veikkaan, ettei ketään haluttu lytätä, tai puolestaan kehua liikaa heti esiintymisen jälkeen. Myöhemmin epäonnistuneet saavat kyllä kuulla kunniansa ja menestyneet ansaitsevat heille kuuluvat ablodit.

"No, mitä mieltä sä oot?" kysyin varovasti Zayniltä päästyämme ulos.

"Mun mielestä me pärjättiin hyvin, mutta koskaan ei tiedä, mitä nuo hapannaamat tällä kertaa osaa arvostaa." Zayn sanoi vitsaillen.

En viitsinyt sanoa, että minunkin mielestäni olimme loistavia. En halunnut toivoa liikoja ja joutua myöhemmin pettymään. Se olisi liian paljon kestettävää, vaikka itsetuntoni onkin parantunut huomattavasti täällä vietetyn toistaiseksi lyhyen ajan myötä.

"Kohtahan me se saadaan tietää kun vielä viimeiset päästetää piinasta. Kuulin vielä, että parhaat palkitaan jollain tavalla." Zayn sanoi.

Onneksi Zayn kertoi sen vasta nyt. Ennen esitystä se olisi ainoastaan lisännyt paineita entistä enemmän. Jonkun eri palkinnon lisäksi maine ja kunnia oli merkittävää, kun kaikki tavoittelivat samaa unelmaa. Tiedossa oli myös etteivät kaikki tule välttämättä koskaan saavuttamaan sitä kovimmistakaan ponnisteluista huolimatta. Se oli todella sääli sillä kaikilla täällä oli varmasti omat erityistaitonsa taitonsa, joiden vain piti päästä esille.

Ehdimme odottaa tovin, kunnes Zayn uskaltautui avaamaan suunsa lähes haudan hiljaisessa salissa.

"Jos jollain ihmeen kaupalla se osuu meidän kohdalle niin muista olla tarkkana." Zayn sanoi.

"Miks niin?" kysyin epäilevästi.

Hän ei ehtinyt vastata kun ohjaajat kävelit eteemme arvokkaasti. Tuntui melkein kuin joukko kenraaleja olisi marssinut sotilaiden eteen. Ainoastaan Veronica hymyili, mutta se ei ollut mikään yllätys. Kun kaikkien huomio oli saatu kiinnitettyä heihin Benjamin alkoi puhua.

"Nyt olemme saaneet ilon kuulla taitojanne jo toistamiseen tänään ja koko ohjaaja porukan puolesta on kai oikein sanoa, että osa teistä teki meihin todellisen vaikutuksen." hän sanoi.

Tietystikkään Benjamin ei kiinnittänyt katsettaan erityisesti kehenkään, ettei ennakkoepäilyksiä parhaimmistosta heräisi.

"Me uskomme että heikommin selvityneet kyllä tunnistavat itsensä. Ei ole kuitenkaan mitään syytä panikoida, tai olla vielä erityisen huolissaan. Emme aio nolata ketään muiden edessä heti ensimmäisenä päivänä, tai osoitella sorvella. Kunhan tiedätte, että petrattavaa riittää: oikeastaan teillä kaikilla." Veronica sanoi.

Se helpotti kaikkien oloa. Leirin henkeä ei kuitenkaan sopinut unohtaa: se oli pyrkimys tulla parhaaksi. Seuraavaksi odotettiin vain sitä, keillä oli etuoikeus kuulua tähän parhaimmistoon.

"Kuten jotkut jo tietävät meillä on sponsoriemme taholta ilo palkita muutama onnistunut esitys. Tämän palkinnon tarkoituksena on kannustaa teitä jatkamaan musiikkiharrastusta myös leirin jälkeen." Henry sanoi.

"Kahdelle parhaalle parille tarjotaan jokaiselle 100 punnan lahjakortti more music- liikkeeseen." Veronica sanoi innostuneesti.

Se oli kieltämättä tavoittelemisenarvoinen palkinto. Lisäksi se tulisi tarpeeseen, jos haluan hankkia uuden kitaran pian.

"Turha teitä on varmaan enää pitää jännityksessä, joten Henry saa kunnian kertoa nämä parit." Benjamin sanoi, hymyillen meidän jännityksellemme.

"Ilomielin. Ensinnäkin pidimme paljon Johanna Dominicin ja Mike Harlowin sovituksesta Rihannan hittiin "Please don't stop the music." Henry aloitti.

Kaikki taputtivat. Johanna näytti niin onnelliselta kävellessään vastaanottamaan lahjakorttiaan. Itsekkin olin niin iloinen hänen puolestaan, että unohdin toisenkin parin saavan vielä palkinnon.

"Ja toiseksi meitä ilahdutti Sandrine Lenoxin ja Zayn Malikin innoittava ja omapäräinen tulkinta grease- klassikosta "You are the one that I want." hän lisäsi.

Olin häkeltynyt. Ennen kuin ehdin edes tajuta mitään Zayn heitti kanssani ylävitosen ja joutui käytännössä raahaamaan minut eteen. Hetken aikaa meille taputettiin, kunnes palasimme 100:n punnan verran rikkaampina paikoillemme. Kaikki tapahtui niin nopeasti.

"Kello taitaa olla jo sen verran paljon, että teidän on aika levätä. Huomenna edessä on pitkä päivä ja pääsemme aloittamaan todellisen työn." Veronica sanoi.

Sen myötä kaikki alkoivat kulkeutua pikkuhiljaa huoneisiinsa. Itse päätin kuitenkin mennä vielä käymään WC- rakennuksessa ennen nukkumaanmenoa, joten otin hammasharjani ja suuntasin ulos. Olin koko ajan omissa ajatuksissani. Tässä päivässä oli paljon sulateltavaa. Tuntui kuin olisi yhdessä yössä muuttunut pyrkyristä Madonnaksi, tai ainakin melkein. Menestys ei kuitenkaan ollut noussut päähän: ei missään nimessä. Kaikki suitsutus vaan tuntui niin omituiselta.

Kun olin saanut pestyä hampaat kävelin pitkin pihamaata tyttöjen puolelle majoitusrakennusta, kunnes joku yllätti takaapäin ja otti minua olkapäistä kiinni.

"Böö." Zayn sanoi vitsikkäästi.

"Sä säikäytit mut kuoliaaksi." miltein kiljuin.

"Sori, mutta mä vaan halusin puhua sun kanssa vielä." hän selitti.

Itseasiassa mäkin halusin puhua Zaynin kanssa. Oltiinhan me nyt "kuumaa kamaa" sen palkinnon ansiosta. Tälläkin hetkellä joku varmasti katsoi meitä ikkunasta tehden omia johtopäätöksiään.

"Niin. Muakin jäi mietityttämään, että mitä sä tarkotit, että jos meidät palkitaan niin mun pitää olla tarkkana." kysyin.

Pienen hiljaisuuden jälkeen Zayn vastasi.

"Tarkotin vaan sitä, että monet tulee nyt haluamaan puhua sulle ja puolet niistä on vaan pyrkyreitä, jotka koettaa hyötyä sun seurassa esiintymisestä. Siis jos ymmärrät mitä meinaan." Zayn sanoi.

En ollut ajatellut koko asiaa aiemmin, mutta tottahan se varmasti oli. Ehkä Zaynillä oli enemmän kokemusta tällaisista tilanteista kuin mulla. Olihan se ollut leirillä ennenkin ja tiesi, että ketkä täällä oli "nokkimisjärjestyksen" huipulla.

"Okei, mä olen kyllä tarkkana sen suhteen keneen luotan." sanoin vakuuttavasti.

Huomenna puhuisin vielä Johannan kanssa ja selvitän sen suhtautumisen tähän. Olihan silläkin nyt valtava maalitaulu selässään.

"Just ton mä haliusinkin vaan kuulla. Hyvää yötä sitten." Zayn sanoi tyytyväisenä.

"Hyvää yötä." vastasin pirteänä, mutta olin samalla kuitenkin jotenkin hermostunut.

Menin makaamaan sänkyyni ja pyöritin mielessäni Zaynin sanoja. Ihan kuin mua olis yritetty varoittaa jostakin suuremmasta. Tää tilanne oli mulle täysin uus ja jopa hämmentävä ,mutta samalla odotin innolla huomista ja sen tuomista mahdollisuuksista. Ehkei mua huomattaisikaan mitenkään erityisesti: en mä ollut näkyvä persoona palkinnosta huolimatta.